Tea with Anna Karenina

Tea with Anna Karenina

lauantai 3. tammikuuta 2015

Murakami ei nappaa



Kirjojen dissaaminen on aivan oma nautintonsa. Mikään ei voita sitä tunnetta, kun saa veistellä kunnon teilauksen tai vaihtoehtoisesti naureskella kliseille yhdessä ystävänsä kanssa. En sano, etteikö yhdessä hehkuttaminenkin olisi ihan mukavaa, mutta kyllä minua eniten lämmittää juuri se, kun voi rehellisesti sanoa dissaavansa jotakin teosta tai kirjailijaa. Inhokkiteokset saatan jopa lukea kiireellä loppuun, jotta pääsen kailottamaan ääneen teoksen huonoutta lähipiirilleni. En väitä, että tämä olisi kovin suvaitsevaa tai kypsää käytöstä, mutta pirun hauskaa se on.

Erittäin nautinnollista dissaminen on silloin, kun saa olla eri mieltä ison ihmismassan kanssa. Bestsellerit ja palkitut teokset ovat erityisesti loistavia inhokkikandidaatteja, sillä silloin avautuu mahdollisuus meheviin väittelyihin ja kirjamaailman mediamyllytyksen kritisointiin. Aavistelin, että Haruki Murakamin Sputnik Sweetheart kenties pääsisi huonoimpien lukemieni kirjojen listalle, ja ah oh, eipä tarvinnut pettyä. Teos osoittautui täydelliseksi ja herkulliseksi dissausnautinnoksi, jota voin varauksetta suositella ihan kaikille. Dissattavaksi siis.

Kolmiodraama-asetelma teoksessa tuntuu suorastaan banaalilta leffashakespearelta. Mies ihastuu naiseen joka ihastuu naiseen joka ei osaa ihastua keneenkään koska huvipuisto ja jokin seksisotku (insert: monitulkinta). Sitten vielä vieraannuttava efekti vieraasta maasta, koska toinen ihminenhän (tai sukupuoli) on aina täysin käsittämätön uusi kulttuuri tai maa (!). Teoksessa ei ole siis juonellisesti mitään uutta tarjottavaa, ja kliseisiin ratkaisuihin turvaudutaan romaanin muillakin osa-alueilla.

Ensinnäkin tekijän sukupuoli näkyy teoksessa vähän liikaakiin. Yritän aina lukiessani rajoittaa sisäistä feministiäni ymmärtämällä ja tulkitsemalla vaihtoehtoisesti, mutta Murakamilla tällaiset toisintulkinnat eivät tulleet kysymykseenkään. Telaketjut kaivettiin siis heti esiin, sillä naiset kiihottuvat Sputnikissa nännit nöpöttäen, mieskertoja eksotisoi ja kaipailee kalu kovana ihastuksensa ruumista (mies ja nainenhan eivät vain voi olla ystäviä ilman kiimailua, sehän olisi mahdotonta). Mieskertojan ihastus, pöhkö ja outo Sumire, on kuin suoraan manic pixie dream girl -kaavalla tuotettu leffojen tohelo ja alati koheltava hipstertyttö, joka on juuri sopivasti awkward ja ihana ja siksi suorastaan kuin toisesta maailmasta. Kuten leffojenkin manic pixie dream girlit, myös Sumire olemassa ainoastaan mieskertojan kiimailuja ja henkistä kasvua varten.

Ja ihan kuin tässä ei vielä olisi tarpeeksi, niin mieskertoja tyrkyttää elämänohjeitaan ja selittää/manspleinaa kaiken mahdollisen ihastukselleen. Tyttörukka kun ei esimerkiksi tiedä miksi äiti on nimennyt hänet kukan mukaan tai mitä eroa on merkillä ja symbolilla. Mieskertoja myös sulavasti avustaa ihastustaan fiktion kirjoittamisessa (no okei, apua Sumire todella kaipaa) kömpelöin metafiktiivisin metaforin:

"Writing novels is much the same. You gather up bones and make your gate, but no matter how wonderful the gate might be, that alone doesn't make it a living, breathing novel. A story is not something of this world. A real story requires a kind of magical baptism to link the world on this side with the world on the other side." (s. 17)

Ilmeisesti oletuksena on, että lukijakin on yhtä aivoton ja kykenemätön oivaltamaan mitään kuin kuolailtu ihastuskin, sillä kahden maailman tematiikkaa hierotaan naamaan ja alleviivaillaan vähän väliä. Samanlaista turhautumista olen tuntenut esimerkiksi lukiessani Paolo Coelhoa. Kaikki on Sputnik Sweetheartissa liian valmiissa, tutussa ja turvallisessa paketissa.

