Tea with Anna Karenina

Tea with Anna Karenina

tiistai 8. lokakuuta 2013

Jonathan Swift: Gulliver's Travels




Luin Lemuel Gulliverin seikkailuista kertovan klassikkoteoksen vaikeassa elämäntilanteessa, eikä kirja saanut ihan kaikkea sitä huomiota, jonka se olisi kenties ansainnut. Paljon haipui mielestä jo heti lukemisen yhteydestä, mutta jotain tärkeää sain kuitenkin tästä kirjasta irti. Se herätti minussa monia ajatuksia, ja sai pohtimaan nykyisiä tulokulmia teokseen. Kaiken kaikkiaan Jonathan Swiftin Gulliver's Travels on paikkansa kaanonissa ansainnut.

Lemuel Gulliveria riivaa kova matkustamisen halu. Häntä ei tunnu haittaavan se, että reissut tuntuvat ikävästi päättyvän aina jonnekin oudolle saarelle - ensin seikkaillaan lilliputtien luona, sen jälkeen rantaudutaan jättiläisten maahan, sitten vieraillaan lentävällä saarella ja lopuksi tavataan puhuvia hevosia. Gulliver tutustuu erilaisiin yhteiskuntajärjestelmiin, joista osa osoittautuu edistyksellisimmiksi kuin kotimainen systeemi, osa taas naurattaa järjettömyydellään. Emämaan kärkästä arvostelua on mahdollista esittää toisen valtion kansalaisen, kooltaan vajavaisen tai eläinrodultaan poikkeavan olennon äänellä.

Vaikka ironiaa onkin Swiftin teoksessa vaikeaa sivuuttaa, myös seikkailullinen ja maaginen aines on vuosien saatossa osoittautunut vähintäänkin yhtä vetoavaksi. Itselleni teoksessa parhaimmat naurut tuotti Gulliverin vierailu puhuvien hevosten, Hoyhnhnmien, saarella. Ehkä syynä hirnumiselleni on innokkaan heppatytön tausta, eläinten luontainen viisaus ja ylösalaisin kääntynyt asetelma kun tuntuu sitä vasten jopa osuvalta. Toisaalta juuri väärinpäin kääntyneet vastakohdat vetoavat kenties nykylukijaan: länsimainen ihminen huomaa vuoroin naurettavan suuruutensa ja avuttoman pienuutensa, mutta myös eläimellisyytensä. Valistuksen mallivaltion kansalainen saakin itse asettautua sivistettävän paikalle.

Gulliver's Travels on siis muuttuvien suhteiden terävä analyysi. Heijastusrakenteet saattavat kääntyä hetkessä päälaelleen, ja asettaa katsojan uuteen pisteeseen tarkasteltavaan nähden, mutta aina oma kuvajainen näyttää yhtä irvokkaalta.

Ensimmäinen kosketukseni Swiftin teokseen oli jokin lapsena katsomani piirretty, joka kertoi Gulliverin seikkailuista lilliputtien saarella. Vähän aikaa sitten katsoin elokuvan, jossa Jack Black esitti Gulliveria, ja siinäkin lilliputit olivat keskiössä. Miksi Swiftin romaanin uusissa adaptaatioissa juuri lilliputit kiinnostavat? Voisi kuvitella, että lapsille suunnatuissa piirretyissä pikkuriikkiset ihmiset huvittavat, mutta entä vanhemmalle ikäluokalle suunnatut adaptaatiot? Jack Blackin tähdittämässä elokuvassa korostuu lilliputtien tyhmyys verrattuna suuren Gulliverin neuvokkuuteen (joka kyllä sekin osoittautuu kyseenalaiseksi filmatisoinnin edetessä). Onko siis niin, että länsimaista kiinnostaa kuitenkin eniten se asetelma, joka eniten imartelee? Suuri mies sivistämässä ja pelastamassa pienempiä vajukkeja. Ehkä puhuville hevosille ja heitä palvovalle Lemuel-raukalle ei ole aitoa hollywood-käyttistä.

Sääli, sillä Hoyhnhnmeilla olisi meille vielä paljon opetettavaa.

---
Gulliver's Travels (1726).
2001, Wordsworth Classics.
249 sivua.
Cover Illustration: Gulliver's Travels by Nadir Quinto.

4 kommenttia:

  1. Minulle oli yllätys, että kirjassa ylipäätään seikkaillaan muuallakin kuin lilliputtien maassa. Koin kyllä kirjan aika puuduttavaksi ja jankkaavaksi, enkä tykännyt sellaisesta läpi paistavasta katkeruudesta, jota olin näkevinäni koko ajan enemmän.

    PS: Ostin tänään kirjaston poistomyynnistä Angela Carterin Sirkusyöt. Onko se hyvä kirja aloittaa tutustuminen Carteriin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minuun kyllä katkeruus iski, mutta ymmärrän, jos kaikki ironisuus tuntuu vieraalta.

      Sirkusyöt on ihan loistava teos aloittaa tutustuminen Carteriin! Mitä pikemmin, sen parempi! :)

      Poista