Tea with Anna Karenina

Tea with Anna Karenina

perjantai 3. huhtikuuta 2015

Leena Parkkinen: Sinun jälkeesi, Max




Kun Toni Morrisonilta kysyttiin, miksi hän halusi kirjailijaksi, hän sanoi halunneensa lukea juuri tietynlaisen kirjan. Koska juuri sellaista kirjaa ei vielä ollut olemassa, Morrisonin oli itse kirjoitettava se. Näin syntyi romaani Sinisimmät silmät, joka on jättänyt pysyvän jäljen amerikkalaiseen kirjallisuuteen.

Onneksi Leena Parkkinen on kirjoittanut juuri sellaisen kirjan, jonka minä olen aina halunnut lukea. Uskon nimittäin, että minusta ei tulisi yhtä hyvää kirjailijaa kuin Toni Morrisonista tai Parkkisesta. Nyt minulla on ilo nauttia kirjabloggaamisesta ja kirjallisuudentutkimuksesta, kahdesta asiasta, jotka tuntuvat erityisen rakkailta silloin, kun kohdalle sattuu jotakin näin upeaa.

Leena Parkkisen Sinun jälkeesi, Max on poikkeuksellinen kotimainen historiallinen romaani monessakin mielessä. Kertoja-asetelma ei ole ihan yleisimmästä päästä, sillä tarinaa kertoo toinen siamilaisista kaksosista, Isaac. Vaikka teoksen minäkertojia onkin vain yksi, kokemus tarinamaailmasta on kuitenkin kollektiivinen ja jaettu - Isaac syntyy, varttuu ja elää kiinni kaksoisveljessään, Maxissa. Lisäksi teoksen rakenne loikkii aikatasolta toiselle, ja toisinaan tarinamaailman todellisuuteen eksyy fiktion sisäistä sepitteellisyyttä.

Isaacin ja Maxin yhteinen taival alkaa vuonna 1900 Saksassa, ja päättyy vuonna 1932 Helsingissä. Isaacin rooli tarinassa on kertoa ja tarkkailla, kun taas Max ahmii elämää ja naisia ympäriltään. Väliin mahtuu veljeskateutta, mutta myös ihastumisia ja uusia tuttavuuksia. Erilaisuus ei tee elämästä helpompaa, mutta ei välttämättä vaikeampaakaan. Yhteenkasvaneet ruumiit herättävät mielenkiintoa, vaikka mielenkiinto harvoin Parkkisen romaanissa kasvaa kestäviksi ja syviksi ihmissuhteiksi. Tietyllä tapaa romaania hallitsee melankolinen pohjavire, joka syntyy jatkuvasta menettämisestä. Hylätyksi tuleminen ei ole Isaacille ja Maxille uusi asia, vaan tosiasia, johon on jatkuvasti varauduttava. Joskus on jopa parempi olla se, joka jättää ensin ja siten säästyy suuremmalta surulta. Kunnes sitten saapuu päivä, jolloin toivoisi että kaikki olisi mennyt toisin eikä palaaminen enää ole mahdollista.

Isaac kertoo veljelleen tarinoita siitä, kuinka heidän vanhempansa tapasivat toisensa tai millaista elämä voisi olla. Todellisuus ja Isaacin sadut eivät ole hierarkkisessa suhteessa keskenään, vaan tarinankerronta pehmittää ja paikkaa koettuja kärsimyksiä. Uskomusmaailmat elävät niin vahvoina romaanin sisällä, että lopulta todellisuus ja sepite sekoittuvat keskenään. Lukija ei aina tiedä, milloin Isaac kertoo Maxille keksimiään tarinoita ja milloin oikeita tapahtumia menneisyydestä. Sama efekti leimaa romaanin Angela Carterin Sirkusöitä muistuttavia sirkusvuosia, jolloin kasvukipuihin sekoittuu ripaus todellisuuden järkkymistä ja mystiikkaa. Sinun jälkeesi, Maxia voi lukea myös maagisena realismina.

Kaksostematiikka itsessään tuntuu jo aika loppuunkalutulta luulta kaunokirjallisuuden historiassa. On vainoharhaisia tarinoita, joissa kertomuksen minä juoksee itsensä perässä milloin milläkin kujalla, ja on tarinoita kielletyistä haluista, missä kaksosten kautta kuvataan esimerkiksi homoseksuaalisuutta. Kuluneimmissa skenaarioissa kaksossekoilu saa jopa metafiktiivisiä ulottuvuuksia, kun kertojalla tai päähenkilöllä saattavat mennä tekijät ja fiktiiviset henkilöt sekaisin. Parkkinen ei teoksessaan kuitenkaan märehdi jo pureskeltuja kulkuja, vaan lähinnä konkretisoi ja kuvaa saman ruumiin ja kahden tajunnan ongelmallisuutta. Ja kenties juuri nämä seikat Sinun jälkeesi, Maxista poikkeuksellisen ja aikaakestävän kokonaisuuden.

