Tea with Anna Karenina

Tea with Anna Karenina

tiistai 12. marraskuuta 2013

Annika Idström: Isäni rakkaani



Annika Idströmillä taitaa olla teoksissaan tapana laittaa lukijansa koville. Aiheet eivät ole helppoa, eikä kerronta mitenkään mutkatonta tai suoraviivaista. Viime kesänä tutustuin Idströmin Veljeni Sebastianiin, joka kyllä oli sen verran hyytävää luettavaa ja inhorealismia kerrakseen, että piti hetki huilata, ennen kuin uskalsin tarttua kirjailijan seuraaviin teoksiin. Lukulistalle päätyi ensimmäiseksi Isäni rakkaani.

Isäni rakkaani on tarina rikkoutuneesta perheestä. Tytär Laura on jäänyt jonnekin vanhempiensa kariutuneen avioliiton väliin ilman mahdollisuutta kehittyä itseänäiseksi ihmiseksi. Menneisyys säätelee Lauran nykypäivää, lapsena koettu hylkäämisen trauma astuu osaksi arkielämää. Laura elää menneisyyttä uudestaan ja uudestaan vuoroin ikävöiden isäänsä tyttärenä tai samaistuen äitinsä rooliin.

Kerronnaltaan Isäni rakkaani on kaikin puolin huikea. Menneisyyden pakkomielteinen kaivelu näkyy erilaisina liukumina, kun tarinamaailman nykyisyys muuttuukin äkkiä kesken kaiken joksikin muistoiksi. Tarkkaa rajaa menneisyyden ja nykyisyyden väliin on mahdotonta vetää. Myös näkökulmat ja kertojaäänet sekoittuvat - lukija ei voi aina olla varma, kertooko tarinaa Laura vai hänen äitinsä. Onko moniäänisyys vain Lauran päänsisäistä hulluutta, vai puhuuko Lauran äitikin suunsa puhtaaksi tapahtuneista?

Perheen sisäiset roolit ovat romaanissa jatkuvan pohdinnan kohteena, lapsen suhden aikuiseen ei näyttäydy mitenkään yksioikoisena. Roolit perustuvat sanattomiin sopimuksiin, jotka järkkyvät ongelmatilanteissa. Kun aikuiset eivät teoksessa kykene ottamaan vastuuta teoistaan ja ratkaisuistaan, lapsi kokee asiakseen paikata haavat.

Lukija ei voi olla varma siitä, missä menee kertomuksessa todellisuuden ja fantasian raja. Laura on kertojana epäluotettava, sijoittaa arkipäivän kuvaukseensa mahdottomuuksia ja riipaisevia kielikuvia, sitten taas siirtyy kuvailemaan miljöön likaisuutta miltei inhorealistisesti. Isäni rakkaani lukeminen saa vellomaan epävarmuudessa, kun tukevaa jalansijaa kertomukseen ei tunnu löytyvän. Uudet tapahtumat ja kuvat vain herättävät lukijassa lisää kysymyksiä, joihin tarjotaan vastauksia niukalti. Luettuani romaanin en voinut olla varma siitä, mitä todella tapahtui.

Idströmin teos tuntuu asettavan kyseenalaiseksi koko tarinan mahdollisen konstruoimisen. Voiko tekstistä koota yhtenäistä kertomusta, selvää kuvaa siitä, mistä oikein kerrotaan? Kerronnan keinoissa ikään kuin toistuu Lauran mahdottomuus ymmärtää ja käsitellä lapsuuden tapahtumia, lukijan ambivalenssissa suhteessa kerrottuun taas voi nähdä yhtäläisyyksiä Lauran asemaan suhteessa menneisyyteen. Sisältö ja kerronta muodostavat Idströmin romaanissa yhtälön, jossa kummatkin tukevat toisiansa.

Rajut aiheet ja mielenkiintoinen tarina eivät vielä tee hienoa kaunokirjallista teosta, mutta kun kieli ja kerronta osallistuvat teemojen muokkaamiseen ja käsittelyyn, lukija ei voi kuin antautua virran vietäväksi.

---
Isäni rakkaani.
1981, WSOY.
180 sivua.
Päällys: Marjatta Tapiola/Pekka Loiri.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti