Tea with Anna Karenina

Tea with Anna Karenina

torstai 23. heinäkuuta 2015

Tarjolla ei ole kalaa - kuinka kirjallisuus muutti lautasmalliani

Tänään aamulla mietin, että minun pitäisi kenties lopettaa kalojen ja muiden merenelävien syöminen. Ei enää lempiruokaani sushia, ei enää katkarapusalaattia tai savustettuja simpukoita.

Oikeastaan olen miettinyt hommaa siitä asti, kun ajauduin parhaimman ystäväni kanssa epämiellyttävään keskusteluun siitä, miksi en syö kanaa mutta sen sijaan kalaa syön. En osannut sanoa muuta, kuin että en pidä kaloja tuntevina ja inhimillisinä olentoina.

Ironista, että tuo on juuri se virke, joka jonkun toisen sanomana muista eläimistä ärsyttää aivan saatanasti. Se katkaisee keskustelun ja kohottaa puhujan kylmään omahyväisyyden torniin, josta käsin on enää mahdotonta käydä minkäänlaista järkevää keskustelua aiheesta.

Jatkoin ällöttävää sössötystäni selittämällä, että olen pienestä pitäen istunut onkimassa ja siten suhteeni kaloihin ravintona on paljon luonnollisempi kuin esimerkiksi tehotuotettuun broileriin. Ikään kuin kuusivuotiaan Nooran pikkukalastelulla olisi mitään tekemistä sen kanssa, kuinka kala päätyy lautaselleni...

Ystäväni heitti takaisin kiusallisia kysymyksiä:

Entä sivusaalis?
Koska sushilautanen, tiesitkö, se on ainakin metrin mittainen?
Entä kasvatettujen lohien kuluttamat antibiootit, väriaineet?
Ilmastotekijät?

Lopulta argumenttini loppuivat kesken, ja päädyin paukuttelemaan ovia ja haistattelemaan koko seurueelle vitut. Menin makuuhuoneeseen itkemään sitä, kuinka lihansyöjäporukka oli päättänyt käydä juuri minun kimppuuni, vaikka minähän tässä olin eniten viaton kun en syönyt kanaa tai lihaa.

Myöhemmin ihmettelin reaktiotani. Miksi ihmeessä suutuin silmittömästi heti, kun joku kyseenalaisti asian, jonka piti olla minulle ihan luonnollinen juttu?

Oliko se sitä sittenkään?

Tänään mietin samaa kysymystä taas uudelleen ja olin jo tullut tulokseen, että tuskin minun syömiseni niin paljon vaikuttavat yhtään mihinkään ja kyllähän jo syön aika vähän kalaa. Että miksi turhaan huolestua, ja olisihan se niin vaikeaa ja mitä sitä sitten söisi ja kuinka sitä oikein osaisi sopeutua ollenkaan, ja niin edespäin.

Ja sitten menin kahvilaan nauttimaan perinteistä aamukahviani.  Mukanani oli David Foster Wallacen esseekokoelma Hauskaa, mutta ei koskaan enää. Ja ensimmäinen teksti oli Gourmet-lehteen kirjoitettu artikkeli hummerifestivaaleista.

En aio selostaa esseen sisältöä, sillä haluaisin, että jokainen kalojen tai muiden eläimien syömisestä vakuuttunut lukisi saman esseen ja miettisi hetken Wallacen kanssa merenelävien syömiseen liittyviä asioita. Kipua, kärsimystä - mutta ennen kaikkea omatunnonkysymyksiä.

Minkä takia varhaiskantainen, mykkä kärsimyksen muoto olisi vähemmän merkityksellinen tai jotenkin helpommin sen ihmisen siedettävissä, joka omalta osaltaan aiheuttaa tuota kärsimystä maksamalla ruoasta, johon tämä kaikki johtaa? (28)

Päätös oli esseen lukemisen jälkeen helppo tehdä. Minun lautaseltani ei tule enää löytymään kalaa tai mitään muitakaan mereneläviä.

