Tea with Anna Karenina

Tea with Anna Karenina

maanantai 9. maaliskuuta 2015

Luin romaanin vieraalla kielellä



Vietin alkuvuodesta vähän yli kuukauden tuskaillen avoimien sanakirjojen keskellä tekemässä jotakin sellaista, mikä olisi pitänyt tehdä jo aikoja sitten. Pöydällä lepäsi avoinna Henry Parlandin Sönder (suomennettu nimikkeellä Rikki), ensimmäinen romaani, jonka tulisin lukemaan kokonaan ruotsiksi. Siksi tämä postaus käsittelee enemmän ruotsiksi lukemisen kokemusta eikä niinkään romaania itsessään.

Inspiraation lukuprojektiin sain pakolliselta virkamiesruotsinkurssilta. Ja onhan se nyt kumma, jos sanon opiskelevani Suomen kirjallisuutta ja haaveilevani tutkijan urasta, mutta en osaakaan toista Suomen virallisista kielistä ja joudun tästä syystä lukemaan tuoreet westöni ja fagerholmini käännöksinä... Suorastaan noloa. Asialle oli tehtävä jotakin.

Niinpä sattui, että normaalilla visiitilläni Akateemiseen päädyinkin silmäilemään englanninkielisten pokkareitten sijaan ruotsinkielisiä teoksia. Jotakin lyhyttä mutta kiinnostavaa pitäisi löytää. Ensimmäinen ongelmani koski huonoa ruotsinkielisten kirjailijoitten tuntemusta - en tiennyt nykykirjailijoista mitään enkä halunnut, että ensimmäinen ruotsiksi lukemani kirja osoittautuisi sisällöltään rosvosektoriksi, sillä varmasti joutuisin tappelemaan jo yksistään kielen kanssa ihan tarpeeksi. Päädyin lopulta valitsemaan noin 140-sivuisen teoksen, josta olin jo aiemmin jollakin kurssilla kuullut. Tämä teos oli siis suomenruotsalaisen Henry Parlandin ainoa romaani, Sönder.

Ensiksi on sanottava, että epätoivo ehti kalvaa moneen otteeseen. Ehdin ärsyyntyä omasta hitaudestani, unohtuneista sanoista ja laiminlyödystä kielitaidosta. Miksi en ollut tarttunut yhdeksännellä luokalla saamaani stipendikirjaan, vaan lykännyt lukemista vuodesta toiseen - niin pitkään, että lopulta kaikki sanat tuntuivat hukkaantuneen? Oli nöyrästi etsittävä lyijykynä ja raapustettava apuja marginaaleihin. Ensimmäinen luku täyttyi merkinnöistä ja suomennoksista, samaten toinen ja kolmas luku, eikä sujuvasta lukemisesta tai kielen hurmasta ollut tietoakaan. Tahkoaminen muistutti vastenmielistä pakkotyötä, ja joinakin päivinä minun oli lahjottava itseni suklaalla lukemaan teosta eteenpäin, jotta urakka ei olisi jäänyt kesken. Useasti kävi myös niin, että tarkistin jo aiemmin hakemiani sanoja uudestaan. Onnistumisen elämykset olivat tiukassa.

... Kunnes sitten jossakin vaiheessa havahduin siihen, että hetkeen en ollutkaan tarvinnut sanakirjaa. Että aloin jo muistamaan toistuvia ja vieraita sanoja, opin myös itsekseni muutamia ruotsin kielen johtimia ja toisinaan kykenin päättelemään sanan merkityksen ympäröivistä sanoista. Lukeminen helpottui siis huomaamattani, hiljalleen. Kun tajusin, että olin selviytynyt kokonaisesta luvusta ilman lexinin apua, tunsin vilpitöntä riemua. Sama ilo seurasi minua pakollisen ruotsinkurssin luennolle, kun huomasin muistavani joitakin Sönderin ilmauksia tai sanoja - olin siis oppinut ruotsiksi lukemalla uutta ja hyödyllistä. Jokin, mikä tuntui alkuun mahdottomalta ja tuskaiselta, olikin muuttunut palkitsevaksi ja mukavaksi ajanvietteeksi.

Kaikkia sävyjä en voinut silti mitenkään huomata, ja paljon muutakin oleellista jäi hämäräksi. En aina ollut varma siitä, olinko ymmärtänyt lukemani oikein, ja toisinaan jäin pohtimaan oliko sanakirjan ilmoittama käännösvaihtoehto sittenkään oikea. Ja toki törmäsin moniin sanoihin, jotka eivät missään vaiheessa minulle selvinneet tai avautuneet. Vieraalla kielellä lukemiseen kuuluu oleellisesti tietty vieraus ja ulkopuolisuus suhteessa kieleen, josta ei pääse kuin ajan myötä ja lukemalla sitkeästi eteenpäin. Sitä ennen on hyväksyttävä tietty verho, joka sumentaa sävyjä, mutta mahdollistaa tapahtumien ja merkitysten ymmärtämisen.

