Tea with Anna Karenina

Tea with Anna Karenina

tiistai 22. lokakuuta 2013

Jane Austen: Northanger Abbey



Austen-projektini etenee hienosti. Otin siis tavoitteekseni lukea läpi Jane Austenin kaikki romaanit (ja ehkä tutustua vielä novelleihinkin) tämän vuoden puolella. Aikaisemmin olen lukenut Austenilta romaanit Ylpeys ja ennakkoluulo, Järki ja tunteet ja Kasvattitytön tarina. Northanger Abbey liittyi luettujen joukkoon muutama viikko sitten, ja täytyy todeta, että huolimatta siitä ettei yksikään Austenin romaani ole noussut kaikkien aikojen suosikkikirjakseni, niin kirjailijan tekstit tuottavat lukijalleen puhdasta lukemisen nautintoa. Kerronnassa on tietynlaista vaivattomuutta, tai sitten ironia vain on niin hienovaraisen taidokasta ja osuvaa.

Northanger Abbey on goottilaisen kauhuromaanin parodia. Nuori Catherine on lukenut paljon kohukirjoja, jotka ovat rikastaneet neidon mielikuvitusta jopa liiassa määrin. Kun Catherine sitten tutustuu kovin salaperäisen oloisiin Tilneyhin, mikään ei voi enää pelastaa nuorta naista fantastisilta johtopäätöksiltä ja harhakuvitelmilta.

Austenin esikoisteos on tähän mennessä ehkä nihkein tuttavuuteni kirjailijan tuotannossa. Syynä ei suinkaan ole romaani itsessään, sillä kerronta on Austenille tuttuun tapaan purevaa ja vaivattomasti etenevää. Enemmänkin pettymykseni kumpuaa siitä, että noin viikkoa ennen Northanger Abbeyn lukemista sain eräällä kurssilla seurata perinpohjaista ja mielenkiintoista esitelmää Austenin parodiasta. Mutta kuten tällaisissa tilanteissa on aina välttämätöntä, niin nytkin klassikko spoilaantui täysin. En siis saanut kohdata Catherinen erehdyksiä ja kerronnassa käytettyjä keinoja ensi kertaa vasta romaania lukiessani, vaan minulla oli jo ennestään hyvässä muistissa se mitä kirjassa tapahtuu ja miten.

Sivupolkuna harhauiduin pohtimaan sitä, minkälainen lukukokemukseni olisikaan ollut, jos en olisi ennakolta tiennyt mitään Austenin romaanista. Ehkä silloin esimerkiksi kertoja, joka pilailee kauhukertomusta odottavan lukijan kustannuksella, olisi jaksanut hykerryttää enemmän. Tai vielä parempaa, jos en olisi tiennyt romaanin olevan parodia laisinkaan - siinähän minä olisin saanut nenilleni yhdessä nuoruuden typertämän Catherinen kanssa.

Mutta toisaalta klassikoista tuntuu miltei pakostikin olevan aina jonkinlainen ennakkokäsitys. On mielenkiintoista pohtia, millaista olisi lukea kaanonin huippuja ilman ennakko-odotuksia ja juonitietoutta, mutta uskon, että esimerkiksi Austenin kohtaaminen tyhjiössä olisi nykylukijalle jo mahdotonta.

Ennakkotietojeni seurauksena huomasin myös mahdottomaksi sympatiseerata erehtyväistä Catherinea. Vaikka kertoja perusteleekin Catherinen herkkäuskoisuutta kattavasti, ja romaanin loppua kohden on nähtävissä riemastuttavaa kehitystä neidon kriittisessä ajattelussa, niin itse lähinnä turhauduin Catherinen typeryyteen. Tässä tapauksessa kerronnan ironia oli minun makuuni hieman liian suorasukaista ja kontrasti lukijan ja päähenkilön tietojen välillä turhan suuri.

Mutta silti pidin Northanger Abbeysta ja nautin sen lukemisesta paljon. Austenissa on jotakin taikaa, joka jaksaa hämmästyttää minua vielä useamman luetun teoksen jälkeenkin. Ehkä yksikään Austenin kirjoista ei ikinä nouse lempiklassikkolistani kärkisijoille, mutta Austenin romaanien lukeminen on aina varma nautinto, jollaista monista klassikoista saa turhaan etsiä.

---
Northanger Abbey (1818).
2010, Collins Classics.
258 sivua.
Cover Photo by e-Digital Design. Cover Photograph by iStock Photo/ Sybille Yates.

