Tea with Anna Karenina

Tea with Anna Karenina

perjantai 22. marraskuuta 2013

Alice Munro: Kerjäläistyttö



Tähän mennessä Munro-projektini (tarkoituksena on Suketuksen kanssa kimppalukuna kahlata Munron tuotanto läpi) ehkä vähiten mieluisin teos on ollut Kerjäläistyttö. Alice Munron oivaltavia, yksityiskohtiin ja arjen ilmiöihin pureutuvia novellikokoelmia maistelleena en ihan nikottelematta niellyt kokonaista romaania, jollaiseksi Kerjäläistyttöä nimittäisin. Mikään ei varsinaisesti estä lukemasta Kerjäläistyttöä novellien sikermänä, mutta itse koin teoksen romaanina.

Kerjäläistytön alaotsikko on "Tarinoita Flosta ja Rosesta", ja nimensä mukaisesti teos tosiaan kertoo kahden naisen ystävyydestä. Flo on Rosen topakka äitipuoli, joka kertoo tytölle tarinoita omasta menneisyydestään. Tarinat hallitsevat Rosen lapsuutta, kun naapurit ja jopa Rosen isän sairaus kohdataan viime kädessä tarinoinnin kautta. Tarinallisuus nouseekin teoksessa keskeiseksi teemaksi ja Rosen elämässä merkittäväksi tekijäksi.

Kerjäläistyttö on ensimmäistä kertaa ilmestynyt Kandasssa nimellä Who Do You Think You Are?. Teoksen alkuperäinen nimi ottaa mielestäni paljon enemmän kantaa siihen, kuinka Rose kertomuksen aikana kokeilee erilaisia rooleja, joista useimpien esittäminen tuntuu häneltä epäonnistuvan. Kerjäläistyttö on vain yksi niistä. Naiseus purkautuu ikäänkuin myyttisten kuvien mahdottomuuksiin, joista mikään ei tule todeksi. Lukijana koin Rosen erilaiset roolit etäännyttäviksi, mutta kuten Suketuksen kanssa sitten yhdessä pohdimme, niin kenties Rosen hahmon onkin tarkoitus jäädä lukijalle lopulta vieraaksi.

Munron kerronnassa on arjen lohdutonta ja epätoivoista realismia, joka korostuu vielä entisestään henkilökuvissa. Välillä tuntuukin, että henkilöhahmoissa on tahatonta liioittelua, joka korostaa tarinallisuuden teemaa ja taas kerran etäännyttää lukijaa näkemästä Rosen ympärillä olevia ihmisiä inhimilisinä. Tuloksena on eräänlaista inhorealismia, joka sekoittuu varsinkin alussa mielenkiintoisella tavalla tarinoivaan diskurssiin. Alussa jopa tuntuu, että ulkopuolinen kertoja saisi tartunnan Flon kerrontatyylistä ja sen seurauksena yrittäisi ahtaa Rosenkin elämäntarinaa samoihin uomiin. Loppua kohden kerronta tavoittaa realistisemman sävyn, ja alun ronski huumori rapisee pois. Ja samalla raukeavat myös tyhjiin Rosen loputtomat unelmat ja fiktiiviset hahmotelmat omasta elämästä - romaanissa on hukkareissun tuntua.

Kerjäläistyttö ei siis ollut missään nimessä mitenkään huono teos, se ei vain ollut minun kirjani. Huomaan pitäväni Kerjäläistyttöä enemmän Munron puhtaista novellikokoelmista ja niissä käytetyistä kerrontaratkaisuista. Mutta mikäli Munro innostaa, niin suosittelen kuitenkin lukemaan myös Kerjäläistytön juuri sen erilaisuuden takia.

---
The Beggar Maid (1977).
Suomentanut Kristiina Rikman.
1977, Tammi.
259 sivua.
Kannen suunnittelu: Laura Lyytinen.
Kustantajan sivut.

7 kommenttia:

  1. Sinulle on haaste blogissani! :)

    VastaaPoista
  2. Tämä on nyt lukupiirikirjana ja tulee olemaan ensimmäinen Munrolta lukemani teos. Vähän nyt jännittää, innostunko tästä. Ihana projekti teillä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannattaa kokeilla muitakin Munron teoksia, jos tämä ei nappaa.

      Kiitos, minäkin olen tykännyt projektistamme! :) Munro on upea kirjailija.

      Poista
  3. Tuo realismin taso, jolla Munron teksti liikkuu, on samaan aikaan hämmentävän hienovarainen ja samalla etenkin tässä teoksessa hyvin ronski. On voimakas pohjavire ja pinnalla tosiaa inhorealistisiakin ratkaisuja.

    Mutta ei, novelleille tämä ei vedä vertoja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ronski on mielestäni hieno termi tälle teokselle (ainakin kerronnan suhteen).

      Miekin nautin enemmän niistä novelleista. Onneksi niitä on vielä paljon lukematta.

      Poista
  4. Kerjäläistyttö on todellakin ronski. Ronskin siitä tekee kirjan alkupuolen köyhyyden kuvaukset ja temperamenttinen äitipuoli Flo. Kirjasta löytyy karikatyyrejä, mutta katsokaapa ympärille ja lähipiiriin, kyllä ihmiset ovat sellaisia, ehkä julkisuuden henkilöistä niitä löytää parhaiten.
    Tykkäsin kirjasta ja suosittelen sitä. Minustakin kirja on kokonainen romaani. Kirjasta löytyi jotain ilkikurista tökkimistä, joka koukutti lukemaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Miusta kerronnassa itsessään on jotakin ronskiutta, ei pelkästään kuvattavissa asioissa.

      Julkisuuden henkilöt välittyvät usein tavallisille ihmisille karikatyyreinä, erilaisten roolejen takaa.

      Poista