Mikään ei myöskään estä minua palaamasta Sönderiin joskus toisten, lukemaan ja tulkitsemaan uusiksi. Ei minun tarvitsekaan kerralla onnistua täydellisesti ja pilkkoa teosta pinoon. Tässä vaiheessa oli tärkeintä pysyä johdonmukaisena, siirtyä negatiivisesta positiiviseen ja kokea pieni pala kirjallista maailmaa toisella kielellä. Siinä suhteessa onnistuin erittäin hyvin.

Vieraalla kielellä lukemisessa on myös erityisiä kieleen liittyviä etuja, joita ei saa käännöksistä. Ensimmäinen etu koskee suoraa kontaktia kieleen: käännös on usein kotoutettu suomen kielelle ja kulttuurille, mutta kääntämättömässä teoksessa pääsee jotenkin lähemmäs kieltä ja kulttuuria kielen takana. En halua väittää, että käännös olisi jotenkin huonompi tai vähempiarvoisempi kuin alkuperäinen teos, vaan pikemminkin huomauttaa, että käännöstä ja alkuperäistä tekstiä ei voi verrata ja arvottaa suhteessa toisiinsa. Ne eivät yksinkertaisesti ole sama asia.

Toinen etu koskee erilaista, usein tarkempaa kosketusta kieleen. Lukiessani minulle vieraalla kielellä on mahdollista kiinnittää yksittäisten sanojen toistumiseen kenties enemmän huomiota. Sönderissä yksi tällainen sana oli esimerkiksi en smula - välillä sanaa käytetään merkitsemään konkreettisia murusia, mutta useammin sitä on käytetty merkityksessä "hivenen", esimerkiksi kuvaillessa sitä, kuinka joku henkilö hymyilee vain hivenen. Romaani on siis sanatasollakin rikki! Samalla toistuvat smula ja sönder viittaavat dagdrivare-sukupolven kirjailijan Ture Janssonin novelliin Knock me down, jossa määritetään ensimmäinen omaleimainen suomenruotsalainen kirjallinen liike epävakaaksi välisukupolveksi, jonka käsissä kaikki rikkoutuu ("Allt hvad vi gör smulas sönder"). En usko, että olisin havainnut yhteyttä teoksien välillä mikäli olisin lukenut käännöksen.

Romaanin lukeminen ruotsiksi vahvistaa myös arkipäivän kielitaitoa. Enää en koe niin isoksi kynnykseksi silmäillä ruotsinkielisiä tutkimusartikkeleita tai lehtijuttuja. Sanavarastoni on sekin kasvanut, mutta ennen kaikkea tapa, jolla luen, on kehittynyt sujuvammaksi kuin ennen. Yksittäisten sanojen töksähtelevästä tulkinnasta olen pikku hiljaa siirtynyt lukemaan laajempia kehyksiä hyödyntäen. En tarvitse sanakirjaa enää ihan niin usein, ja itsevarmuuteni kielitaidosta on lisääntynyt.

Tästä on hyvä jatkaa.

---
Sönder (1932).
SLS - Atlantis, 2014.
146 s.
Omlagsillustration: Johan Isaksson.
Omlags: Antti Pokela.

9 kommenttia:

  1. Näin Noora elämäsi rikastuu kun alat lukemaan kaunokirjallisuutta muillakin kielillä kuin suomeksi. Olen itse harrastanut tätä jo lukioajoista -- ensin luin Heinrich Bölliä ja Siegfried Lenziä ja Thomas Mannia saksaksi ollessani vaihto-oppilaana ja tällä hetkellä vieroksun kaikkia suomennoksia jos osaan lukea alkuperäiskieltä. Koska kirjoitan tieteellistä tekstiä & opetan englanniksi, on ehdottoman tärkeää lukea kaunokirjallisuutta englanniksi, koska silloin kirjoittaminen sujuu helpommin :). Ruotsia en hirveästi tarvitse mihinkään eli luen sitä ihan silkasta nautinnosta. Hieman olen lukenut myös ranskaksi ja italiaksi, mutta se on juuri enemmän tuollaista hidasta, sanakirja kourassa meininkiä... Toivoisin osaavani turkkia niin hyvin, että voisin lukea Orhan Pamukia turkiksi, mutta tällä hetkellä minun on tyytyminen Tuula Kojon erinomaisiin käännöksiin...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siis olen kyllä lukenut englanniksi kirjoja jostain kuusitoistavuotiaasta asti, kävin myös kansainvälisen lukion. Joskus huomaan ajattelevani englanniksi ihan arkipäiväisiä asioita. Oikeastaan en laske englantia enää edes vieraaksi kieleksi, sen verran tutuksi se on jo tullut.

      Ranskaksi luin joskus Fleurs du malin, mutta muuten on sekin jäänyt käyttämättä (hyllyssä odottelisi ranskaksi Sartrea). Venäjääkin voisi herätellä ja alkaa lukemaan silläkin kielellä jotakin, mutta ehkä tahkoan ensin ruotsin sille tasolle, että voin sitä käyttää lukemisessa täysin sujuvasti.

      Poista
  2. Innostava postaus! Minä olen ollut aina huono kielissä, ja epävarma. Nyt ihan viime vuosina olen oikeasti rohjennut hyppäämään englannin vietäväksi. Viime vuonna luin kirjan englanniksi, mitä ei ole tapahtunut sitten Pottereiden jälkeen ja nyt katselen Gilmoren tyttöjä enkkusubeilla ihan vaan kielen vahvistamiseksi :) Alkuun vituttaa, mutta onnistumisen tunteet palkitsevat.

    Seuraavaksi voisin kokeilla ruotsiksi. Ehkä voisi kokeilla vaikka Janssonia ja ottaa vierelle suomenkielisen version myös, niin voisi epätoivon hetkellä tarkistaa onko ymmärtänyt mitään :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukava kuulla! Muistan itsekin ensimmäisen englanniksi lukemani kirjan ja kaiken sen tuskaisan tahkoamisen. Mutta olihan se todella palkitsevaa, ja voi todellakin sanoa että kaikki vaiva kannatti. Nykyään minä ja englanti olemme erottamattomat.

      Ja Janssonia voisi todellakin lukaista ruotsiksi! Jansson käyttää vielä niin karsittua kieltä, että tuskinpa olisi aivan mahdottoman vaikeaa ymmärtää merkityksiä.

      Poista
  3. On tosiaan palkitsevaa, kun huomaa vieraalla kielellä lukemisen sujuvan jouhevammin kuin ennen. Luen toistaiseksi vain englanniksi suomen lisäksi, mutta mietin tässä yhtenä päivänä että ehkä ranskaa voisi herätellä vaikka Babaria lukemalla. Aikuisten romaanien pariin en taida vielä uskaltautua, mutta jostain pitää kuitenkin aloittaa. Kielet ovat ihania!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta! Onnea yritykseen, mikäli rohkenet Babariin tarttua!

      Poista
  4. Voivoivoi, virkamiesruotsista on aikaa jo reilusti yli viisi vuotta ja ruotsin kieli on jäänyt mappi Ö:n uumeniin. Kerran pyörittelin ruotsiksi käännettyjä Knausgårdin Taisteluni-sarjan viimeisiä osia ja mietin, että voi kun osais ja jaksais. Ihmeen paljon sitä vielä ymmärtää, jos oikein yrittää, mutta omalta mukavuusalueelta poistuminen ei vain ole kovin helppoa, jos ei oo ihan pakko. Englantikin alkaa lipsua sinne liikaa keskittymistä vaativan lukemiston puolelle, mutta sitä vastaan aion tosissani taistella. Se on kuitenkin kiva fiilis, kun ei joudu koko ajan päässään miettimään, mitä asiat tarkoittaa vaan lukeminen sujuu kuin itsestään vieraasta kielestä huolimatta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itse ylläpidän englantia lukemalla ainakin kerran kuukaudessa jonkin romaanin englanniksi. Lisäksi monet koulussa luettavista artikkeleista on kirjoitettu englanniksi.

      Tsemiä taisteluun! :)

      Poista
  5. Ruotsinopettaja sisälläni taputtaa ja hurraa ja sanoo sinulle, bra gjort, Noora! :)

    Pitäisi itsekin rohkaistua lukemaan enemmän vieraalla kielellä, myös ruotsiksi. Juuri pari päivää sitten sain luettua Fredrik Backmanin En man som heter Ove -teoksen ruotsiksi (Mies, joka rakasti järjestystä). Se oli kyllä virkistävä kokemus ja tuntuu, että opin paljon. Vaikka ruotsinkielenopintoja onkin ruotsinopettajan pätevyyden verran, niin kyllä romaanit tuottavat minullekin haasteita, ja on paljon sanoja, joita en tiedä. Mutta kirjoissa konteksti usein auttaakin arvaamaan monien uusien sanojen merkityksiä, ja se on tosi opettavaista. Samalla oppii myöskin monia sanontoja yms. ja opettajalle on opettavaista se, miten huomaa että kieltä ei todellakaan aina käytetä siten kuten koulussa opetetaan. (Esim. kyseisessä kirjassa tein mielenkiintoisia havaintoja tosi jännistä sanajärjestyksistä ja substantiiveista, joita oli taivutettu ihan "väärän" deklinaation mukaan.)

    Englanti on ollut minulle aina hyvin haastava kieli, enkä ole paljoa lukenut kirjoja sillä kielellä. Oikeastaan Anna-kirjat ovat ihan muutamia muita poikkeuksia lukuunottamatta ainoita kaunokirjallisia teoksia, jotka olen lukenut alusta loppuun asti englanniksi. Mutta olen huomannut, että englannintaitoni suorastaan terästäytyy kun saan käsiini jonkun niin ihanan kirjan kuin Anna-kirjan, koska todella HALUAN ymmärtää, mitä kirjassa sanotaan. Vieraalla kielellä lukiessa onkin varmasti erityisen tärkeää, että luettava teos on sellainen, josta todella tykkää.

    VastaaPoista