---

Kirjallisuus on aikaisemminkin vaikuttanut syömistottumuksiini. Jonathan Safran Foerin populistinen Eläinten syömisestä teos ei kertonut minulle mitään uutta, mutta sai minut ymmärtämään, että tiedän jo liikaa asioista, jotta voisin leikkiä olevani välittämättä niistä. Elina Lappalaisen Syötäväksi kasvatetut vakuutti minut siirtymään luomutuotettuihin kananmuniin, ja teoksen lukemisen jälkeen olen vähentänyt eläinperäisten tuotteitten kulutusta merkittävästi.

Foerin, Lappalaisen ja Wallacen tekstit ovat keskenään hyvin erilaisia. Silti niissä kaikissa on jotakin yhteistä - ne pakottavat lukijansa kohtaamaan epämiellyttäviä asioita ja haastavat tekemään tiedon perusteella omia johtopäätöksiä. Ihanteellisessa tapauksessa nämä johtopäätökset tietysti myös johtavat käytännön tekoihin. Käytännön teot tosin vaativat avoimuutta ja rohkeutta hypätä kohti tuntematonta mutta varmasti hieman parempaa ja avarampaa tulevaisuutta.

Loikkaaminen voi olla kuitenkin yllättävän vaikeaa. Itsekin olen kerännyt tätä hyppyä varten rohkeutta pitkään. Mutta tänään tuntuu siltä, että olen pisteessä, jossa sokeus satuttaisi minua enemmän kuin uskaltautuminen kohti uutta.

---

Judith Butler kirjoittaa vihapuhetta ja rasisminvastaisia toimia käsittelevän teoksensa Excitable Speech lopussa osuvasti siitä, kuinka uusi ajattelutapa saattaa aiheuttaa meissä pelkoa ja vastustusta. Inhottavan kysymyksen välttelystä tulee helposti puolustusmekanismi, josta maksamme kalliin hinnan:
the fear of thinking, indeed, the fear of the question, becomes a moralized defense of politics... To remain unwilling to rethink one's politics on the basis of questions posed is to opt for a dogmatic stand at the cost of both life and thought. (162)
Jos emme ole valmiita muuttamaan ajatteluamme, koko ihmiskunnan kehitys pysähtyy.

--

Läpikäymäni prosessi on tärkeä muistutus siitä, että hyvin kirjoitetut tekstit pitävät sisällään mielettömiä voimavaroja. Kirjallisuus muuttaa ihmisiä, ja siten myös maailman on mahdollista muuttua.
Jos vain olemme siihen valmiita.

Hyvä kirjallisuus ei kerro lukijalleen, mitä jostakin asiasta tulisi ajatella. Hyvä kirjallisuus pikemminkin antaa lukijalleen työkaluja ajatella asioita paremmin ja lähestyä eettisiä ja moraalisia ongelmia uusista näkökulmista. Hyvä kirjallisuus ei saarnaa, vaan ohjaa ja kyseenalaistaa.

Hyvän lukijan tehtäväksi jää ainoastaan ajatella itse ja uskaltautua muutokseen, jonka hän tuntee jo kolkuttavan mielensä ikkunoita ja ovia.

---

PS. Juhani Lindholmin Wallace-suomennos on erinomainen.


13 kommenttia:

  1. Hyvä teksti ja niin totta tuo kirjallisuuteen kätketty voima.

    Itse asiasta, niin minä olen melko samoja ratoja siirtynyt vegaaniksi. No alku oli helppo, koska olen lapsesta asti kokenut outona syödä lihaa, eläviä olentoja. Kun teininä lopetin punaisen lihan ja kanan, se ei ollut vaikeaa. Maidosta luovuin maitoallergian takia, mutta nykyään en käyttäisi sitä edes eettisistä syistä. Kalaa olen syönyt, koska ajattelin, ettei sillä ole väliä. Että teen jo niin paljon, ettei se vaikuta mihinkään. Ja etten koskaan osaisi olla ilman kalaa. Sitten tajusin, että voin aina henkisesti pahoin kun söin kalaa. Että joudun perustelemaan sitä - eniten itselleni. Olen ollut nyt jo yli puoli vuotta ilman kalaa, oikeastaan pian jo vuoden. Ei tunnu missään. Kananmunaa olen syönyt kerran tämän vuoden puolella, mutta enää en osaisi ajatella syöväni sitäkään. Tiedän liikaa, jotta pystyisin tekemään sen. Vähän aika sitten minulta kysyttiin, olenko vegaani. Vastasin vähättelevästi jotain, että "no tavallaan". Nyt tajuan, että olisin voinut sanoa, että joo. (Vaikka kyllä, käytän hunajaa ja nahkakenkiä.)

    Mutta jos jotain olen oppinut, niin ruokavalioni myötä olen alkanut voimaan henkisesti aikaisempaa paremmin. Ei tarvitse enää yrittää perustella asioita, joita en pysty perustelemaan tyydyttävästi.

    Oot huippu Noora! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En tiedä miksi, mutta tuli ihan kyyneleet silmiin kun luin tuon sinun kommenttisi. Kuulostaa paljolti samanlaisilta asioilta, joita olen itsekin pyöritellyt mielessäni - että teen jo paljon, joku muu tekee vähemmän jne. Mutta kyllähän se sushilautanen on alkanut aika kuvottavalta näyttää, ei sille voi minkään. Eikä se kuvotus lähde kuin teoilla.

      Ja tuo perustelujuttu on niin totta.

      Sinä olet ihan mielettömän hieno ihminen. Ihailen sinua ja rohkeuttasi.

      Poista
  2. Tuttuja ajatuksia...ja keskusteluja. Minä olen onnistunut jättämään jo suurimman osan eläinperäisistä tuotteista, myös ne nahkakengät (tosin vanhoja käytän edelleen, niiden poisheittäminen tuntuisi typerältä ja turhalta). Mutta kala ja kananmuna ja juusto.... Kalaa perustelen itselleni samoilla argumenteilla: "mitä sitä sitten söisi", "enhän minä syö sitä kuin ihan harvoin", "lohi on niin hyvää", "kun minä muutenkin teen niin paljon"... Luulen, että kalan poisjättäminen ei olisi niin onglemallista, mikäli ei olisi enää niin väliä syömmekö poikaystäväni kanssa yhdessä. Mutta mielestäni hän on tehnyt sekasyöjänä jo ison päätöksen sillä, että pääsääntöisesti syömme kasvisruokaa ja vain silloin tällöin hän lisää lihaa ruokaansa. Tällaiset syömispäätökset ovat kuitenkin jokaisen oma päätös, eikä minusta olisi reilua, jos jotenkin painostaisin häntä ryhtymään kasvissyöjäksi. Kuitenkin kalaa enemmän minulle ongelmia aiheuttaisi maitotuotteet, tai niistäkään ei juuri muut kuin juusto... Rakastan juustoa, vaikka tiedän, että juuston käyttäminen on suunnilleen pahinta, mitä ilmastolle voi tehdä. Tällä hetkellä juuston poisjättäminen tuntuisi vain liian suurelta uhraukselta, kun taas vertaa tilannetta punaisen lihan ja kanan syömisen lopettamiseen, mikä ei taas tuntunut uhraukselta yhtään, vaan pikemminkin helpotukselta, että niin sai viimein aikuisena ja omista asioistaan päättävänä ihmisenä tehdä.

    Lisäksi, minulla on ollut jo pidemmän aikaa tarkoitus lukea David Foster Wallacea, mutta suomennokset tuntuvat olevan koko ajan menossa kirjastosta. Yritin pari vuotta sitten alkukielistä, mutta kieli tuntui ainakin siinä elämän hetkessä liian monimutkaiselta, että lukeminen olisi ollut nautinnollista. Lappalainen odottaa hyllyssä, vaikka epäilenkin, että asioista jo aika paljon selvää ottaneelle teos ei välttämättä tarjoa ihan hirveästi uutta asiaa.

    Ei enää kasvissyöntiin liittyen, mutta kulutustottumuksiin ja kirjallisuuden vaikutukseen muuten: teininä, jolloin olin luultavasti tiedostavampi tai ainakin herkempi kuin nykyisin, satuin lukemaan Naomi Kleinin No Logon, joka osaltaan kasvatti minusta kriittisen kuluttajan. Vaikka viisitoistavuotiaalle kirjassa oli hirveästi sellaista, jota en oikeastaan ymmärtänyt, en oikeastaan tiedä olisiko ollut parempaa aikaa lukea kirja. Teinitytöille shoppailu tuntui olevan ihan oikeutettu harrastus, jo viisitoistavuotta sitten. Toisinaan oli vaikeaa vastustaa yleistä normia, enkä siinä missään määrin täydellisesti onnistunutkaan, kuten en vieläkään, mutta siemenen tuo kirja kylvi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Painostamisesta voi olla montaa mieltä. Itse kysyisin, että millaisessa parisuhteessa ei ole tilaa muuttaa rutiineja toisen vakaumusten mukaiseksi. Onko oikein, että toinen syö jotakin, mistä tulee paha olo, vain jotta toisen ei tarvitse muuttaa tapojaan?

      Omaan suhteeseeni syömistottumukset ovat myös vaikuttaneet, mutta lähinnä vain positiivisesti. Mieheni ei ole lopettanut lihansyöntiä, mutta syö kyllä kasvisruokia, jos teen niitä hänelle. Kaiken kaikkiaan koen, että ruokavalioni myötä molempien ravinto on monipuolistunut. Mieheni on myös yhdessäoloaikanamme koetellut omaa suhdettaan ruokaan ja lukenut mm. Lappalaisen ja Foerin teokset (ennen minua!). En ajattele, että olisin painostanut häntä, enemmänkin uskon, että hänellä on halutessaan tarvittava tieto tehdä tärkeitä päätöksiä oman henkisen sekä fyysisen hyvinvointinsa osalta.

      Itse olen ruvennut kuluttamaan vaatteita fiksummin, muitakin valintoja voisi toki kuulostella enemmän (ehkä teen sen, sillä No Logo odottaa hyllyssä). Kirpparilta saa aika usein tarvittavat ja vielä paljon halvemmalla.

      Poista
  3. Erinomainen teksti! Nyökyttelin niin, että niskani oli nyrjähtää.

    Minä luin taannoisella lukumaratonilla Lappalaisen Syötäväksi kasvatetut ja pakotin lihansyöjäksi julistautuvan miehenikin lukemaan sen. Asiasta ei juuri keskusteltu, mutta huushollimme lihankulutus on laskenut ehkä puoleen (ja yli puolet siitä, mitä ostamme, on nyt kotimaista luomua), ja päivänä eräänä oli miehen kauppareissun jälkeen ilmestynyt kaappeihin tofua ja soijarouhetta. Olen salaa aika tyytyväinen. Mainitsemasi Eläinten syömisestä odottelee kirjahyllyssä vuoroaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos.

      Hienoa, että teillä teoksen lukeminen on johtanut käytännön tekoihin. Tofulla ja soijalla on varsin helppoa ja yksinkertaista korvata lihaa, ja makuunkin tottuu aika pian.

      Poista
  4. Nyt teen varmaankin pahan virheen, kun tunnustan, että perustelen syömisvalintojani enemmänkin tunteella kuin järjellä. Tunnesyistä vältän nisäkkäiden syömistä, koska ihminenkin on nisäkäs. Lintuja ja kalaa voin syödä, koska ne eivät muistuta ihmistä.

    En ole missään vaiheessa ollut vegetaristi tai vegaani, vaikka ruokavalioni on kasvispainotteinen. Juuri äskettäin kuitenkin hairahduin meetvurstiin, mistä tunnen lievää syyllisyyttä.

    En edes yritä perustella valintojani älyllisesti enkä olla loppuun saakka looginen valinnoissani, koska mielestäni se on mahdotonta. Jos olisi sataprosenttisen looginen, eikö silloin pitäisi pitäisi alkaa boikotoida ruokakauppoja, joissa on lihaperäisiä tuotteita myynnissä? Eikö silloin pitäisi lopettaa yhteydenpito kaikkien "vääräuskoisten" lihansyöjien kanssa ja eristäytyä jollekin saarelle?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

      Poista
    2. "Tunnesyistä vältän nisäkkäiden syömistä, koska ihminenkin on nisäkäs. Lintuja ja kalaa voin syödä, koska ne eivät muistuta ihmistä."