Parkkinen onnistuu siamilaisten kaksosten näkökulmasta tuottamaan aivan uudenlaista kokemuksellisuutta historiallisen romaanin genreen. Toisaalta Isaac ja Max eivät ole koskaan yksin, toisaalta taas he ovat alati yksin - jakamisen ja ulkopuolisuuden teemat hahmottuvat teoksessa monimuotoisesti ja koskettavasti. Näkökulma ja ajasta toiseen siirtyilevä fragmentaarinen rakenne toimivat yhdessä huolitellun ja kuvailevan (muttei koskaan maalailevan) kielen kanssa, eikä kikkailuun tai melodraamaan ole tarvetta. Lukijana kiinnitin huomiota ainoastaan yksittäisiin sanavalintoihin, joita olisi vielä voinut pohtia lisää, mutta nyt en edes muista, mistä sanoista tai kohdista oli kyse. Menneisyyttä kirjoitetaan yhä enemmän nykyisyydestä käsin ja nykykielen ehdoin, eikä se välttämättä aina ole huono asia.

Romaanin loppu merkityksellistää otsikon uudella tapaa. Vaikka kertomus päättyykin, tarina jättää pysyvän jäljen lukijaansa.

---
Sinun jälkeesi, Max.
2009, Teos.
312 sivua,
Graafinen suunnittelu: Jussi Karjalainen.

12 kommenttia:

  1. Tämä on hieno romaani, jollain tapaa hyvin täyteläinen, mutta silti lukija ei jää ähkyyn vaan pikemminkin äärimmäisen tyytyväiseksi, juuri sopivan kylläiseksi.

    Minulla on Parkkisen uudempi teos Galtbystä länteen hyllyssä, sille pitäisikin suoda lukuaikaa pian.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samaa mieltä. Ehkä se johtuu juuri taidokkaasta kerronnasta ja taidokkaasta kielestä, joka ei kuitenkaan ylly turhaan röyhelöintiin.

      Minua hieman pelottaa tarttua Parkkisen uusimpaan, kun siitä on ollut aika ristiriitaisia mielipiteitä. Lupasin itselleni, että julistan Parkkisen yhdeksi lempikirjailijoistani, mikäli Galtsbystä länteen miellyttää yhtä paljon kuin Sinun jälkeesi, Max.

      Poista
  2. Tämä oli hieno kirja ja tarina oli todella yllättävä :)
    Hyvää pääsiäistä :)

    VastaaPoista
  3. Sinun jälkeesi, Max on edelleen yksi kotimaisia lemppareitani, vaikka sen lukemisesta on jo aikaa. Pitäisi varmaan lukea jo uudelleen. Galtsbysta länteen ei uponnut minuun kuten tämä - se olisi voinut, mutta eräs juttu pilasi sen kokonaan. Ärsyttävää! Mutta jos luet sen, niin haluan kyllä kuulla mielipiteesi siitä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muistelinkin, että pidit tästä. Aion itsekin palata tähän uudelleen, joskaan en ihan heti. Ensin pitää lukea seuraava Parkkinen, vaikka nyt alkaa kyllä pelottaa että odotan teokselta turhan paljon tämän loistavan lukukokemuksen jälkeen.

      Poista
  4. Siitä on aikaa, kun tämän luin, mutta edelleen muistan huikean lukukokemuksen. Galtbystä länteen ei sitten oikein lunastanutkaan odotuksiani, jotka taisivat olla tämän esikoisen jälkeen liiankin korkealla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukava kuulla, että teos on jäänyt mieleesi. Luulen, että itsekin kannan tätä mukanani vielä pitkään.

      Apua, toivottavasti en itsekin pety.

      Poista
  5. Tiedätkö Noora, onko tätä käännetty kuinka paljon? Minusta tämä on teos, jonka voisi uskoa saavan hyvän vastaanoton ulkomailla. Tässä on jotakin - paremman sanan puutteessa - perieurooppalaista kerrontaa ja tematiikkaa.

    Kirjoituksesi Maxista on todella upea ja tekee hienosti oikeutta tälle romaanillle. Galtbystä länteen on varsin erityylinen. Siinä oli paljon hyvää, mutta valitettavasti myös älytöntä kohellusta, josta suuren osan annoin anteeksi niiden parempien juttujen takia. Bloggasin siitä ihan bloggarielämäni alussa, enää en luultavasti suhtautuisi yhtä lempeästi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen kuullut, että jonkin verran. Goodreads antaa kaksi käännöstä, tsekin ja espanjan, ja Adlibriksestä löytyy pikaisella vilkaisulla ainakin saksaksi. Voisi päätellä, että ihan hyvin siis.

      Kiitos, Omppu. Alkaa vaikuttaa siltä, että miun täytyy hieman tyynnytellä odotuksiani seuraavan teoksen suhteen.

      Poista
  6. Hieno arvio, Noora! Tämä odottaa hyllyssä, kuten Galtbykin. Nyt odotan valtavasti tämän itselleni vielä tuntemattoman kirjailijan tuotannolta. Pitäisi päästä pian lukemaan...

    VastaaPoista
  7. Itse luin tämän myös vastikään ja pidin valtavasti, Parkkinen on loistava kertoja ja tämä tarina on hieno. Nyökyttelen vakaasti tekstisi kanssa. Minä pidin myös Galtbystä kovasti, sen sulkeutuneesta saaristoelämästä. Toivottavasti sinäkin.

    VastaaPoista
  8. Hei, en nyt jostain syystä pääse vastaamaan suoraan kommentteihin, joten kokeillaampa näin.

    Elina: Kiitos. Ainakin Maxista kannattaa aloittaa, jos mietit, kumman kannet avaisi ensin.

    Linnea: Virkistävää kuulla, että edes joku piti Galtsbystä! ehkä uskaltaudun sittenkin aloittamaan sen pian.

    VastaaPoista