Teos kietoutuu tukevasti yksinäisyyden ja kohtaamattomuuden ympärille. Jos teoksen sanoman haluaisi tiivistää yhteen virkkeeseen, niin se menisi jotenkin näin: Olemme kaikki vain radalleen juuttuneita sputnikkeja, emmekä koskaan todella kohtaa. Periaatteessa olisi siis riittänyt, jos olisin vain lukenut kirjan otsikon ja hetken pyöritellyt sitä päässäni - ei olisi tarvinnut lukea yli kahtasataa sivua yhdentekevää jorinointia. Toisaalta sitten olisin jäänyt paitsi tästä kaikesta dissausherkusta, sillä nyt tuskin maltoin aamulla päästä sängystä ylös kun jo oli pakko päästä Murakamin kimppuun. Päädyin vielä säännöstelemään kirjan luettavaksi luku päivässä, mutta oikeastaan viimeisen kolmasosan taisin lukea yhden päivän aikana. Pääsin myös jakamaan röhöttelyäni, kun mies innostui kyselemään että mille oikein nauran. Priceless.

Jos joku nyt haluaa ehdottaa, että "hei lue vielä se ja se Murakami, Kafka rannalla on niin hyvä" tms., niin kieltäydyn. Dissaamista arvostetaan nykyään ihan liian vähän, enemmän tykätään peukuttaa ja hehkuttaa yhdessä tai kokeilla loputtomiin, tyyliin "eh, en tykännyt yhdestäkään aikaisemmin lukemastani Donna Tarttin romaanista, mutta ehkäpä minun pitäisi antaa vielä tilaisuus 800-sivuiselle Tiklille" (VIRHE). Elämä on turhan lyhyt vastenmielisten teosten toistuvaan kokeilemiseen, eikä kaikkien tarvitse tykätä kaikesta. Murakami myy varmasti edelleenkin miljooniaa ilman, että minun täytyisi enää kiduttaa itseäni yhdelläkään ala-arvoisella metafiktiivisellä porttiteorialla. En minäkään kehota ketään lukemaan enempää Timo K. Mukkaa, mikäli Maa on syntinen laulu ei miellytä (tai Jean Rhysiä jos Kvartetti ei nappaa). Dissatkaa enemmän, hyvät ihmiset.

---
Sputnik Sweetheart.
Japaninkielinen alkuteos Sputoniku no koibito (1999),
Translated by Philip Gabriel.
Vintage Books, 2002.
229 s.

38 kommenttia:

  1. Kiitos dissauskannustuksesta! Petyin karvaasi hehkutettuun Murakamin Norwegian Woodiin, mutta kituutin sen loppuun kun ajattelin että ehkä se loppua kohti paranee. Toisia kirjoja samalta kirjailijalta en aio kokeilla ainakaan muutamaan vuoteen. Toivoisin osaavani analysoida dissaukseni yhtä hienosti kuin sinä - tässäpä harjoittelun paikka! Ja mahdollinen uudenvuodenpäätös: jätän useammin kirjan kesken, jos se ei kiinnosta ekalla kolmanneksella.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jee! Lisää dissausta kehiin! :)

      Tuntui, että oli pakkokin eritellä että miksi reagoin niin voimakkaasti niin monen hehkuttamaan kirjailijaan. Olen itsekin opetellut jättämään kirjoja kesken, sillä kukaan ei velvoita lukemaan huonoa teosta. Se on vain omasta ajasta pois.