      Toki itselleen voi perustella lihansyömistä vaikka millä syillä. Tunnesyihin vetoaminen on siitä kätevä keino, että kenenkään toisen on aika mahdotonta jatkaa enää keskustelua sen jälkeen. Voisin kuitenkin kysyä, että millä tavalla pidät esimerkiksi lintuja vähempiarvoisina kuin nisäkkäitä? Esimerkiksi korpit ovat kykeneväisiä mielenteoriaan (voivat asettua toisen lajikumppanin asemaan ja tehdä toimintaansa koskevia päätöksiä tämän mukaan), ja monet linnut muodostavat vuosia kestäviä syviä tunnesiteitä kumppaniinsa. En näe siinä kovastikaan eroa suhteessa ihmisiin.

      En myöskään usko, että ruoka on koskaan puhtaasti tunne/makuvalinta. Jos tiedän, että syömäni ruoka aiheuttaa kärsimystä, en myöskään tunnontuskitta kykene sellaista ruokaa nauttimaan. Ruoka on paljon muutakin, kuin makuja ja tunneassosiaatioita. Ruokaan liittyy taloudellisia, poliittisia ja eettisiä kysymyksiä. Vaikka niitä ei itse haluaisikaan pohtia.

      "Jos olisi sataprosenttisen looginen, eikö silloin pitäisi pitäisi alkaa boikotoida ruokakauppoja, joissa on lihaperäisiä tuotteita myynnissä?"

      Ei. Boikotoidessa pitäisi aina tuoda selvästi esille syy, miksi boikotoidaan - muutoin boikotointi menee aika lailla hukkaan. En pidä uskottavana, että paikallista markettia juurikaan hetkauttaisi, jos taloutemme alkaisi sitä boikotoida, ja tuskin se reagoisi silloinkaan, jos kertoisimme syyt ostovoimamme siirtämiseen. Enemmänkin marketin toimintaan varmasti vaikuttaa, mikäli taloutemme alkaa kuluttaa lihatuotteiden sijaan kasvistuotteita. Tämä valinta näkyy rahavirran ohjautumisena kasvisperäisiin tuotteisiin, jolloin niitä myös ostetaan sisään enemmän.

      Lisäksi on vähän absurdia verrata markettiboikottia kasvisravintoon siirtymiseen. Kasvisruokavalio ei vaadi minulta lopulta kovin suuria uhrauksia, mutta jos haluaisin ostaa päivittäisin ravintoni ainoastaan Ruohonjuuresta tai jostakin muusta vastaavasta kaupasta, näkyisi valinta aika isona taloudellisten kustannusten nousuna. Siihen minulla ei ole varaa. Valinnat eivät ole siis keskenään samanarvoisia eivätkä edellytä samanlaista logiikkaa

      Poista
    3. Nimenomaan, jos haluaa lopettaa keskustelun/riitelyn/tivaaamisen, voi näppärästi perustella kasvissyöntiään pelkillä maku/tunneasioilla. Ilmeisesti sinulla kuitenkin on tavoitteena keskustella kasvissyönnistä älyllisesti argumentoiden ja ilmeisesti haluat haastaa myös toisen osapuolen perustelemaan valintojaan.

      Koska suhtaudun syömiseen tunteella, en ruokakaupassa koskaan analysoi, ovatko linnut vähempiarvoisia kuin muut eläimet. Tunnen silti aina syyllisyyttä, kun satunnaisesti hairahdun kanaan tai meetvurstiin.

      Vaikka perustelen kasvisspainotteista ruokavaliota eri tavalla kuin sinä, lopputulos on kuitenkin melkein samanlainen eli kauppojen rahavirtoja ohjautuu kasvispuolelle ja jokunen eläin saatetaan jättää teurastamatta.

      Tämä on varmaankin väärä kysymys, mutta onko sinulla mitään sanottavaa petoeläimistä, jotka tappavat ja syövät muita eläimiä? Entä onko sinusta mahdollista, että kasvit kärsisivät siitä, että niitä syödään? Kasveilla ei tunnetusti ole aivoja, mutta jos niillä on jokin muu tuntemisen tapa. Entäpä mitä pitäisi tehdä, jos ja kun oma lemmikkieläin ei kykene sulattamaan muuta kuin eläinperäistä ruokaa (esim. kissa on petoeläin, jonka elimistö ei kykene sulattamaan kunnolla hiilihydraatteja)? Pitäsikö oma lemmikkieläin pakottaa syömään ruokaa, josta se tulee sairaaksi vai pitäisikö eläimestä luopua vai pitäisikö se tappaa? Itselläni on kissoja, joille syötän liha/kalaruokaa.





