Tea with Anna Karenina

Tea with Anna Karenina

keskiviikko 11. joulukuuta 2013

Kaarlo Kramsu: Runoelmia


Palaan taas suomalaisen kirjallisuuden klassikkot -projektiini, tällä kertaa runouden muodossa. Kaarlo Kramsun Runoelmista ei tullut suosikkiani, mutta opin kunnioittamaan tämänkin kirjailijan omaleimaisuutta. Kramsun runoissa nationalismi saa synkempiä ja vaateliaampia sävyjä, ihannoiva kansallisromantiikka on vaihtunut pessimistisempään katseeseen. Runojen puhuja pitää nykyhetkeä toivottomana, ja hakee innoitusta menneisyydestä tai tulevaisuudesta.

Äänteellisellä tasolla Kramsun teoksessa on toisteisuutta, aa-kaksoisvokaali toistuu tiheään useissa eri runoissa. Kun tähän vielä lisätään runojen yksinkertainen rakenne ja riimittely, lopputuloksena on jonkinlaista lannistavaa monotonisuutta. Mutta toisaalta poljento sopii Kramsun synkkyyteen ja jopa tendenssimäiseen lyriikkaan, tuo siihen arvokkaan ja painokkaan henkäyksen.

Kuvaston ja teemojen tasolla runoissa toistuu vapauden ja orjuuden sekä nukkumisen ja heräämisen vastakkainasettelu. Nykyhetki näyttäytyy runon puhujalle orjuutena, josta haetaan ulospääsyä tulevaisuudessa tai pakoa menneisyyden urotekoihin. Nuijasota, yksittäiset taistelut ja allegoriset haudasta nousemiset kuuluvat yhtälailla Kramsun lyriikan vakiokalustoon. Välillä kontrastit ja pyrkimys vapauteen tuntuvat niin läpinäkyviltä, että ne etäännyttävät nykylukijaa yksitoikkoisuudellaan. En ole varma, voiko Kramsun lyriikkaa lukea ilman kirjoittamisajankohdan painolastia ja nationalistista tulkintaa.

Ehkä eniten nautin Runoelmissa kertovista runoista, jotka kuvaavat selkeitä, ajallisesti rajuttuja tapahtumia. Kertovaa sävyä korostaa usein vielä runoihin sisällytetty dialogi. Ne toivat myös kaivattua vaihtelua välillä kovin yksitoikkoiseksi käyvään kokoelmaan.

Suosittelen Kramsua niille, jotka ovat kyllästyneet ihannoivaan kansallisromantiikkaan tai kaipaavat muuten vain isänmaallista synkistelyä.

---
Runoelmia (1878).
1958, WSOY.
95 sivua.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti