Tea with Anna Karenina

Tea with Anna Karenina

lauantai 14. joulukuuta 2013

George Orwell: 1984



Toisinaan sitä astuu uudelle kirjalliselle alueelle, vähän pelätän, epävarmana. Moni haluaisi pitää itseään lukijana vaikka minkälaisena seikkailijana, joka selättää kaikki kimuranteista suhdekuvioista merihirviöihin, vanhojen linnojen vankityrmistä avaruusolioihin. Itsekin olen kuvaillut itseäni väsymättömäksi seikkailijaksi - lukijaksi, joka janoaa uusia kokemuksia ja haluaa jatkuvasti haastaa itseään. Tuokaa eteeni mitä vain, mitä vain, minä kyllä luen!

Mutta sitten... Minkälaista haastamista se on, että lukee mielellään enimmäkseen joko klassikkoja, teoksia vaikeista aiheista tai kaunokirjallista pornoa? Huomaan punastuvani, sillä kenties en ole ollenkaan sellainen seikkailija, jollaiseksi olen itseni kuvitellut. Pikemminkin tunnistan itsessäni mukavuudenhaluisuutta, pientä laiskuutta, joka suosii varmoja valintoja. Miksi ottaa riskejä, kun kallis lukuaika voi mennä hukkaan? Eikö mieluummin kannata valita sellaisia kirjoja, joista saa edes jonkinlaista tyydytystä? Tarvitseeko esimerkiksi lukea scifiä, jos enemmän tykkää klassikoista? Jos valitsen Tšehovin sijaan vähemmän mieluista Dostojevskin, niin eikö se muka riitä haasteeksi, eh?

Selaillessani Goodreadsia havahduin siihen, että saatan hyvinkin saavuttaa tämänvuotisen tavoitteeni luettujen kirjojen suhteen. Se tarkoittaisi 180 luettua teosta. 180 - kuinka paljon tuohon lukuun oikein mahtuu tunteja, minuutteja, sivuja? Entä paljonko lukusaaliini tekisi vaikkapa kiloissa? En edes halua laskea.

Suurin osa näistä melkein sadastakahdeksastakymmenestä teoksesta on ollut hyviä. Jos vaikka olisin lukenut tänä vuonna jopa kaksikymmentä susisurkeaa kirjaa, niin olisin silti lukenut satakuusikymmentä hyvää kirjaa. Tässä valossa pieni loikkaus mukavuuksien ulkopuolelle ei siis vaikuta kovin suurelta uhraukselta. Ihan kuin olisin syönyt miltei koko vuoden karkkia ja samanaikaisesti valittanut, että elämässä täytyy olla herkkuhetkiä. Mars lenkille, pullukka. 

Olin jo pitemmän aikaa halunnut lukea George Orwellin romaanin 1984. Tai siis, halunnut lukea heti, kun olisin saanut kaikki hyllyni klassikot, suosikkikirjalijani ja mieliaiheet luettua. Eli joskus mahdottomassa lähitulevaisuudessa tai ei-koskaan. Aikaisemmin olin kuitenkin lukenut Orwellin Eläinten vallankumouksen ja listasin sen jopa lukuvaihtoehdoksi blogini ensimmäiseen haasteeseen, Rumiin Kapinallisiin. Ehkä voisin vähän huijata, sanoa, että nyt tein kauhean loikkauksen tuntemattomaan ja luin scifiä, jos kahlailisin läpi Orwellin dystopiaklassikon? Vähän niin kuin dieetillä voi syödä rasvaista kanaa kermakastikkeessa, koska siinä on paljon proteiinia?