13 kommenttia:

  1. Kun itse lähdin tätä lukemaan niin olin tietoinen että tämä on goottilaisuusparodia, en sen enempää. Tiedä sitten olisinko ollut harhaanjohdettavampi jos en olisi parodisuudesta tiennyt, luultavasti en, Catherinen lukumateriaali käsitellään siihen sävyyn jo alkupuolella.

    Ja joo, parodisuus on aika suoraviivaista ja muuten kirja on aika, no, kevyt, mutta tokihan tämäkin oli viihdyttävä...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En haluaisi nimittää tätä romaania kevyeksi, mutta sellaiseltahan se tuntuu jos suhteuttaa Austenin muuhun tuotantoon.

      Parodisuuden lisäksi tiesin siis jo etukäteen keinoista, jolla parodiaa romaanissa luodaan. Kyllä se söi vähän oivaltamisen iloa lukukokemuksesta, olisi pitänyt odottaa pitempi aika esityksestä ja vasta sitten tarttua Northanger Abbeyyn.

      Poista
  2. Minua harmittaa, että tämä kirja ei vaikuta olevan niin hyvä, kun monessa paikassa on sanottu tämän kirjan olevan huonoin Austenin tuotannosta. Harmittaa koska olen nähnyt v.2007 tv-elokuvasovituksen tästä ja minusta se oli hauska :D olin positiivisella mielellä kirjaa kohtaan, mutta nyt epäilyttää.. Ehkä tästä kirjasta ei pitäisi aloittaa Austeniin tutustuessa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen myös nähnyt kyseisen sovituksen ja minäkin pidin kovasti, joskin siitä taitaa olla jo aikaa... Ei tämä minun mielestäni ole mitenkään huono teos aloittaa Austeniin tutustumista, onpahan sitten paremmat vielä odottamassa. :) Jos aloittaa esimerkiksi Ylpeydestä ja ennakkoluulosta, saattavat muut Austenin teokset tuntua laimeammilta (vaikka oma kestosuosikkini onkin Järki ja tunteet. :)

      Poista
  3. Tätä minä en ole lukenut, enkä muuten Tunteet ja järki - kirjaakaan. Pitää kyllä ehdottomasti! Hieno projekti :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Järki ja tunteet on tähän astisista Austeneista itselleni mieluisin, suosittelen ehdottomasti!

      Projekti on ihan loistava, nautin jokaisesta kirjasta. :)

      Poista
  4. Minä en tiennyt parodisuudesta etukäteen ja siksi tätä lukiessani tunteeni vaihtelivat odotuksen, pettymyksen ja hämmennyksen kautta silkkaan huvitukseen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukava kuulla sellaisista kokemuksista, jossa parodisuudesta ei ollut etukäteen tietoa. Itsekin luulen, että tunneskaalani kirjan suhteen olisi saattanut olla moninaisempi ilman ennakkotietoja.

      Poista
  5. Mä en enää muista, minkä ikäisenä lopulta luin Northanger Abbeyn; aloitin sitä jo joskus kolmetoistakesäisenä alkukielellä mutta se jäi tauolle ja myöhemmin luin sitten suomennoksen. Ainakaan ekaa aloitellessani en tainnut tietää / tiedostaa parodisuutta, muistan vain ihmetelleeni, miksi Catherine esitellään niin hassusti ja niin arkiseksi tyypiksi :D.

    NA on austenilaisen nautittavaa, mutta kuitenkin vähiten mieluisa minulle Austenin romaaneista.

    Mä oon kans tässä klassikkolokakuun mittaan välillä pohtinut, millaista olisi lukea klassikoita tietämättä, mitä niissä tapahtuu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Klassikkolokakuu, oih! Itsekin olen tässä kuussa lukenut miltei pelkkiä klassikkoja. Mukavaa, kun voi olla miltei varma, että kirja on ainakin jollain tasolla lukemisen arvoinen.

      Poista
  6. Peesaan Mariaa, Austenin romaaneista tämä on vähiten mieluisa. On siinä huvittavat puolensa ja hyvät hetkensä kyllä, mutta parodia ehkä on lajityyppinä aavistuksen huonommin säilyvää... Epäilen, että tämä on kestänyt aikaa pikkuisen heikommin kuin muut Austenin kirjat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Komppaan molempia, minullakin tämä jäi aiempien austeneitten varjoon.

      Poista
  7. Tämä oli eka Austen jonka luin eli ei siitä havaittavaa vahinkoakaan ole että tällä aloittaa :) Mutta joo, taso paranee myöhemmissä kirjoissa.

    VastaaPoista