Tea with Anna Karenina

Tea with Anna Karenina

keskiviikko 16. lokakuuta 2013

Bret Easton Ellis: Alta nollan



Luin Bret Easton Ellisin kulttiromaanin Alta nollan joskus syyskuussa. Vasta nyt ehdin kiirreellisimmiltä kirjoilta bloggaamaan teoksesta, joten muistikuvani voivat olla jo hiukan hatarat (tästä syystä olen taas alkanut kirjoittamaan huomioitani ylös luetuista kirjoista). No, mutta ehkä ihan virkeää kirjoittaa välillä ehtaa mutuhuttua tiiviimmässä muodossa.

Alta nollan on kertomus 80-luvun Kalifornian rikkaitten perheitten tylsistyneistä vesoista. Elämä on huumeita ja bileitä, ihmissuhteet tiivistyvät kokeilemiseksi ja karuiksi hyötysuhteiksi. Nuorten elämä värittyy yhä rankemmista kokemuksista, kun yritetään etsiä sitä, mikä edes jotenkin koskettaisi. Vaikka sitten siinä kosketuksessa repeytyisikin verteslihalle.

Ennakkoluuloni Ellisin teosta kohtaan olivat jokseenkin kohtuuttomat. Olin mielestäni saanut tarpeeksi näistä amerikkalaisista kohauttavista kulttiklassikoista (On the Road oli ihan hirveää luettavaa), ja taas yksi huumeromaani elämän tyhjyydestä ei tuntunut kovin vetoavalta. Mutta onneksi sain yllättyä iloisesti Alta nollan parissa, sillä romaani nousi kirkkaasti keskivertoa paremmaksi lukukokemukseksi. Alta nollan jättää paljon tilaa tulkinnoilla ja lukijan omalle oivaltamiselle, eikä teos sorru missään vaiheessa mauttomaksi rappiomässäilyksi tai osoittelemaan sormella.

Tyhjyys tuntuu kielessä asti. Kerronta on sävytöntä ja tiivistyy useimmiten pelkäksi dialogiksi, joka sekin sisältää kovin vähän mitään merkityksellistä (tässä sopimattomassa välissä haluaisin kiittää upeaa suomennosta, sillä Erkki Jukarainen on tavoittanut käännöksessään tyhjyyden kaiken sävyttömyyden täydellisesti ja kerronnan/dialogin slangi on todella etovaa ja sopivasti naurettavan pikkukovista). Henkilöitten välinen kommunikaatio on tyhjää, ainoastaan silloin pinta rikkoutuu hetkeksi, kun henkilöt siirtyvät keskustelemaan elämänsä tyhjyydestä. Ironista.

Apokalyptisyys on myös keskeinen osa Ellisin teosta. Kertoja Clay näkee unia ihmissusista ja kerää lehtileikkeitä murhista. Ihmisten kyynisyys ja matetrialistisen elämän tyhjyys näyttää huipentuvan kaaokseksi. Samalla ihmiset kadottavat inhimillisyytensä, kyvyn välittää aidosti toisesta ihmisestä ja tuntea empatiaa toista olentoa kohtaan.

Romaanin loppua voisi tulkita monella tapaa. Löytääkö Clay elämälleen merkityksen ja jotakin, joka pysyy, johon voi tarrautua? Vai kiertääkö hän edelleen samaa tyhjyyden kehää, vaikka ympäristö vaihtuu?

Ehkä uskallan vielä jatkossakin tarttua johonkin amerikkalaiseen kulttiromaaniin (ehdotuksia shokkiteoksista voi jättää komenttilootaan).

---
Englanninkielinen alkuteos Less Than Zero (1985).
Suomentanut Erkki Jukarainen.
2012, Tammi.
202 sivua.
Kansi: Marko Taina.
Kustantajan sivut.

8 kommenttia:

  1. Pidän kovasti tästä elokuvasta ja sen kautta löysin kirjankin, mutta vielä en ole ehtinyt lukaista sitä, vaikka kovin paksu teos ei taida kyseessä olla. Ellis kun ei kuulu lempikirjailijoihini (amerikan psykosta en pitänyt sitten yhtään!), mutta postauksesi herätti jälleen mielenkiintoni :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulla oli ihan kamalat ennakkoluulot tätä teosta kohtaan, mutta tykkäsin kovasti! Hienoa, jos tynkäinen tilitykseni innostaa tutustumaan kirjaan! :)

      Ja ooo, leffahan tästä on ihan pakko nähdä!

      Poista
  2. Jos shokkihoitoa kaipaat niin kokeile vaikka Cormac McCarthyn historiallista Veren ääriin

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Cormac McCarthy on ollut lukulistalla jo pitkään, eli käskystä!

      Poista
  3. Olen lukenut Ellisiltä Amerikan psykon, joka vakuutti (olin ehkä vähän liian nuori, kun luin sen) ja tämän, josta en erityisemmin pitänyt. Nyt olen noin puolessa välissä Glamoramaa, joka on tähän mennessä ollut hyvin kiinnostava ja jollakin tavalla näitä kahta kypsempi. Aika samoja teemoja Ellis kyllä pyörittelee, mutta maailman hektisyys ja katoava inhimillisyys iskevät minuun kyllä ja shokeeraava kerrontatyyli ei ole ainakaan vielä alkanut kyllästyttää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Glamorama ei toistaiseksi kiinnosta, mutta Psyko odottelee hyllyssä. Minuunkin nuo Ellisin käsittelemät teemat iskevät.

      Poista
  4. Vaikuttaa kiinnostavalta! Täytynee pistää mieleen... tai sille loputtomalle lukulistalle, jossa se säilyy muistissa ehkä hivenen pidempään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuli mieleen, että juuri sinun arviosi tästä romaanista kiinnostaisi ihan mielettömästi. :)

      Poista