Tea with Anna Karenina

Tea with Anna Karenina

tiistai 17. joulukuuta 2013

Mika Waltari: Tanssi yli hautojen


Kotimaisen historiallisen romaanin teemakuukausi on alkoi kyllä reippaasti (varaslähdöllä), mutta on sittemmin takunnut koulukirjojen takia. Tällä hetkellä nimittäin luen erästä kurssia varten kolmea teosta, joiden yhteenlaskettu sivumäärä ylittää 1700 sivua... Ja nuo kirjat pitäisi saada luettua tammikuuhun mennessä. Eli kovin montaa historiallista romaania tuskin ehdin enää kuun loppuun mennessä lukea.

Aloitin teemakuukauden Mika Waltarin klassikolla Tanssi yli hautojen. Teos kertoo nuoren Ullan ja Venäjän keisarin kohtaamisesta, äkillisestä rakastumisesta ja lähentymisestä. Aleksanteri lumoutuu Ullan viattomuudesta ja päättäväisyydestä, kun taas Ulla itse ei tunnu pääsevän selville omista tunteistaan ja niiden sopivuudesta. Romanssilla on pysyviä vaikutuksia niin Ullan lähipiiriin kuin Aleksanteriinkin. Ullan vanhempien ylpeyttä keisarin huomio imartelee, mutta neitoa rakastava nuori isänmaallinen Antti ei tiedä, miten enää suhtautua unelmiensa naiseen.

Esimerkiksi Sinuhe Egyptiläiseen verrattuna Tanssi yli hautojen ei tunnu mitenkään erikoiselta, vaan käsittelee aikansa ongelmia ja ilmiöitä varsin läpinäkyvästi. Ullan ja Aleksanterin voi tulkita kahden eri maan metonymioiksi - Ulla liioitellussa viattomuudessaan ja neitsyytensä säilyttäen edustaa Suomea, kun taas turmeltunut ja moraalisten dilemmojen kanssa painiva Aleksanteri antaa kasvot suurvallalle. Romanssissa konkretisoituu maitten väliset monimutkaiset suhteet ja jännitteet, jota korostavat vielä sivuhenkilöitten kaksijakoiset ajatukset keisarista. Onko keisari henkäys jotakin kaunista sivistyneempää ja kenties avartuvaa maailmaa, vai onko hän kiero juonittelija, jonka todelliset kasvot jäävät maskin taa? Nuoren Antin ja tämän ystävän A. I. Arwidsonin kiihkoilut tuovat mieleen ryssävihan, joka vieläkin tuntuu varsin sitkeänä elävän eri puolella Suomea.

Nykylukijana koin läpinäkyvät asetelmat etäännyttäviksi. En tavoittanut sitä historian henkeä (Waltarin romaani julkaistiin ensimmäistä kertaa vuonna 1944), joka on varmasti vaikuttanut teoksen syntyyn. Tai ainakaan teoksesta paistava asenne ei vastaa omaa tulkintaani historian tapahtumista, päinvastoin. Lisäksi Ullan hahmon liioiteltu viattomuus tuntuu jopa paikoin loukkaavan lukijan älykkyyttä - kun Ulla kiihottuu seksuaalisesti, hän värähtelee nautinnon kourissa ymmärtämättä mitä tapahtuu.

Nautin kuitenkin Waltarin upeista kerrontataidoista, kyvystä tehdä menneisyydestä elävää. Tanssiaisten tunnelma tuntuu lattian töminänä, hikoiluna ja huohotuksena, pieninä naurahduksina - kohtaukset muuttuvat kuin todeksi. Yksityiskohtien käyttö ja rytmitys on taitavaa, vaihtelu imperfektistä preensenssiin kohdallaan ja hetkellisyyttä korostavaa. Kerronta tasapainottaa asenteellista yksioikoisuutta ja tekee teoksesta lukunautinnon.

Ja jos haukuinkin kirjan ainoata merkittävää naishenkilöä, niin mieshahmot saavat minulta kiitosta. Aleksanteri on herkkä ja ristiriitainen hahmo, joka tuntuu olevan hallitsijana hukassa. Nuori Antti taas tuntuu kaikessa kiihkomielisyydessään sympaattiselta ja samaistuttavalta, ja Ullan rintamalla oleva veli muistuttaa tanssiaisista haltioituvaa lukijaa menneen sodan kauhuista. Waltari tuo teokseensa myös hersyvää komiikkaa Ullan poroporvarillisen isän hahmossa.

Tanssi yli hautojen ei jättänyt jälkeensä mitään erityisiä tuntemuksia, mutta teos oli kuitenkin omalla tavallaan viihdyttävää luettavaa. Sivut kääntyivät tiheään tahtiin, ja tarinamaailman elävyys kiehtoi. En kuitenkaan lupaa hetkeen tarttua Waltarin historialliseen fiktioon, mutta pienoisromaanit sen sijaan kärkkyvät vuoroansa lukulistalla.

---
Osallistun teoksella haasteeseen Ihminen sodassa, kategoriaan V) Sodan liepeillä.
--
Tanssi yli hautojen (1944).
2009, WSOY.
282 sivua.
Päällys Martti Ruokonen.
Kustantajan sivut.

2 kommenttia:

  1. En ole lukenut (vaikka valekirja-arvion olenkin blogannut...) mutta kun suomalaisen elokuvan historiaa luin niin huomasin että tämä oli alunperin kirjoitettu leffakässäriksi mutta kun alunperin jäi toteutumatta niin Waltari tekikin siitä kirjan (joka sitten toki filmattiin myöhemmin). Se voi ehkä vaikuttaa tietynlaiseen simppeliyteen Sinuheen yms verrattuna.

    VastaaPoista
  2. Olen lukenut tämän joskus ehkä kolme vuosikymmentä sitten -- en muista juuri mitään, mutta historiallisia romaaneja ahmiva romanov-friikki teinityttö piti tästä silloin paljon :). Tällä hetkellä en ole varma jaksaisinko lukea alusta loppuun.

    VastaaPoista