      Poista
  2. Noora, tämä oli niin raikas ja rehellinen, mutta myös taitavasti ja älykkäästi argumentoitu dissaaminen, että minun on nyt ihan pakko peukuttaa kovasti! :). Olen samaa mieltä kanssasi --- elämä on liian lyhyt sellaisten kirjojen lukemiseen, joista ei pidä. Jätän surutta kesken kirjat, jotka eivät nappaa enkä ole tähän mennessä lukenut yhtäkään Murakamia, siitä huolimatta että niin monet fanittavat häntä. Sen perusteella mitä olen lukenut postauksia ym., eivät hänen tarinoidensa juonet tai ympäristö kiehdo minua ollenkaan. Toisinaan saatan sitten kuitenkin tarttua kirjoihin, jotka eivät ole minua ennen kiinnostuneet, joskus pidän ja joskus en. Sellaista se on, tässä lukemattomien kirjojen maailmassa :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :)

      Minäkin epäilin pitkään, että Murakami ei ole minun kirjailijani, ja nähtävästi osuin arvioissani oikeaan. Toisinaan on toki myös kiva yllättyä positiivisesti niin, että ennakkoluuloja herättänyt teos viekin mukanaan. Näin kävin minulle esimerkiksi Pauliina Rauhalan Taivaslaulun kanssa.

      Löytämisen iloa - siihen kuuluvat peukuttaminen ja dissaaminen, yhtä lailla.

      Poista
  3. Minäkin, kuten Kirsimaria tuossa yllä, olen lukenut Murakamilta vain Norwegian Woodin. En lähtisi ihan yhtä rankasti teilaamaan, pikemminkin minulle jäi sellainen haalea 'ihan ok' -olo, mikä toisinaan saattaa olla vielä pahempi kuin kuvaamasi dissamisen riemu. Ennakkoaavistuskin kyllä kertoi, että kirja ei välttämättä olisi minua varten... Siitä huolimatta aion jossain vaiheessa kokeilla jotain muuta Murakamia. Tämä Sputnik oli alunperin mielessä, mutta ehkä pitäisi kumminkin taipua sinne Kafkan suuntaan... En tiedä.
    Kiva kun olet takaisin, raikas paluu!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ilmeisesti Murakamin teokset jakautuvat kahteen kategoriaan: realistisempiin ja maagisempiin. Voi olla siten viisaampaa kokeilla maagisempaa, jos toisesta linjasta ei kovin tykännyt. Itse taidan pysytellä mahdollisimman kaukana Murakamista.

      Kiitos! Tätä arviota oli kyllä mukava kirjoittaa (hmmn, miksiköhän...).

      Poista
  4. Sisäisen feministin näkökulmasta aika monikin teos näyttäytyy dissattavana, niin paljon niissä miehet ehtivät tehdä merkittäviä tekoja ja ajatella suuria ajatuksia sillä välin kun naiset hoitavat arjen rutiinit. Kaurapuurokattilan jynssäämisestä ei miljoonia myyviä bestsellereitä kirjoiteta. Minulle Sputnik, rakastettuni jäi mieleen nuorten päähenkilöiden identiteetin hakemisena ja ikuisina väärinä rakkauksina. Kepeää, mutta kaunista.

    Noora, muistin taas, miksi tykkään tästä blogistasi niin paljon: täältä saa uusia näkökulmia! Hyvä, kun olet taas linjoilla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toki näyttäytyy, mutta yleensä niitä teoksia voi ymmärtää kiinnittämällä huomiota esimerkiksi kirjoitusajankohtaan. Olen rageillut Tolstoin ja Linnan naiskuville ja kuitenkin päätynyt ymmärtämään tehtyjä kaunokirjallisia ratkaisuja ja pitämään heidän teoksistaan. Murakamilla ei ollut tällaista etua. Muutenkin feministinen kritiikki on vähän turhan huonossa huudossa, vaikka popkulttuuri tarvitsee mielestäni aina tiukkaa silmää sukupuolten representaatioihin. Miesten ei tarvitse enää selittää kaikkea naisille, ja naisillakin on muita mahdollisuuksia elämässään kuin kaurapuurokattilan jynssäys.

