Tea with Anna Karenina

Tea with Anna Karenina

tiistai 3. joulukuuta 2013

Alice Munro: Valkoinen tunkio


Alice Munrolle tuttuun tapaan novellikokoelman Valkoinen tunkio kertomukset liikkuvat arkipäivässä, kuvaavat pienten yksityiskohtien kautta ihmiskohtaloita ja erilaisia suhteita. Valkoisessa tunkiossa kurotetaan kohti toista ihmistä tai unelmien rakkautta, mutta hämmennytään, kun käsitys toisesta osoittautuukin erilaiseksi kuin omissa kuvitelmissa, tai kun unelmoitu parisuhde ei täytäkään sisäistä kaipuuta.

Munroa lukenut ei ylläty novellien nimien suuresta merkityksestä kertomuksissa. Otsikko ohjaa tässäkin kokoelmassa katsomaan kertomuksia tietyllä tavalla, etsimään niistä otsikon mainitsemia avainkohtia tai motiiveja. Munron kertomuksissa otsikot siis ohjaavat tulkintaa ja lukemista, muodostavat kehyksen tarinalle. Mutta usein otsikoiden temaattinen käsittely kertomuksissa ei ole pelkästyään yksioikoista, vaan laajenee ja saa jopa ironisia tai problemaatiisia ulottuvuuksia. Esimerkiksi novelli Oikeaa rakkautta, joka ensin tuntuu kuvailevan kertojan vanhempien kaikenkestävää suhdetta, paljastuukin pohjimmiltaan saavuttamattomaksi kuvitelmaksi.

Rakkaus, joka tuntuu eri muodoissaan olevan läsnä miltei jokaisessa kokoelman novellissa, esiintyy saavuttamattomana tai pettymyksenä. Rakkaus itsessään saattaakin Munron kertomuksissa olla ehdotonta, mutta sen ilmenemistä parisuhteissa säätelevät erilaiset realiteetit ja ristiriitaiset intohimot. Kiihkeimmillään rakkaus Valkoisessa tunkiossa tuntuu olevan silloin, kun se ei ole vielä saanut täyttymystä, tai kun se kysyy uhrauksia ja luopumista.

Teoksessa korostuvatr myös erilaiset fantasiat, haavemaailmat ja niiden ristiriita todellisuuden kanssa. Kuvitteellinen tulevaisuus ei tyydytä, haaveiltu avioliitto ei poista himoa toisiin tai salasuhde ei olekaan intohimoinen. Omia fantasioitten ja käsitystensä kautta kertomusten henkilöt myös pyrkivät ymmärtämään toisia ihmisiä ja heidän tapaansa rakastaa - tuloksena on aukkoisia kertomuksia, epäluotettavia näkökulmia, hämärtynyttä totuutta. Ehkä Munro haluaa sanoa lukijalleen, että toista ihmistä on mahdotonta ymmärtää objektiivisesti ja puhtaan empaattisesti, ilman omien halujen ja pelkojen varjostamaa rihmastoa ja niiden projisointia toiseen.

Monissa Valkoisen tunkion kertomuksissa ollaan matkalla jonnekin. Matka saattaa novelleissa muodostaa keskeisen miljöön tapahtumille, tai sitten se saattaa ilmetä pelkkänä sivuhuomatuksena ja taustana tarinalle. Yhtä kaikki matkan teema korostaa novellejen käännekohtia, jotka muodostuvat käännekohdiksi myös tarinan henkilöitten elämässä. Yksinkertainen kohtaus paljastuukin laajemmassa kontekstissa suureksi matkaksi, hypyksi kohti uutta tai tuntematonta. Tai sitten matka voi olla kurotus kohti itseä, haudattuja haluja ja toiveita, torjuttuja totuuksia ja pelkoja.

Munron novelleissa parasta on se hienovaraisuus, jolla kirjailija kutoo kertomuksiensa arkipäiväiseen elämänkuvaukseen isoja kysymyksiä, perustavanlaatuista vierautta ja ratkaisun hetkiä. Aukkoisuus, moninaiset näkökulmat ja ristiriitaiset vihjeet vieraannuttavat lukijaa muuten niin kirkkaan oloisesta tarinamaailmasta ja samaistuttavista henkilöhahmoista. Munron kertomuksissa on tiettyä läpäisemätöntä outoutta, joka häiritsee vielä pitkään lukemisen jälkeenkin ja pitää tulkintaprosessin elossa ja liikkuvana.

Luimme teoksen kimpassa Suketuksen kanssa.

PS. Jos joku Tammella sattuu lukemaan postaustani, niin toivoisin, että uutta painosta Valkoisesta tunkiosta tulisi kauppoihin jossakin lähitulevaisuudessa. Kappaleet kirjasta ovat kiven alla, ja varmasti Munron Nobelin myötä moni lukija olisi halukas hankkimaan Valkoisen tunkion hyllyynsä vaikkapa pokkaripainoksena.

---
Englanninkielinen alkuteos The Progress of Love (1986).
Suomentanut Kristina Rikman.
1987, Tammi.
327 sivua.

4 kommenttia:

  1. Matkan teema on hyvä nosto sinulta, se on tärkeä ja keskeinen osa tätä kokoelmaa. Monilla muillakin tavoilla asiat, jotka jonkun muun käsissä voisivat olla latteita, nousevat Munrolla uusiin ulottuvuuksiin.

    Olen niin onnellinen omasta Munro-löydöstäni, kappaleeni on aivan uuden veroinen ja aion helliä sitä huolella.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Olen samaa mieltä.

      Ja minä olen ihan kamalan kateellinen kappaleestasi! :(

      :D

      Poista
  2. Hieno postaus, Noora! Saat innostumaan entisestään Munrosta! Kuume nousee.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Kuumeesi on kuumeilun arvoinen, jään odottamaan tutustumisesi tuloksia! :)

      Poista