Tea with Anna Karenina

Tea with Anna Karenina

maanantai 18. marraskuuta 2013

Z. Topelius: Maamme-kirja





En voi sanoa itseni kansallisromantiikan ystäväksi. Jo nationalismi-sana saa minut yökkäilemään ja vääntelehtimään epämukavasti, ja jos joku vielä huudahtaa päälle että "isänmaa", niin kyllä siitä aika vahva kuvotus-reaktio seuraa. Ei varmaan liene mikään yllätys, että Z. Topeliuksen Maamme-kirja ei herättänyt mitään hilpeitä ennakko-odotuksia (enemmänkin ennakkoinhotuksia).

Topeliuksen teos on monipuolinen opetusopus, joka valottaa Suomea maantieteellisesti, historiallisesti, kulttuurisesti ja väestöllisesti erityislaatuisena alueena. Siinä käydään läpi Suomen mielenkiintoisimpia ja merkittävimpiä nähtävyyksiä, Suomen historiaa ennen Venäjän valtaa ja kulttuurista kehitystä auttaneita hahmoja. Lisäksi teoksesta löytyy hauskana lisänä stereotyyppiset sepustukset suomen väestöstä jaettuna maakuntien perusteella (hämäläiset, savolaiset, lappalaiset...).

Voin myöntää, että Maamme-kirja olisi varmasti jäänyt kesken ilman Topeliuksen mahtavia kertojanlahjoja. Faktan sekaan on nimittäin ympätty juuri sopivasti tarinointia ja satumaista kerrontaa, jonka tarkoituksena on ollut varmasti tehdä oppimisesta helpompaa ja kevyempää. Nautin kovasti juuri tästä puolesta Maamme-kirjasta ja lopulta loin myös lämmetä Topeliuksen kansallisromanttiselle agendalle. Jotakin hellyttävää siinä on, kun suomalaisia ja lyhyttä historiaamme katsellaan ihannoivassa valossa, puhutaan Suomesta nousevana kuningattarena. Kerronnassa on ikäänkuin lämmintä hehkua, joka lämmittää lukijaa ja nostaa hymyn kasvoille.

Tulin pohtineeksi, että olisinko innostunut esimerkiksi maantiedosta ala-asteella enemmän, jos sitä olisi opetettu meille Topeliuksen tyyliin. En millään muistanut kaikkia karttoja ja rajojen kiemuroita, mutta Maamme-kirjasta tuntui jäävän käteen edes auttavat kotimaan historian ja maantieteen taidot. Lukiessa myös tuntui, kuin olisin löytänyt sisäisen lapseni ja innostunut tarinoivan kertojan sanomisista ihan uudella tavalla. Ehkä Topeliuksen teksti ei läpäise nykystandardeja, mutta hauskaa, kiehtovaa ja mieleenpainuvaa se ainakin. Lukemisen jälkeen saa hyvän (joskin ehkä hieman värittyneen) yleiskuvan siitä, mitä Suomen alueeseen kuuluu ja millainen on historia maallamme on.

Topoksena teoksessa toistuu jatkuvasti uuden alku, aamut ja uusi aika. Kerrontaa korostaa avartumisen ihanne, ilo oman kulttuurin ja isänmaan löytämisestä. Moraalisesti teos on taas korostuneen suoralinjainen - pahoista teoista rangaistaan ja sankarit saavat palkakseen mainetta ja kunnia. Myös suomalaisen erityisluonne, sitkeys ja uskollisuus, asetetaan edulliseksi muihin kansoihin nähden. Uuden alku ei ole kirjassa siis yksilön löytymistä, vaan yhdistymisen riemua ja kansallistunteen herättelyä.

Topeliuksen tyyli kertoa puisevista aiheista elävästi, mielenkiintoisesti ja lämpimästi herätti minussa halun tutustua myös kirjailijan muuhun tuotantoon. Muistan joskus lukeneeni Topeliuksen satuja, ja huolimatta kristillisestä vireestä muistan kyllä pitäneeni niistä. Joskus on näköjään hyvä tarttua ennakkoluulojansa sarvista kiinni, ravistella kunnolla ja antaa itsellensä mahdollisuus ihastua.

(Topelius - Noora: 6-0)

PS. Mikäli Maamme-kirja alkoi kiinnostaa, niin suosittelen valitsemaan luettavan painoksen huolella. Omassa, korjatussa painoksessani kun oli paljon sellaista, mitä Topelius ei ollut kirjoittanut. Kriittistä silmää täytyi harjoittaa oikein urakalla.

---
Ruotsinkielinen alkuteos: Boken om vårt land (1875).
Kolmaskymmenesneljäs, korjattu painos.
1993, WSOY.
511 sivua.

7 kommenttia:

  1. Tämä pitäisi todella kaikkien lukea, ja tunnustan etten ole vielä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä minäkin tätä suosittelisin kaikille, ei ollut ollenkaan raskas lukea, vaan ihan viihdyttävä ja hieno lukukokemus. :)

      Poista
  2. Itse en ole kirjaa lukenut, mutta kun olen ollut parissa oppimisen kehittämishankkeessa, niin mietin tuota oppimispuolta.

    Sillä tavallaan nykyään moni puhuu juuri siitä, että kirjojen kautta oppiminen on hankalaa, mutta ehkä siinä ei ole niinkään kyseessä itse lukeminen vaan se, että miten sitä esitetään. Tarinointi kun on varmasti yksi tuollainen tekijä, mikä tekee tiedon sisäistämisestä tietyllä tapaa helpompaa. Platonkin kirjoitti sentään dialogeja eikä mitään aristoteelisiä luentomuistiinpanoja. ;)

    Hiukan nyt kommenttini poikkesi blogin varsinaisesta aiheesta, mutta ehkä se on ihan kivaa vaihtelua välillä.

    (Tosin muistan lukeneeni jonkun pätkän Maamme-kirjasta, jossa eräälle henkilölle esitellään juuri näitä savolaisia, hämäläisiä ja muunlaisia "heimoja", pitäisi kai tarkemminkin kirja lukaista)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä pointti. Itse en ikinä oppinut mitään junttausjuttuja, kun ne eivät vaan jääneet päähän. Tarinointi toimi ainakin miulle paljon paremmin, sitä jaksoin ihan oikeasti jopa kiinnostua siitä, mitä oli oppimassa. Luetteloiminen ja tiivis faktapulla ei aina ole toimiva yhdistelmä. Joskus sitä kaipaa hengähdystaukoa ja tilaa omalle mielikuvitukselle.

      Juu, juuri näitä heimoja siellä luetellaan. :)

      Poista
    2. Tarinointi sopii minullekin paremmin, terv. Aku Ankoista oppinut :)

      Poista
  3. Löysin blogistasi tuoreen Topelius-bloggauksen, ja itse juuri bloggasin Topeliuksen saduista. Pohdinkin, että yritän seuraavaksi Maammekirjaa, jonka jätin opiskeluaikoina kesken... Kirjoitat eläväisen lukukokemuksen. Ihanaa, että klassikoita luetaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minusta tässä kerronta oli aivan ihanaa. Satujakin pitäisi Topeliukselta lukea, ai että!

      Klassikot ovat osa lukemisen suolaa.

      Poista