      Ja kiitos, yritän myös pysyä linjoilla.

      Poista
  5. Minulla on koulussa eräs ystävä, jolla on aika lailla samanlainen kirjamaku kuin minulla ja puhummekin kirjallisuudesta paljon. Hänen kanssaan syntyy juuri tälläisiä meheviä dissaustuokioita kun suurin osa yläastelaisporukasta ympärillä on rakastunut Nälkäpeleihin ja Twilighteihin, ja minä ja tämä ystäväni palvomme Austenia. Minun ikäisteni hittikirjoja on siinä todella mukavaa dissata oikein kovaan ääneen ja kailottaa Nälkäpelien kammottavuutta. Pitäisihän sitä olla positiivinen ja kaikkea tälläistä, mutta on tosi kivaa yrittää vakuuttaa Twilightien rakastajalle niitten hirveyttä oikein porukalla ;D

    VastaaPoista
  6. Dissausta on oikein herkullista lukea! (Ja kirjoittaa) Toki on harmi, ettei kirja ollut hyvä, mutta huonojen asioiden listaaminen on loistavaa viihdettä!

    Oli muutenkin mukavaa lukea tällainen mielipide Murakamin kirjoista, sillä olen enimmäkseen nähnyt vain hehkutusta. En ole vielä itse lukenut yhtään hänen kirjaansa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, ja valittaminenhan on tunnetusti maailman suurimpia nautintoja! ;P

      Lukiessani tätä tulin kyllä ihmetelleeksi, että olenkohan lukenut saman kirjan kuin kaikki muut, tätäkin kun on kovin hehkutettu.

      Poista
  7. Olisi kiva antautua väittelyyn, jota kaipaat, mutta ei pysty - en ole lukenut tätä Murakamin kirjaa enkä mitään muitakaan. :D Tuskin luenkaan. Minulle ei koskaan ole syntynyt Murakamin kohdalla sellaista pakko lukea -fiilistä ja kovin helpolla en kirjaa lue, ellei sellaista voimakasta tarvetta synny.

    On muuten mukava lukea arvioita ja mietteitä, joissa ei varauksettomasti hehkuteta, joten kiva kun palasit! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itsekin päädyin lukemaan Sputnikin lukupiiriä varten, en tiedä, olisinko muuten koskaan Murakamiin edes tarttunut. Todennäköisesti en.

      Ja heh, kiitos! Lupaan olla käyttämättä mahdollisuuksia dissaamiseen silloin kun niitä jostain siunaantuu! ;D

      Poista
  8. Aah, niin ihanaa lukea välillä terävää dissausta :D Tulen aina hieman epäileväksi jos jotain kirjaa hehkutetaan varauksettomasti joka puolella. Murakamista minulla on sen laatuisia ennakkoaavistuksia, että on hyvin epätodennäköistä että hänen kirjoihinsa joskus tarttuisin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Teilaukset ovat myös oma lukunautintonsa, niissä näkyy yleensö myös kirjoittajan käsitys siitä, mikä on hyvää kirjallisuutta ja mikä ei. Kenties tämä on yksi syy siihen, miksi itsekin luen dissauksia mielelläni.

      Mutta tartu Murakamiin ihmeessä! En osaa ennustaa, että pidätkö vai etkö, mutta kenties sinäkin löydät uuden inhokkisuosikin! :)

