Tea with Anna Karenina

Tea with Anna Karenina

maanantai 11. marraskuuta 2013

Alice Munro: The View from Castle Rock


Luettuani Alice Munron kokoelman Viha, ystävyys, rakkaus olin sen verran vaikuttunut, että päätin saman tien lukevani kirjailijan koko tuotannon vuoden sisään. Projekti muotoutui lopulta kimppaluvuksi, kun myös Suketus ilmaisi halunsa tutustua Munron tuotantoon laajemmissa määrin.

Ensimmäiseksi kimppalukuteokseksi valikoitui Munron omaelämäkerrallinen kertomuskokoelma The View from Castle Rock (suomennettu nimellä Sanansaattaja). En normaalisti innostu kovinkaan paljon autofiktiosta tai elämäkerroista, mutta Munron kokoelma osoittautui poikkeukseksi. Kokoelmassa Munron fiktionaalistaa sukuhistoriaansa, tulkitsee menneisyyttä rohkeasti omasta näkökulmastaan. Lopputuloksena ei ole perinteinen omaelämäkerta, vaan nipullinen tarinoita, jotka ylittävät faktan ja fiktion rajat. Menneisyys alkaa Munron käsissä elää omaa elämäänsä.

Heti alkuun täytyy kuitenkin huomauttaa, että toki novellikokoelmaa voi lukea myös puhtaasti fiktiivisenä tuotoksena. Itse kuitenkin tulkitsen, että esipuhe ja kertomusten vihjeet jopa ohjaavat lukijaa autofiktiiviseen lukutapaan, jossa Munron kirjailijakuva on vuorovaikutuksessa kokoelman kertomusten kanssa. Kertomukset asettuvat siis osaltaan täydentämään lukijan kuvaa Munrosta, mutta yhtälailla Munron kuva vaikuttaa novellien tulkintaan.

Kokoelma on jaettu kahteen osaan, ensimmäinen osa No Advantages kuvaa Munron suvun vaiheita aina vanhempiin saakka. Munro pohdiskelee fiktion keinoin sitä, mikä saa esi-isät ja -äidit jättämään Skotlannin ja muuttamaan Kanadaan. Uudisasukkuusinnokkuutta selitetään amerikkalaisen unelman avulla, mutta tämän lisäksi halu tehdä jotakin erilailla, luoda jotakin merkityksellistä osallistuu voimakkaasti selittämään menneisyyden polkuja. Merkityksellisyyden hakemisesta Munro tuntuu ammentavan pitkin kokoelmaa myös selityksiä omalle tarpeelleen kerronnallistaa elämää.

Vaikka kyseessä onkin eräänlainen historiikki, faktan ja fiktion välinen rajankäynti on kuitenkin niissä vahvasti esillä yhtenä keskeisenä teemana. Munron kerronta, joka alkuun tuntuu esittävän kuolleet ja kaukaiset tuntemattomat sukulaiset elävinä ja hengittävinä, saattaa yhtäkkiä törmätä kuvailemaan hautakiviä, kieltäytyä kertomasta lukijalle enää enempää kuvattujen henkilöitten loppuelämän vaiheista. Menneisyys esittäytyy kokoelmassa ikään kuin materiaalina, josta kertoja poimii haluamansa asiat mutta samalla kieltäytyy ottamasta lopullista vastuuta ja kontrollia kohtaloista. Kuolleet pysyvät kuolleena, ja enemmänkin kertojan oma, elävä suhde sukuhistoriaan korostuu kuin haudassa makaavien persoonallisuus.

Toinen osa Home, joka liittää Munron osaksi tarinamaailman henkilöitä ja keskittyy kuvailemaan lähisukulaisten elämää, piirtää kuvan kirjailijan kehityksestä. Nuoren tytön kasvamiseen kuuluu kasvua ihmisenä (irtautuminen vanhemmista), oman naiseuden jäsentämistä mutta myös tietoisuutta omasta erilaisuudesta. Ulkopuolisuus asettuu vahvaan kontrastiin vuoroin kyläläisten persoonien ja vuoroin taas oman perheen kanssa. Sopimattomuus on nimenomaan sopimattomuutta suhteissa toisiin ihmisiin, liikettä perheestä poispäin, kohti omaa tulevaisuutta.

