Tea with Anna Karenina

Tea with Anna Karenina

torstai 9. tammikuuta 2014

Alice Munro: Dear Life



Alice Munro on ilmoittanut, että vuonna 2012 julkaistu novellikokoelma Dear Life jää hänen viimeisekseen. Nobel-palkinnon myötä Munron päätöstä on spekuloitu uudelleen. Onneksi Munron tuotannosta löytyy vielä paljon luettavaa itselleni, enkä siis osannut lukea kokoelmaa viimeisenä.

Mikäli Dear Life todella päättää Munron kaunokirjallisen uran, on kyseessä jokseenkin poikkeuksellinen teos suhteessa kirjailijan muuhun tuotantoon. Aihepiiri on tuttua ja asennoituminen elmään myös, mutta jonkinlaista viimeisen hetken välitöntä seesteisyyttä on kerronnassa. Toisaalta seesteisyyttä tasapainottavat erilaiset kerronnalliset vaihtelut, jopa kokeellisuus. Verrattuna Munron yhtenäisimpiin novellikokoelmiin Dear Lifessa on paljon hajontaa, vaikka yleistunnelma onkin hallitun yhtenäinen. Ehkä kertomusten erilaisuus johtuu siitä, että yli puolet kokoelman novelleista on aikaisemmin julkaistu lehdissä.

Tässä kokoelmassa huomasin ensimmäistä kertaa, kuinka Munron novelleissa paikat, rakennukset ja kulkuneuvot saavat tärkeitä merkityksiä. Paikkoihin liitetyt odotukset ohjaavat sekä kertomusten henkilöitä että lukijaa, ja junat tuntuvat aina enteilevän jonkinlaista muutosta (tai sitten muutoksen mahdollisuuden yllätyksellistä sulkeutumista). Paikat yhdistävät ihmisiä, mutta myös erottavat heidät. Ja paikkoihin voi aina tietyssä mielessä palata, vaikka ihmiset katoavatkin.

En nauttinut niin kovasti kertomusten miltei elämänviisauksellisesta seesteisyydestä, vaan jäin aina silloin tällöin kaipaamaan jotakin kipeää pistosta ja häiriöitä. Dear Lifessa Munrolle tuttuun tapaan tarkastellaan ihmissuhteita ja niiden kariutumista, kuolemaa ja rakkautta, ja usein vielä kahdessa eri aikatasossa tai sitten pitkällä aikavälillä. Mutta päällimäiseksi tunteeksi ei jää suinkaan katkeruus, vaan hyväksyntä. Kenties tällainen kaiken hyväksyminen, elämän kiihkoton rakastaminen etäännytti minua kokoelman kertomuksista.

Dear Lifessa hienointa minulle oli Finale, kolmen tarinan rypäs, joka päättää teoksen. Munro varoittaa lukijaa, että "nämä eivät ole tarinoita", mutta juuri sitähän ne ovat, sanan parhaassa merkityksessä. Ne outouttavat arkea, tekevät läpinäkyväksi tekijänsä pyrkimyksen tarkastella menneisyyttä muuttumalla kertomuksiksi, aukkojen ja haparoivien muistojen kudelmaksi. Ja kun muistoja kerrotaan, niihin iskeytyy samanlainen arvoitus kuin hyviin tarinoihin: Miksi juuri tämän minä muistan? Mitä niin merkittävää silloin tapahtui, että se on lähtemättömästi painunut mieleeni? Mitä jää muistojeni ulkopuolelle?

Syksyn punaiset lehdet ovat hieno valinta Munron kokoleman kansikuvaksi. Aistittavissa on tiettyä haikeutta, luopumisen viimeistä juhlaa ja syksyn tuoksua. Silti kyseessä ei ole mitenkään synkkä kuvaus elämästä ja sen käynnistä kohti ehtoota, vaan eräänlainen sovitus, syvä ja nautinnollinen henkäys.

---
Dear Life (2012).
2013, Vintage.
319 s.
Cover photograph: Niall McDiarmid/Millenium Images


5 kommenttia:

  1. Minä nautin seesteisyydestä paljon ja samalla tuli haikea olo. Pidin myös vanhenemista ja vanhuutta kuvaavista novelleista, vaikka ne tuntuvat aiheensa puolesta kaukaisilta. Munron tavassa kirjoittaa on jotain sellaista, joka saa erilaista elämää elävän lukijan sukeltamaan hyvin toisenlaisten ihmisten nahkoihin.

    Pidän muutoksesta ja pitkistä aikajaksoista. Munron tarinoissa on taikaa kaikessa arkisuudessaan.

    VastaaPoista
  2. Sain kirjan (yllätys)joululahjaksi, enkä ole vielä ehtinyt lukemaan. Toisaalla Munro ei ole se ensimmäinen, johon itse omaehtoisesti tarttuisin, mutta aion ainakin koettaa tämän lukemista. Olen huono lukemaan lyhyitä tekstejä/novelleja, rakastan enemmän paksuja tuhatta sivua lähenteleviä, joihin voi upota ja unohtua.

    VastaaPoista
  3. Ihana kuva! <3

    Minä en ole vielä yhtäkään Munroa lukenut. Ehkä tänä vuonna voisi korjata tämän asian.

    VastaaPoista
  4. Hei, Noora! Blogissani on Sinulle haaste! <3

    VastaaPoista
  5. Luin juuri Kalliin elämän, joten en uskalla vilkaista vielä tekstiäsi. Palaan postaukseesi myöhemmin..

    Munro vei sydämeni! <3

    VastaaPoista