      Poista
  9. Hienoa päästä taas lukemaan ajatuksiasi!
    Minä luulin tosissani että Murakamista tulisi mielikirjailijani, häntä suosittelivat monet joihin luotan ja jotenkin ilmeisesti muukin markkinointi osui ihan nappiin. Kafka rannalla pyöri kirjaston hankintalistoilla varmaan pari vuotta ennen kuin oikeasti ilmestyi, ja voi että sitä odottiin! Ja mikä pettymys! Olin lukenut kirjailijalta jotain muuta ennakkoon, enkä ihastunut. Mutta se ei vielä lannistanut, ajattelin, että kunhan pääsen käsiksi vähän myöhäisempään tuotantoon, niin sitten...
    Vaan toisin kävi, Kafka rannalla (tai ainakin sen alku, jonka jaksoin) oli ihan yhtä mitäänsanomaton kuin se ensimmäinen lukemanikin. Muistan, että ajattelin tekstin olevan lapsellista, tarkempi analyysisi sopii kuvaan oikein hyvin.
    Ja tästä kirjallisesta dissaamisesta, nautin siitä yksityisesti kovastikin ja tätäkin luin ihan riemulla, mutta muuten taidan olla vähän liian tosikko. Eli blogikirjoituksissa pitäydyn niissä suositeltavissa kirjoissa, se on luonteelleni niin paljon helpompaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kukin dissaa tyylillään - hiljaa kihisten tai somessa kailotellen. Meitä on moneksi! :)

      Kafkaa rannalla on minullekin suositeltu, mutta yhtälailla olen siitäkin kuullut paljon negatiivista. Monesti käy juuri noin, että luettuaan yhden surkean teoksen joltakin kirjailijalta sitä kokee jonkinlaista hämmennystä, tulee epävarmaksi itsestään ja yrittää uudelleen. Tästä olisikin hyvä lähteä pohtimaan, kuinka monta teosta joltakin kirjailijalta täytyy kahlata läpi, ennen kuin voi pätevöityä dissaamaan hänen koko tuotantoansa? Olen pohtinut tätä jo jonkin aikaa.

      Poista
  10. Wau, olipa herkullista lukea tämä juttu, sillä itse olen peräti rakastunut Murakamin tyyliin kirjoittaa. Hyvä nähdä toisenlaisiakin arvioita...

    Minä pidin Sputnikissa erityisesti juuri tuosta 'vinksahtaneisuudesta', joka kulkee tarinan pohjaelementtinä läpi koko romaanin. Ja tuo vinksahtaneisuus on siellä ihan tarkoituksellisesti - ja ne jutut, joiden kerrot olevan todiste mieskertojan typeryydestä ja kukkoilusta ovat minun mielestäni luettavissa ja ymmärrettävissä ironian kautta. Juuri sellaisen hienovaraisen ja miltei huomaamattoman ironian, jonka käytössä Murakami on mestari.

    Kiitokset mielenkiintoisesta arviostasi.Oli mukava palata jälleen Sputnikin tunnelmiin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mmmn, totta. Toki koko teosta voisi tulkita kertojan egoistisena seksifantasiana, jossa mies itse onkin ainoa, joka kiertää omalla pinttyneellä fetissiradallaan kykenemättä todella kohtamaan toista ihmistä. Teoksessa on kuitenkin edelleen paljon alleviivaamista, yliselittämistä ja kömpelöitä aforismeja, jotka eivät jaksa naurattaa hienovaraisena ironiana. Lisäksi erilaisista tarinoista ja niiden kohtaamattomuudesta on kirjoitettu parempiakin teoksia (esimerkiksi Julian Barnesin Kuin jokin päättyisi tulee ensimmäiseksi mieleen, japanilaisista taas vähemmän ironiset mutta loistavat Banana Yoshimotot).

      En myöskään kiellä, etteikö teos olisi voinut tehdä minulle sputnikkeja - romaani ja minä emme välttämättä ihan kohdanneet. (Ja hyvä niin.)

      Poista
  11. paras dissaaminen aikoihin, tosi hyvin kirjoitettu! :) Vaikka Murakami faneihin kuulun, tosin tätä kyseistä teosta en ole lukenut, mutta sehän se vastaa kammotavan tylsää olisi jos kaikki vain kuorossa ylistäisivät kaikkia kirjoja. Dissaaminen kunniaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Olen samaa mieltä, laulakaamme myös dissaamisen ilosanomaa! :)

      Poista
  12. Mitä jos kuitenkin vielä yrittäisit Murakamia, vaikka... ei, en ehdota mitään, enhän ole itse vielä yhtäkään Murakamia lukenut. Tarkoitus on ollut, mutta jotenkin olen vältellyt hänen kirjoihinsa tarttumista (sekä kirjastossa että kirjakaupoissa, alelaarit mukaan lukien). Nyt tuntuu, että ehkä siihen on syynsä, alitajunta tekee työtään tai jotain... Ehkä kuitenkin otan itseäni niskasta kiinni ja käyn rohkeasti päin Murakamia, tai siis jotain hänen kirjaansa.

