Tea with Anna Karenina

Tea with Anna Karenina

sunnuntai 10. marraskuuta 2013

Knut Hamsun: Viktoria



Joskus viime talvena luin Knut Hamsunin romaanin Nälkä, joka vakuutti intensiivisyydellään. Kerronta oli rumaa, kiihkeää ja aistejen läpitunkemaa. Nälän jälkeen olin iloinen, että tulin joskus poimineeksi Hamsunin Viktorian mukaani kirpparilta.

Viktoria on kovin erilainen romaani kuin Nälkä. Se ei ole tunnelmaltaan aivan yhtä terävä eikä kuvaukseltaan niin intensiivinen kuin Hamsunin mestariteos, mutta yhtälailla kuin Nälkäkin, myös Viktoria sekoittaa todellisuutta ja fantasiaa, tunnustelee haaveiden ja todellisuuden rajoittavien realiteettejen rajapintoja. Siinäkin on vahvoja tunteita: rakkautta ja kaipuuta, mutta myös vihaa, halua kostaa ja satuttaa.

Viktoria on kahden ihmisen rakkaustarina. Nuori myllärin poika Johannes rakastuulinnanneito Viktoriaan. Yhteiskunnalliset hierarkiat vaikuttavat rakkauden ilmenemiseen välittömästi: Johannes huomaa, että tunteita on ilmaistava kiertoteitse, ei näkyvästi ja avoimesti. Viktorian puolelta rakkauteen sekoittuu häpeää, halveksuntaa ja halua nöyryyttää rakastettua. Tunteet ovat läheisessä yhteydessä teoksen valtasuhteisiin, ja intohimon dynamiikka muodostuu romaanissa myös valta-asetelmien dynamiikaksi. Rakkaus uhkaa monesti liukua tahtojen taisteluksi, jossa kieltäymys on merkki voitosta.

Viktorian saavuttamattomuus korostuu miljöönkuvauksessa ja ulkopuolisessa kerronnassa. Nuori nainen asuu linnassa, jota Johannes katselee kaivaten. Kuitenkin häneltä on pääsy suljettu tuohon rakennukseen, joka häntä niin kovasti kiehtoo - Viktoria on hänelle tavoittamattomissa. Sen sijaan Viktoria kyllä saa vierailla Johanneksen salaisessa turvapaikassa, pimeässä graniittilouhoksessa. Ulkopuolinen kerronta kieltäytyy sekin sulautumasta Viktorian mieleen, kun taas Johanneksen tunteisiin lukijalla on paljon vapaampi pääsy. Viktorian vuoroin sadistinenkin toiminta tuntuu lukijasta hämmentävältä, kun motiivit jäävät uupumaan. Johannes taas näyttäytyy rakkautensa uhriuttamalta.

Fantasian aines ja Johanneksen todellisuuden ja ajan ylittävä kaipaus tulee ilmi nuoren miehen kirjoittamissa kertomuksissa, jotka liukenevat osaksi itse tarinan kerrontaa. Johanneksen kertomuksissa toistuvat tietyt kuvat Viktoriasta, jotka pohjaavat osittain tarinamaailman totuuteen, osaltaan taas heijastavat Johanneksen haluja ja tunteita. Halu koittaa tavoittaa rakastettua jatkuvasti, erilaisin keinoin. Kohtaamisen hetki toistuu uudelleen ja uudelleen, tulee teoksessa ikuiseksi.

Jo näiden ansioiden perusteella ehdin ihastua Viktoriaan. Ristiriitaisten tunteiden rakkaustarina vietteli minut täysin, enkä voinut lopettaa lukemista kesken (luin kirjan yhden illan aikana). Mutta onneksi Hamsunilla oli tarjottavanaan vielä jotakin ekstraa: juuri, kun lukija tuntee muodostaneensa vakaan mielipiteen henkilöhahmoista, asetelmat kääntyvät päälaelleen. Äkkiä lukijalla onkin vapaa pääsy tutkimaan Viktorian toiminnan vaikuttumia ja tunteita, mutta Johanneksen tulevat teot jäävät aukkoisiksi ja lukijan tulkittaviksi. Jouduin tulkitsemaan henkilöhahmoja uusiksi moneen kertaan, enkä oikein osaa sanoa, millaiseksi suhteeni kuvattuihin henkilöihin lopulta muodostui. Tunsinko sympatiaa vai sääliä? Tekikö mieleni tuomita loputtoman satuttamisen kehä?

Hamsunin lukeminen on jatkuvaa heittelemistä, aktiivista pohtimista ja osallistumista.

Suurin kysymys Hamsunin romaanissa tuntuu olevan se, mikä ihmisiä oikein ajaa rakastamaan toisiaan. Rakkaus ei näyttäydy siinä puhtaana intohimona, vaan riippuvaisena todellisuudesta ja hierarkioista. Viktoriassa esitetty rakkaus mahdollistaa myös perverssin tulkinnan, jossa intohimo tarvitsee jatkuvaa kärsimystä ja ruoskintaa pysyäkseen yllä. Tuntuu, että Hamsunin teoksessa kieltäymys on avain tunteiden säilymiseen, rakkaus on ainoastaan halua saavuttamattomaan tai nautintoa toisen kärsimyksistä.

Viktoria on ehkä yksi vuoden parhaista lukemistani klassikoista, ja silti en ole missään muualla kuin kirpparilla siihen törmännyt. Toivoisin, että joku postaukseni innoittamana tarttuisi tähän pieneen helmeen, jossa rakkaus saa monia sävyjä ja kerronta on edellä aikaansa. Lisäksi teoksen on suomentanut upea Lauri Viljanen, ja teksti tosiaan soljuu eteenpäin.

---
Norjankielinen alkuteos: Victoria (1898).
Suomentanut Lauri Viljanen.
1981, WSOY.
166 sivua.
Päällys: Pekka Kuronen.

8 kommenttia:

  1. Kiitos vinkistä: Minäkin haluan lukea tämän!

    Olen lukenut Hamsuinin Nälkä ja pidin, mutta nyt tämä kinnostaa tekstisi perusteella niin, että varaan kirjan heti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hienoa, Viktoria on niin upea teos, että soisin kaikkien lukevan sen. Toivottavasti nautit yhtä paljon kuin minä!

      Poista
  2. Olen lukenut Viktorian joskus kymmeniä vuosia sitten. Luin Hamsunin pienoisromaaneja niteestä, jossa oli Nälkä, Viktoria ja vielä jotain muutakin. Nälkä teki minuun silloin valtavan vaikutuksen. Viktoriasta en muista oikeastaan mitään. Luettuani kirjoituksesi epäilen, että olin liian nuori ymmärtääkseni Viktorian rakkausteemaa. Pitäisi selvästikin lukea tämä uudelleen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suosittelen ehdottomasti lukemaan uudestaan. Minusta tässä oli käsitelty teemaa hienosti, monesta eri vinkkelistä.

      Poista
  3. Sulla on nätti ja selkeä blogi! :) Kävisitkö kurkkaamassa minunki blogiin? :)

    http://mylifeandmystoryy.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  4. No kappas, tämähän kannattaa lukea joskus, kiitos esittelystä. Nappasin kirjan viime vuonna kirjaston kierrätyskärrystä (tällä kertaa Sampolasta :), mutta siinä ei ollut kansipapereita, joten en tiennyt siitä mitään ennen tätä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannattaa ehdottomasti! Minullakaan ei ollut kirjasta mitään ennakkotietoja (ajattelin, että mikään kovin idyllinen romanssi tämä ei voi olla, kun Hamsun on kirjoittanut), ja oli ihanaa yllättyä ja tulla imaistuksi kertomukseen ihan täysillä. Uskomatonta, ettei tämä ole isompi juttu kirjallisuuden historiassa.

      (Tai sitten olen vain itse subjektiivisesti niin kovin ihastunut Viktoriaan ja arvostelukykyni on sumennut tyystin.)

      Poista