Menneisyyden ja nykyisyyden välinen liike, kaipaus ja ikävä, konkretisoituu kertojan pohtiessa suhdettansa tiettyihin paikkoihin ja eritellessä tunteitaan hautojen äärellä. Äidin muisto on läsnä lapsuuden talossa ja seinissä, joita ei enää maalata samoilla väreillä, mutta äidin olemuksen kertoja kohtaa ainoastaan uneksiessaan tästä. Etäisyys on kertomuksissa ensisijaisesti mielen liikettä, mutta samalla se on myös fyysinen raja, jonka ylittäminen vaatii mielikuvitusta.

On mielenkiintoista huomata, kuinka Munro on valikoinut oivalluksen hetkiksi varsin arkisia tapahtumia - niitä voisi pitää miltei yhdentekevinä ilman Munron mestarillista kykyä problematisoida ja valottaa arkista tapahtumaa monesta eri näkökulmasta. Tärkein jää aina rivien väliin, lukijan itsensä tulkittavaksi. Merkitsevät hiljaisuudet tuovat kokoelman lukemiseen nautintoa, oivaltamisen iloa. Pidänkin yhtenä Munron ansiona sitä, kuinka hän tuntuu luottavan viimeisen sanan lukijan haltuun eikä pyri etsimään iskeviä ja tyhjentäviä ilmaisuja, jotka tekisivät lukukomuksesta auttamatta lattean. Munron kerronta on elävää ja vierasta, niin houkuttelevaa, että siihen on pakko astua sisään.

Munron teoksen kertomuksia voi lukea joko yksittäisinä tai suhteuttaen kokonaisuuteen, mutta itse neuvon kuitenkin lukemaan The View from Castle Rockin nimenomaan kokonaisuutena. Toki yksittäisetkin novellit antavat mahdollisuuksia laajoihin ja itsenäisiin tulkintoihin, mutta luulen, että lukija saa kokoelmasta enemmän irti, kun tulkitsee teemoja ja kertojan suhteita eri henkilöhahmoihin kokoelman kontekstissa. Esimerkiksi äidin sairaus ja isän ikävöinti tulevat jäsennetyiksi useissa eri novelleissa ja eri yhteyksissä, mutta ikävän ja sairauden luoma ahdistus eivät ole teemoina niin päällekäyviä, että ne välttämättä saisivat kovin monipuolisia ulottuvuuksia ainoastaan josisakin tietyissä novelleissa.

The View from Castle Rock etsii syitä siihen, miksi oikein tunnemme tarvetta tutkiskella menneisyyttä. Miksi meidän on muokattava sukuhistoriamme uusiksi ja nähtävä itsemme osana sitä, Munro tuntuu kysyvän. Tähän kysymykseen myös kokoelmassa vastataan, pysäyttävästi ja lukijan älykkyyttä kunnioittaen.

---
The View from Castle Rock (2006).
2007, Vintage.
349 sivua.
Cover photo of girl Taxi/Getty Images.
Kustantajan sivut.

2 kommenttia:

  1. Minustakin tämä vaatii kokonaisuuden ympärilleen. Yksittäin saattavat toimia ehkä ensimmäisen osan kertomukset, mutta nekin ovat parhaimmillaan kokonaisuutena. Toisessa osassa nuo teemat nivoutuvat useampaan tarinaan.

    On kyllä ihmeellistä, millä taidolla Munro näistäkin aiheista kirjoittaa. En suuresti innostu sukututkimuksesta, koska siinä on aina vaara kiillottaa sädekehää ja rakentaa sankaritarinaa. Sellaista ei Munrolta todellakaan tarvitse odottaa – hän on taitava ja hänen syynsä kirjoittamiseen ovat toiset. Faktan ja fiktion yhdistäminen toimii tässä täysin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä en oikein menisi vannomaan ensimmäisen osan kertomuksistakaan - kokonaisuutena suvun vaiheet selittyvät laajemmin.

      The View from Castle Rockissa on jopa tiettyä inhorealismia henkilöhahmojen suhteiden kuvauksessa. Erittäin monisäikeistä.

      Poista