    Loistava, perusteltu dissaus :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos.

      Suosittelen myös kokeilemaan, esimerkiksi Sputnik on varsin lyhyt ja nopealukuinen teos, jonka kanssa ei nokka pitkään tuhise. Jään odottelemaan mielipiteitäsi, toivottavasti ravistelee suuntaan tai toiseen.

      Poista
  13. Juuh, kirjotin pitkän kommentin ja bittiavauus nielaisi. Noh, uusi yritys:

    Hyvä dissaus! Vähän ehkä pelottaa lukea tämä kirja vaikka kai mun on pakko :D Voin sanoa, että aika epäilevin mielin tartuin viikko-pari sitten tuohon 1Q84:seen, mutta yllätyin kyllä positiivisesti. Siinä teoksessa Murakami osaa rakentaa hahmoja ja fiktiivistä maailmaa, ja juonikin on kaiken lisäksi jännittävä ja kiehtova. Olen jaksanut lukea kyseistä tiiliskiveä innolla ja tähän mennessä olen tykännyt.

    Toki 1Q84:ssäkin tissejä vilahtaa vähän siellä täällä ja ikävästi esillä on myös jossain ylempänä kommenteissa mainitsemasi alleviivaus ja yliselittäminen. Tähän listaan lisäisin vielä toiston: lähes tismalleen sama lause saatetaan toistaa muutaman sivun päästä uudelleen, näin sitä ikävästi alleviivaten. Ikään kuin Murakami ei uskoisi, että lukija lukee hänen teostaan yli 50 sivua kerralla tai että lukija ei olisi ymmärtänyt ideaa jo siitä ensimmäisestä kerrasta, kun asia mainittiin. Häiritsevää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukavaa, että yllätyit positiivisesti. Minulle niin ei käynyt, vaan juuri nuo mainitsemani asiat olivat niin häiritseviä, etten voinut nauttia koko teoksesta.

      Murakami taitaa jakaa mielipiteitä aika tehokkaasti. Saapa nähdä, mitä mieltä olet Sputnikista, odotan innolla että pääsemme keskustelemaan.

      Poista
  14. Hahhaa! Mahtavaa, että olet palannut!! En ole kyseistä kirjaa lukenut, itse asiassa Murakamilta vain After Darkin, josta kyllä pidin, ja sen juoksukirjan, joka oli aivan aivan mahtava! Mutta kummassakaan ei nännit nöpötelleet. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Höh, luulisi, että juostessa nännit virkoavat! :D

      Täällä ollaan. :P

      Poista
  15. Minä rakastuin Murakamin 1Q84 trilogiaan, Suuri Lammasseikkailu hykerrytti, Kafka rannalla oli mielenkiintoinen, Värittömän miehen vaellusvuodet oli lievä pettymys, vaikka hyvin kirjoitettu - voin siis sanoa olevani kovasti tykästynyt Murakamiin, mutta aika erilaisia hänen kirjansa kyllä ovat. Minun pitäisi kai katsoa, mikä olisi reaktioni tähänkin kirjaan. Kommenttiesi perusteella saattaa olla, että löytäisin ensimmäisen Murakami, johon hermostuisin...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mie taas olen kuullut toisilta, että Murakami on kovin toisteinen kirjailija. Siksi en kovin innoissani ole tarttumassa hänen tuotantoonsa uudelleen.

      Poista
  16. En enää muista Sputnikin tapahtumia kovin tarkkaan, mutta Murakamin kertojien suhde naisiin on aina outo ja, tuota,... idealisoitu. Japanin kohdalla en osaa aina sanoa, milloin kyse on huonosta mausta ja milloin kulttuurieroista.

    Kafka rannalla oli unenomainen ja sekava, mutta Norwegian Woodista pidin. 1Q84 odottaa lukemistaan.

    Monet kriitikot ovat antaneet moukarin heilua Murakamin kohdalla. Ylipäätään murskakritiikit voivat olla mielenkiintoisempia kuin itse teokset. Tarttin Tikli on teilattu, kaulittu ja käännetty moneen kertaan, enkä usko, vaikka olen usein altavastaajan puolella, että kirjaa luen.

    Miksi kirjat ovat niin paksuja nykyään? Eikö tiivistäminen olisi tyylikeinoista paras?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Idealisoitu? Pikemminkin perverssi (toivottavasti). Japanin kulttuurissa on toki paljon käsittämättömyyksiä ja kaikenlaista omituista. Osa enemmän kiehtovaa, osa vähemmän...

      Tiklistä olisi voinut ottaa (ainakin) 200 sivua ensimmäisen sadan sivun jälkeen veks, olisi saattanut ryhdittää teosta huomattavasti. Kenties nyt on muodissa kirjoittaa oma magnum opus, jonka olisi tarkoitus jäädä historiaan nykyajan Dostojevskina. Miusta olisi ihan hienoa, jos joku kirjoittaisi uuden ja ryhdikkään Sivullisenkin.

      Poista
  17. Voi että minä nautin tämän ihanasti dissaavan arviosi lukemisesta, vaikka Murakami-fani olenkin. :D Murakami taitaa olla aika vahvasti sellainen kirjailija, joka jakaa mielipiteitä. Minulle miehen tekstit näyttäytyvät pieni pilke silmäkulmassa ja itseen kohdistuva hymynkare suupielessä kirjoitettuina, ja vaikka tietynlainen sovinismi tuntuu olevan miehen tavaramerkki, olen antanut sen ikään kuin valua toisesta korvasta ulos. Rakastan niitä vähän vinksahtaneita ja unenomaisia maailmoja, joita kirjailija kykenee luomaan, mutta silti tunnistan lukemasi Murakamin tekstistäsi täysin. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Silloinhan teilaukseni on onnistunut, kun fanikin nauttii ja tunnistaa rakkautensa. ;)

      Poista
  18. Olipas raikas teksti. Kiitos siitä.

    Olen lukenut Sputnikin kahdesti. Ekalla kerralla englanniksi - pidin kovasti. Toisella kerralla suomeksi - en tavoittanut ensimmäisen kerran fiiliksiä. Olen muutoinkin huomannut, että minulle ei sovi Murakamin lukeminen suomeksi. Niinpä olen jatkanut hänen lukemistaan englanniksi, vaikka monia teoksia on suomennettukin.

    Murakamillahan tosiaan on yleensä päähenkilönä noin 30-vuotias mies, joka on samantyyppinen mies (noin suunnilleen) teoksesta toiseen. Tiedostan tietysti hänen mieskeskeisyytensä, mutta minulla Murakamin viehätys on siinä, että poksuttelee niin nautinnollisesti reaalimaailmaa ja avaa polkuja erilaisiin todellisuuksiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Erään tuttavan kanssa keskustelimmekin suomennoksesta - siinä oli kuulemma ollut huomattavia virheitä. Ehkä siis parempi tosiaan lukea englanniksi.

      Mie tutustuin maagiseen realismiin Angela Carterin johdannolla. Murakami häviää sen kilvan.

      Poista
  19. Ihanan piristävä teksti. Minusta on surullista lukea blogiteksti kirjasta, jos kirjoittaja kertoo miljöön, suppean juonen ja teemat jne. Mutta yhdelläkään sanalla kirjoittaja ei kerro, pitikö teoksesta eli jos eliminoi kaiken kokemansa. Jotain suuntaan tai toiseen on pakko uskaltaa sanoa. Dissasin viime vuonna kirjoja, joista en pitänyt. Mutta myös silloin, jos ne loukkasivat minun ajatuksiani. Tietokirjan tehtävä ei ole aivopesu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!

      Tykkään itsekin lukea tekstejä, joissa lukijan kokemus saa tilaa. Sehän blogeissa niin hienoa onkin.

      Poista