Tea with Anna Karenina

Tea with Anna Karenina

lauantai 23. marraskuuta 2013

JP Koskinen: Ystäväni Rasputin



JP Koskisen Ystäväni Rasputin tuntuu olleen Finlandia-ehdokaslistan suurin yllättäjä. Voin myöntää, että minullekin romaanin ehdokkuus tuli yllätyksenä. Muut ehdokkaat osasin haistella, mutta Koskisen teoksesta olin hädin tuskin edes kuullut. Olin ennen listan julkistamista päättänyt osallistua Tampereen pääkirjasto Metson ehdokkaiden esittelytilaisuuteen ja JP Koskisen Ystäväni Rasputin alkoi kiinnostaa heti. Miksi tämä teos oli valittu muuten niin varmavalintaiselta vaikuttavan listan joukkoon? Olisiko Ystäväni Rasputinissa jotakin vallankumouksellista, joka erottaisi sen muista ehdokkaista?

Yllätyksekseni huomasin, että Ystäväni Rasputin osoittautuikin varsin perinteistä kerrontaa hyödyntäväksi historialliseksi romaaniksi. Grigori Rasputinin ja Romanovien suvun viimeisistä vaiheista kerrotaan sivustakatsojan näkökulmasta, Rasputinin oppipoika Vasjan sanoin. Minäkerronta korostaa teoksen subjektiivista ja välitteistä historiantulkintaa, antaa lukijalle mahdollisuuden kokea historian myyttiset henkilöhahmot elävinä ja hengittävinä ihmisinä. Vasja on kertojana ja henkilöhahmona inhimillinen ja sympaattinen, häneen on helppo samaistua. Lukija haluaisi, että Vasjalle ja hänen rakkailleen kävisi hyvin - ja kuitenkin historiantuntemus sulkee lukijalta onnellisen lopun.

Kerronta itsessään on tosiaan mutkatonta ja vahvasti tapahtumiin kiinnittyvää. Myöskään minäkertojan kieli ei vie huomiota juonelta ja henkilöhahmoilta, vaan antaa lukijalle tilaa liikkua kertomuksessa ja muodostaa omia johtopäätöksiään. Kokeellisuus ei siis missään vaiheessa pääse hämärtämään lukijan otetta henkilöhahmoista ja kuvattavista historian liikkeistä.

Ehkä eniten Koskisen romaanissa nautin Grigorin hahmosta. Rasputin ei ole hyvä eikä paha, vaan ikäänkuin hämmentynyt ja pohjimmiltaan voimaton ihminen, joka yrittää ahtaassa tilanteessa tehdä parhaansa. Moni kertomuksen henkilöitten toiminnan pohjalta paljastuva motiivi osoittautuu samaksi: vaikeissa tilanteissa he yrittävät toimia edes jotenkin, ahdistukseltaan löytämättä oikeita keinoja. Teoksessa henkilöhahmot kasvavat myyttejä suuremmiksi, eläviksi ja erehtyväisiksi.

Ainoastaan Anastasian hahmo tuntuu välillä kasvavan jopa liian voimakkaaksi ja hallitsevaksi. Anastasiaa kuvaillaan synekdokeen avuin, lämpönä, tuoksuna ja silmien värinä, ja nämä metaforiset ja toistuvat kuvat uhkaavat välillä niellä kaiken muun allensa. En myöskään ole ihan varma, ylittyykö imelyyden ja yksitoikkoisuuden raja, vai pysyykö Vasjan ja Anastasian rakkaus vielä mielenkiintoisen ja herkän puolella.

Epätoivo on kerronnassa vahvasti läsnä, kun Rasputinin ruumiillisuuden ja kiihkeän uskon täyttämä kuolemantanssi kulkee kohti väistämätöntä loppuansa. Hän puhuu samalla kiihkeydellä, joka tuo mieleen Dostojevskin hullujen monologit: vaillinaiset ja kuumeiset lauseet liittyvät toisiinsa ilman sidossanoja, lopputuloksena on merkityksen hylkäämää ja ahdistuksen läpitunkemaa valitusta. Koskinen on tavoittanut romaanissaan jotakin perin venäläistä - kenties juuri sellaisen puheenpoljennon, jossa asiat liittyvät toisiinsa ilman verbejä, lauseet ilmaistaan katkenneina.

