Tea with Anna Karenina

Tea with Anna Karenina

tiistai 19. marraskuuta 2013

Elizabeth Gaskell: Cranfordin naiset


Austen-nälässäni päätin tutustua myös muihin brittiläisistä seurapiireistä kirjoittaviin naiskirjailijoihin. Ensimmäiseksi lukulistalle valikoitui Elizabeth Gaskell, jonka tuotantoa olen vuosien varrella kertynyt hyllyyni jo aika mittavasti. Joskus ehdin jo aloittaa Gaskellin romaania Cranfordin naiset, mutta silloin teos jäi kesken. Teos tuntui nimittäin tylsältä ja puuduttavalta, jolloin se jäi mielenkiintoisempien lukukokemusten alle. Nyt, austenilaisen hienovaraisen ironian innostamana, päätin kokeilla uudestaan.

Cranfordin naiset on nimensä mukaisesti kuvaus Cranfordin seurapiireistä naisten näkökulmasta. Tarinan kertojana on nainen, joka on jo muuttanut pois Cranfordista, mutta vierailee siellä jatkuvasti ystäviensä luona. Kertojan suhdetta kerrottuun värittää vuoroin kollektiiviseksi ja yhdessäkokokevaksi muodostuva monikon ensimmäisen persoonan kerronta, mutta välillä kertoja myös erottaa itsensä ironisesti muista hahmoista, ja tarkkailee kuvaamiaan asioita hieman humoristisesti ja hellän ylimielisenä.

Crafrodin seurapiiri koostuu enimmäkseen ikäneidoista, joiden ryhmää säätelevät turhankin tiukat moraali- ja käytöskoodit. Ahtaat ja samanaikaisesti huvittavat ennakkoluulot ja säännöt vaikuttavat ihmiskohtaloihin, estävät avioliittoja ja rajoittavat erilaisuuden mahdollisuutta. Vaikka koodistoa kuvataankin ironian keinoin, niin silti ahdistus ja pelko omasta erilaisuudesta kuplii koko ajan pinnan alla.

Ehkä syynä aiempaan tylsistymiseeni oli romaanin juonettomuus - enemmänkin on kysymtys erilaisten vaikutelmien ja tapahtumien yhteenkietoutuvista fragmenteista, joiden kautta kuvaillaan seurapiiriä nimenomaan kollektiivisena tajuntana. Samalla myös seurapiirejen jämähtänyt tylsyys painottuu, kun kerronta on kertomista tapahtumattomuudesta. Menneisyydessä ja koodejen monimutkaisessa verkostossa luovivat vanhapiiat elävät omassa, pysähtyneessä todellisuudessaan. Kiittäisinkin Cranfordin naisia erityisesti keronnan taidosta, en niinkään mielenkiintoisesta ajankuvasta tai unohtumattomasta tarinasta.

Jäin ihmettelemään, miksi Cranford on suomentunut Cranfordin naisiksi. En näe tarkennukselle mitään syytä, ja mielestäni pelkkä Cranford on jopa iskevämpi ja kuvaavampi nimi kuin Cranfordin naiset. Lisäksi Martta Eskelisen suomennos tuntuu muutenkin jotenkin ihmeelliseltä - käännökseen on eksynyt monia turhan kimurantteja lauserakenteita, jotka saavat lukijan välillä haukkomaan henkeä. Jos Gaskellin teoksesta joskus suunnitellaan uutta painosta, niin toivoisin, että myös käännös päivittyisi sujuvammaksi ja luettavammaksi.

---
Englanninkielinen alkuteos Cranford (1853).
Suomentanut Martta Eskelinen.
1981, Otava.
237 sivua.

8 kommenttia:

  1. Olet varmaan nähnyt BBC:n tuoreehkon minisarjan, joka perustuu kirjaan? Se on yksinkertaisesti loistava, ja uskon sen tuoneen uusia lukijoita Gaskellille. Luin Cranfordin alkuperäiskielellä ja minusta se oli aika raskas. Lukemista auttoivat kuitenkin mielikuvat ihanasta tv-sarjasta, jossa mukana mm. Judi Dench ja Imelda Staunton, vai muutamia mainitakseni.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen kyllä kuullut paljon kehuja sarjasta, mutta en ole sitä itse nähnyt. Judi Dech ja Imelda Staunton, oih! Minustakin tämä oli jokseenkin raskas, mutta suomennoksen kömpelyys varmaan vaikutti omaan lukukokemukseeni. Mutta kuten sanoit, voihan raskaus olla teoksessa itsessäänkin...

      Poista
  2. Minusta tämä oli hyvä "kirja", joka koostuu muistaakseni lehdissä julkaistuista tarinoista, siitä osin juonettomuus, loppua lukuunottamatta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ah, no tietenkin! Lopussa tosiaan keskitytään paljolti erään tietyn henkilön elämän ehtoopuolen yllätyksiin, eli loppu tuntuu muuta romaania juonellisemmalta.

      Poista
  3. Gaskellia on tosiaan suomennettu yllättävän vähän - Cranfordin lisäksi ainoastaan Sylvia's Lovers on käännetty suomeksi. Outoa, ettei edes viime vuosien BBC adaptaatioiden suosion perusteella ole suomennettu edes Wives and Daughtersia tai North and Southia. Cranfordista on muuten aikaisempi suomennos (1927), nimellä Cranfordin seurapiiri, mutta en osaa sanoa onko teksti Eskelisen käännöstä sujuvampaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ahaa, vai löytyy aiempikin käännös. Ihmettelen itsekin, että miksei Gaskellia ole käännetty enempää. Toivottavasti asia korjaantuisi joskus lähitulevaisuudessa.

      Poista
  4. Hmmm… minusta Cranford ei ollut varsinaisesti raskas, vaikka tapahtumista kyllä juoni puuttuu. Se oli jotenkin herttaisesti ja hienovaraisesti humoristinen arjen kuvaus. North and south sen sijaan oli minusta vähän raskastekoinen, mutta jestas että se oli muuten vaikuttava.

    Gaskell on kyllä vaikeammin lähestyttävä kuin Austen, se täytyy myöntää. :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulle teos oli kyllä raskaampaa luettavaa - mutta ehkä kaipasin tosiaan sitä juonta enkä niinkään arkipäiväistä ja hienovaraista kuvailua. Ja lisäksi käännös oli kyllä aika kökkö...

      North and South odottaa hyllyssä vuoroaan. Olen samaa mieltä siitä, että Austen ehkä viehättää laajempaa lukijakuntaa ja Austenin tuotantoon pääsee ehkä hieman helpommin sisälle.

      Poista