Yllätyksekseni teos imaisi minut kuitenkin mukaansa täysin. Ahmin Orwellin romaanin lyhyessä ajassa,ja hekumoin teoksen maalailemissa kauhukuvissa. En astunutkaan outoon ja käsittämättömään scifimaailmaan, jossa kaikki jäisi vieraaksi, vain ikään kuin rinnakkaiseen todellisuuteen, joka kantoi kaikuja omasta todellisuudestani. Huomasin, että minä ja teoksen päähenkilö pohdimme samoja kysymyksiä, tunsimme samaa vierautta oman aikamme ilmiöitä ja yhteiskuntaa kohtaan. Samaistuminen oli petollista, voimakasta ja imevää.

Big Brother ja medioituminen, Newspeak ja katoava rakkaus kaunokirjallisuuteen. Innostuin Orwellin romaanista niin paljon, että kirjoitin formalismin perusajatuksien ja Newspeakin herättämistä mielleyhtymistä erääseen luentopäiväkirjaan. Kirja siis iski ja tarttui minuun, lähtemättömästi.

Viimeiset sivut luin lievän kuvotuksen vallassa, kuumeisena ja huumautuneena. Kun teos loppui, tuntui kylmältä ja jotenkin krapulaiselta. En ollut osannut odottaa mitään tällaista, ja nyt minua hirvitti, että hyvä kirja loppui liian pian. Aivan, kuin olisin vastentahtoisena noussut sohvannurkasta pururadalle ja pitänytkin siitä. Tätähän täytyi saada lisää! Eikä aikaakaan, kun suunnittelin ensi vuoden helmikuuksi blogiini scifikuun. Uskalsin valita luettavien joukkoon myös hieman riskimpiä teoksia, tuntemattomia kirjailijoita ja vieraita universumeja.

Odotin, että päätyisin kirjoittamaan blogiini 1984 jälkeen jotakin jäykkää ja etäisen analyyttistä, tai selittämään kuinka tämä nyt ei ihan ollut minun kirjani. Mutta kun olipas, enkä minä ihastumiseltani nyt osaa sanoa mitään muuta, kuin että lukekaa, lukekaa.

Ehkä olen nyt askeleen lähempänä sitä seikkailijaa, joka ennakkoluulottomasti valloittaa fiktiivisen maailman tai maailmankaikkeuden toisensa jälkeen.
Ehkä.

---
1984 (1949).
Signet Classics.
312 sivua.

16 kommenttia:

  1. Ja taas yksi klassikko, joka on lukematta!!! Eläinten vallankumouksen olen sentään lukenut. Ahdistuin pahasti kirjaa lukiessani enkä kokenut sitä yhtään hauskana niin kuin osa lukijoista.

    Mielestäni myös "susisurkeita" kirjoja kannattaa lukea myös välillä. Silloin on tavallaan hauska miettiä, onko kirja saavuttanut absoluuttisen huonouden tason vai voisiko se olla vieläkin huonompi ;) Ja huonojen kirjojen jälkeen tuntuu mahtavalta palata hyvien kirjojen pariin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minusta Eläinten vallankumous oli kyllä hauskakin, mutta tietysti vähän kierolla tavalla.

      Susisurkeita kirjoja on mukava lukea myös siksi, että joskus on ihan virkistävää tempaista jokin opus päin seiniä ja huutaa jotain ei-niin-nättiä. Ja olen ihan samaa mieltä, että huonompien kirjojen jälkeen ne omat suosikit tuntuvat ah niin ihanilta!

      Poista
  2. Tämä on minun ikuisella "luen sitten joskus" listallani. =D Muutaman kerran on ollut melkein jo lähellä päätyä luettavaksi, mutta ei aivan sittenkään. =D Harvoja klassikoita, joka oikeasti kiinnostaa. Mukavuusalueet ovat tietty ihan jees. Ei ole pakko pakottaa itseään lukemaan jotain sellaista, mikä ei kiinnosta. Toisaalta, oma mukavuusalueeni on laajentunut huomattavasti kirjabloggaamisen myötä, mutta yhäkään, eivät monetkaan klassikot, kotimaiset yms. jaksa hirveästi säväyttää. =D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Miksei voisi pakottaa itseään lukemaan jotakin vähemmän kiinnostavaa? Mukavuusalueet ovat jees ohjaavina, mutta ne saattavat myös ohjastaa yksipuoliseen ja tylsään lopputulokseen. Joskus on hyvä yllättyä, vaikka sitten negatiivisesti.

