Tea with Anna Karenina

Tea with Anna Karenina

maanantai 29. joulukuuta 2014

Comeback

Hei,


TwAK palaa varovaisesti elämään, vajaan vuoden tauon jälkeen. En tiedä, mistä kirjoittaisin näin alkuun. Ehkä haluan vain tervehtiä ja ilmoittaa, että täällä ollaan. Taas.

Vuodessa on ehtinyt tapahtua paljon. Loppusyksyn olen ollut superkiireinen opiskelujen parissa, mutta nyt alkaa helpottaa. Tänä syksynä eteeni tuli ensimmäistä kertaa tilanne, etten ehtinyt lainkaan lukea mitään muuta kuin tentittäviä teoksia tai tutkielmani lähdekirjallisuutta. Joulukuun alussa sain kandini valmiiksi, joten nyt on taas aikaa keskittyä hieman erilaisiin asioihin. Vuodessa olen myös saanut elämäni zenit kohdalleen - tosin tämä on vaatinut paljon henkistä kasvamista ja tasapainoilua. Joskus on ihan hyvä panostaa vain itseensä ja jättää maailma (tai blogi) roikkumaan.

Tässä välissä on varmaan hyvä sanoa muutama sananen siitä, mitä TwAKissa jatkossa tullaan näkemään ja mitä ei.

En halua enää lähteä mukaan minkäännäköisiin haasteisiin, maratoneihin tai arvontoihin. Minulla ei yksinkertaisesti ole aikaa eikä halua hypätä jokaiseen villitykseen, niin ihanaa kuin jakaminen ja yhdessä tekeminen onkin. Suoritan elämässäni jo ihan tarpeeksi ilman, että lukeminenkin muuttuu tavoitteelliseksi toiminnaksi. Koulukirjat ovat sitten erikseen - elämä ei ole mikään tentti.

Ja toki lahjoisin lukijoitani vaikka millä pienillä ja isommilla palkinnoilla, mutta tuntuu hieman typerältä syytää kirjalahjoja tai lahjakortteja ihmisille, joita en välttämättä edes ole tavannut. Ja jos blogiani päätyy lukemaan pelkästään hakusanoilla "arvonta", niin yhtä hyvin voi sitten jättää lukematta.

En aio jatkossa ilmoittaa tauoista tai lomista. Otan lomaa juuri silloin kun haluan, eikä blogini ole katoamassa mihinkään. Vuoden jälkeen kaikki näyttää olevan ihan ennallaan, ja jos nyt jostain syystä päädyn tekemään jotakin muuta kuin bloggaamaan, niin tuskin se on keneltäkään pois.

Vuoden aikana olen kaivannut sitä, että saisin keskustella kirjoista. Lukupiiri on osaltaan lievittänyt tätä tuskaa, mutta tuntuu, että sanottavaa olisi enemmänkin. Yksi kirja kuukaudessa jaettuna kouralliselle ihmisiä vajaassa tunnissa on liian vähän. Olisin varmasti ryhtynyt bloggaamaan jo aiemmin (tämä postaus on seisonut luonnoksena jo ties kuinka monta viikkoa), ellei minulla olisi ollut niin paljon kiireitä ja tekemistä opinnoissa. On varsin mukavaa havahtua esimerkiksi siihen, että suurin osa pakollisista kielikursseista on edelleen rästissä ja sivuaineopinnot suorastaan matelevat perässä.

Joululomalla olen onneksi ehtinyt taas palaamaan kaunokirjallisuuden pariin. Tässä kuussa olen lukenut Tove Janssonin Taikatalven, Haruki Murakamin Sputnik Sweetheartin, Pauliina Rauhalan Taivaslaulun ja Orhan Pamukin Lumen. Kaikista en aio blogata, mutta ainakin Murakamista ja Rauhalasta olisi tarkoitus kirjoittaa jotakin lähipäivinä.

Pysykäähän linjoilla.

17 kommenttia:

  1. Tervetuloa takaisin! Sinua on kaivattu. Mutta blogista ei kannata ottaa paineita, kirjoitat, kun ehdit.

    VastaaPoista
  2. Tervetuloa taas bloggaamaan! Mukavinta bloggaus on silloin, kun ei ota siitä stressiä :) Niin ainakin minä yritän tehdä.

    VastaaPoista
  3. Welcome back! Hyvä vain että bloggaa niin usein ja sillä tavalla kuin tuntuu hyvältä, nimimerkillä kokemusta stressaamisesta on. :D

    VastaaPoista
  4. Kiva kuulla taas, ja liikoja stressejä ei tästä tosiaan kannata ottaa...

    VastaaPoista
  5. Jeee, tervetuloa takaisin. :-)

    VastaaPoista
  6. Kiva kuulla sinusta taas! Bloggaa kun bloggaat, kyllä täällä luetaan :).

    VastaaPoista
  7. Mukava lukea kuulumisiasi! :) Tiedän tunteen, kun haluaisi lukea kaunokirjallisuutta ja blogeja, mutta muiden töiden tai tehtävien vuoksi aikaa ja energiaa ei vain jää. Jo mainittu stressitön suhtautuminen on blogimaailmassa kyllä erittäin järkevää.

    VastaaPoista
  8. Olipa mukava nähdä tekstisi bloggerin feedissä! Ei stressiä, täällä ollaan ja mielellään luetaan! :)

    VastaaPoista
  9. Jessss, sinua on kaivattukin! Itsekin huomasin opiskelujen alkaessa, että blogi jää väkisin vähemmälle huomiolle - ja se tuntui ihan hyvältä. Sen sijaan hyvältä ei tuntunut, kun ei ehtinyt välillä lukea kuin tenttikirjoja. Itsekin olen samaan linjaan taipunut jo tovin ajan, että ei haasteita (paitsi pieniä omassa päässä kehiteltyjä lukusuunnitelmia, joiden laatiminen on aina yhtä hauskaa) eikä ehkä enää arvostelukappaleita. Ne tekevät hommasta liian velvoittavaa, vaikka kivoja silloin tällöin ovatkin.

    Heh, tauon jälkeen ensimmäinen postaukseksi ja minä jo avautumassa. No mutta, kertokoon se, että täällä ollaan jo ihan valmiita naseville postauksillesi ;)

    VastaaPoista
  10. Kiva kuulla sinusta pitkästä aikaa! Rennolla asenteella vaan. :-)

    VastaaPoista
  11. Mukavaa, että olet palaillut! :) Peukutan tulevia blogisuunnitelmiasi, olen itsekin alkanut vihdoin hoksata, että blogi on oma pikku harrastukseni ja sen kanssa puuhailu kuuluu olla kivaa. Miten turhaa soimata itseään parista bloggaamattomasta kirjasta!

    VastaaPoista
  12. Tervetuloa takaisin! Minulla on paljon samoja ajatuksia ja tuntemuksia, vaikka blogia olenkin päivittänyt – suunnilleen säännöllistä postaus kuukaudessa tahtia, joka on aiempaan verrattuna todella harvoin. Minäkin olen päättänyt, että lukuaasteet saavat väistyä opiskelu- ja muiden haasteiden tieltä.

    Onnittelut kandin valmistumisesta, minulla on vielä pakertamista gradun kanssa!

    VastaaPoista
  13. Kiitos kaikille rohkaisuista ja avoimista syleistä! Mukavaa palata takaisin bloggaamaan, ja lupaan ottaa jatkossa vähemmän stressiä. :)

    VastaaPoista