Koskinen kuljettaa romaanissaan kahta eri tulkintavaihtoehtoa vierekkäin. Ensimmäisen mahdollisen tulkinnan mukaan tsaariperheen kohtalo näyttäytyy pahan voimien palkkana, tuomiona tsarinna Alexandran kaupankäynnistä Grigorin kanssa. Toinen, realistisempi vaihtoehto esittää tsaariperheen (ja Rasputinin) historian prosessejen ja tyytymättömien massojen vihaisen liikehdinnän uhrina. Yksilöt jäävät isompien rakenteiden jalkoihin. Vaikka romaanissa onkin paljon tapahtumia ja symboliikkaa, jotka keikauttavat teosta maagisen realismin piiriin, niin itse koin, että Koskinen kääntyy teoksessaan jälkimmäisen tulkinnan puoleen. Traagisuus ja julmuus korostuvat, kun eräs sotilas menettää järkensä tajutessaan kuolleen tsaariperheen jäsenet yksilöiksi. Erehdys on peruuttamaton.

Romaanin nimi, Ystäväni Rasputin, viittaa teoksen eri ystävyyssuhteisiin. Vasjan ja Grigorin ystävyys näyttäytyy teoksesa eräänlaisena vastavoimana pahuudelle ja vajoamiselle, kun taas Vasjan ja Anastasian ystävyys tarjoaa pakoa väistämättömästä. Ystävyyden voima on kuitenkin rajallinen, mutta silti se tuo lohtua ja valoa henkilöitten toivottomaan tilanteeseen.

Huomaan nauttineeni Koskisen romaanista enemmän kuin osasin odottaa. Ystäväni Rasputin on kasvanut mielessäni suuremmaksi lukukokemukseksi, ja se on aina hyvä merkki. En sanoisi, että kyseessä olisi tänä vuonna paras lukemani kirja, mutta olen joka tapauksessa iloinen, että tutustuin Rasputiniin ja Vasjaan. Ystäväni Rasputin on virkistävä vaihtoehto joko kokeellisille tai henkilökuviltaan mahtipontisille historiallisille romaaneille.

---
Ystäväni Rasputin.
2013, WSOY.
355 sivua.
Päällys Mika Tuominen.
Kustantajan sivut.

9 kommenttia:

  1. Aloitin tämän juuri, mutta en ole oikein päässyt vielä jyvälle mihin ollaan menossa, vähän hajanaiselle tuntuu. Arviosi oli mielenkiintoista lukea, olet saanut tästä tosi paljon irti! Itseänikin alkoi heti kiinnostaa enemmän :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä pointti: miustakin tähän oli ehkä vähän vaikea päästä alkuun sisälle, mutta sitten kun lukeminen lähti vauhtiin niin ei malttanut enää lopettaa.

      Ja mukavaa, että arvioni inspiroi. :) Löysin tästä tosiaan yllättävän paljon mielenkiintoista, mutta kuten sanoin, niin ei mene vuoden kärkeen kuitenkaan.

      Poista
  2. Sait tämän kuulostamaan tosi hyvältä! Minullekin Rasputinin palkintoehdokkuus tuli täysin yllätyksenä, vaikka olin kirjasta kiinnostunut ja siinä vaiheessa jo sen kirjastosta lainannutkin. Haluan lukea tämän pian, mutta luulen etten ehdi lukea tätä ennen kuin Finlandian saaja julkistetaan (sehän on jo hyvinkin pian).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, itsekin yllätyin, että kuinka vähän Sarkolalla on aikaa lukea ehdokkaat läpi. Hienoa, että aiot joka tapauksessa tämän lukea, jään odottelemaan arviotasi.

      Poista
  3. Luin tämän kesällä ja vaikutuin. Koskinen luotaa historiallisia syövereitä antamalla lukijan muodostaa omat käsityksensä toisaalta oman tietämyksensä, toisaalta mielikuvituksensa perusteella. Arviosi antaa kirjasta hyvän kuvan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Minusta tässä teoksessa oli erityisesti ansiokasta se liikkumatila, joka lukijalle jää muodostaa yhteyksiä asioitten välille ja tulkita itse.

      Poista
  4. Minäkin nautin tästä, vaikka ei ollut edes aikomus koko kirjaa lukea! Grigorin hahmossa Koskinen tekee laatua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen ihan samaa mieltä, Grigori on huikea taidonnäyte Koskiselta! Tuskin olisin itsekään tätä koskaan lukenut, ellei olisi noussut FEksi, mutta hyvä näin. :) Hauskaa, että muutkin ovat löytäneet Koskisen.

      Poista
  5. Hyvä arvostelu, kiinnostuin tosissani. Taidan lukea tämän jossain vaiheessa. :) Venäjän historia on muutenkin melko mielenkiintoinen, vaikkei siitä kertovaa kirjallisuutta tulekaan usein luettua. Eipä sitä tule kovin usein vastaankaan, jollei sotakirjallisuutta lasketa..

    VastaaPoista