      Poista
  3. Ihana teksti! On mahtavaa, kun joku kirja kolahtaa näin <3

    Minullakin tämä on ollut ja on edelleen ikuisuuslukulistalla. Ehkä pitäisi. Eikä mitään ehkä, kun pitäisi lukea tämä. Voisi olla minulla ensi vuoden haasteena.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Kyllä tämä kolahti. <3

      Voisin kuvitella, että sinäkin pitäisit tästä.

      Poista
  4. Odotan kiinnostuneena mitä scifikuusi pitää sisällään. Noin 13 vuotta sitten olin tilanteessa, jossa olin lukenut lähes 30 vuotta pääasiassa ns. valtavirtakirjallisuutta ja tietokirjoja ja vain muutamia kymmeniä tieteiskirjallisuuden ja fantasian klassikoita. Sitten totesin, että genren teoksissa käsitellään kaikkia valtavirran ongelmia, ihmissuhteita ja arkea puettuna vain erilaiseen mielikuvituksen kuosiin ja lisättynä välillä ihmeen tunnulla ja asioilla, jotka oikeasti koettelevat rajoja ja kyseenalaistavat totutun. Ne ansaitsevat vakavampaa huomiota kuin pelkän genreleiman. Siksi blogissani on 12 scifi- ja fantasiakuuta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hieno kommentti! Ennakkoluuloista pitäisi uskaltaa aina luopua, tai ainakin niitä pitäisi aina silloin tällöin koetella. Eikä vain siksi, että hetkellisesti virkistyisi, vaan siksi, että saattaa löytää jotain pysyvää elämää rikastuttavaa.

      Poista
  5. Itsekin pidin tästä teoksesta kovasti, ahmaisin sen laillasi nopsaan. Myös Eläinten vallankumouksesta pidin todella paljon, ja sen voisin lukea uudelleenkin.

    Omian ennakkoluuloja on tosiaan hyvä ravistella ja kommenttisi elämän rikastamisesta on mainio. Minulle yksi kovimmista haasteista on ollut lukea Valtaistuinpeli, ja olin itseeni äärimmäisen tyytyväinen, kun sen sain luettua, vaikkei teos ihan kolahtanutkaan. Lupasin kuitenkin avopuolisolleni lukea ensi vuonna sarjan seuraavan osan. Vuosi per osa on minulle sopiva ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Valtaistuinpeli houkuttaisi, mutta olen nauttinut sarjasta niin paljon, etten halua sen suhteen ottaa mitään riskejä. ;)

      Ja joskus on tosiaan hyvä loikata tuntemattomaan, vaikka sitten vain kerran vuodessa!

      Poista
  6. Minä olen varmaan vuosi sitten aloittanut 1984:n. En ole kerennyt sitä lukea loppuun, vaikka onkin ollut kiinnostava ja keikkunut vähintään 10 vuotta lukulistalla. Oli ihanaa lukea kokemuksistasi! ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Suosittelen mitä pikimmiten lukemaan kirjan kertarysäyksellä loppuun, siten nautittuna se on parhaimmillaan!

      Poista
  7. Mahtavaa! Hieno kirjoitus.

    1984 oli minullekin todella voimakas lukukokemus ja fyysinenkin. Ja samalla herätti kovasti ajatuksia. Sellainen klassikko, jonka toivoisin mahdollisimman monen lukevan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos.

      Juuri tuo fyysisyys yllätti minutkin. Viimeisiä kohtauksia luki kuvotuksen, kauhun, epäuskon ja perverssin mielenkiinnon vallassa. Jos tämä teos ei herätä ajatuksia, niin herättääkö mikään? Ja uskon myös, että suhteellisen moni saisi tästä edes jotakin irti.

      Poista