      Poista
    4. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

      Poista
    5. Aloitetaan kasvien mahdollisesta tietoisuudesta tai tuntokyvystä. En kiellä, ettei kasvi voisi olla tunteva olento - Leena Krohnkin on muistaakseni kyseenalaistanut tapaamme ajatella kasveja tiedostamattomiksi.

      En voi kuitenkaan lopettaa kasvien syömistä. Siitä aiheutuisi minulle vakavia terveydellisiä ongelmia, toisin kuin lihansyönnin lopettamisesta. Uskon myös, että kasvin kokema mahdollinen kärsiminen ei ole verrattavissa kipuun. Tämän puolesta puhuu se, että monet kasvit lisääntyvät (hedelmät, marjat) niin, että jokin eläin syö ne, tai sitten ne säilyttävät elinkelpoisuutensa, vaikka osa kasvista syötäisiinkin (juuret). Kasvissyönti ei ole minulle vain eettinen kysymys, vaan päätökselläni kannan vastuuni taistelussa ilmastonmuutosta vastaan.

      Sitten lemmikkeihin ja petoeläimiin.

      Kasvissyönti on ihmiselle usein moraali- tai ympäristökysymys (toki mainitsemasi makuasia on yksi syy alkaa kasvissyöjäksi). Päätös tehdään aina itse. En koe kestäväksi tavaksi pakottaa ketään kasvissyöntiin - muutoksen pitäisi perustua koulutuksessa annettavaan tietoon kasvissyönnin eduista sekä institutionaaliseen tehotuotannon rajoittamiseen. Eläin ei voi tehdä valintaa, eikä sellainen valinta ole esimerkiksi petoeläimelle mahdollinenkaan. Siksi esimerkiksi kissojen kasvissyönnistä keskusteleminen ei ole missään mielessä loogista, sillä se ei ole mahdollista. Luonnossa tapahtuva saalistus eroaa muutenkin lihan tehotuottamisesta – luonnossa saaliseläimen kärsimys rajoittuu tapon hetkeen, mutta tehotuotetulta eläimeltä riistetään joka päivä sille kuuluva oikeus luonnolliseen lajikäyttäytymiseen. Teurastus on se pienin paha.

      Poista
  5. Yllä olevalla tarkoitin lähinnä sitä, että kasvisruuan syömistä voi perustella muillakin syillä kuin eettisillä. Itse perustelen omaa kasvispainotteista ruokavaliota kasvisten hyvällä maulla. Pääasiallinen syy, miksi en syö punaista lihaa (lukuun ottamalla satunnaisia meetvursti-hairahduksia), on punaisen lihan käsittämättömän paha maku. Lisäksi minua ällöttää punaisen lihan ulkonäkö, koostumus, suutuntuma, epäterveellisyys ja korkea hinta. Lisäksi haju: paistetusta jauhelihasta tulee kuvottava haju. Vielä yhtenä tärkeänä syynä, että lihansyönnistä tuleva huono fyysinen olo. Lihahan ei sisällä kuituja ja se on huonosti sulavaa.

    Viimeisen kerran muistan syöneeni liharuokaa opiskelijaruokalassa. Syön wienerleikettä ja kesken syömisen havahduin huomaamaan, että se maistuu helvetin pahalta. Sitten tajusin, että liha on aina maistunut pahalta. Lihassa on aina sama tunkkainen sivumaku tekipä lihalle mitä hyvänsä, kun taas kasviksissa on aina raikas maku. Kasvisten syömisestä minulle tulee hyvä ja raikas olo, kun taas lihan syömisestä tulee jotenkin tukala olo.

    Mielestäni kasvisten syömistä voi pätevästi perustella pelkällä maulla. Eiväthän lihansyöjätkään yleensä perustele lihansyöntiään millään muulla syyllä kuin lihan väitetyllä hyvällä maulla.

    VastaaPoista