Tea with Anna Karenina

Tea with Anna Karenina

torstai 10. lokakuuta 2013

Aleksis Kivi: Kullervo




Hyvä herra Aleksis Kivi

Haluan toivottaa Teille hyvää syntymäpäivää.

En olisi ikinä onnitellut teitä blogissani, jos tuttavuutemme perustuisi edelleen pelkkään Seitsemään veljekseen. Huolimatta siitä, että kyseessä on ensimmäinen suomenkielinen romaani ja siksikin varsin arvostettu teos, on romaaninne suurin inhokki-kirjani kautta aikojen. Veljeksienne toilailut tympäisevät minua, enkä ole onnistunut vähimmässäkään määrin viehättymään teoksenne kielestä, jota olen kuullut niin monelta suunnalta ylistettävän. Ainoastaan romaanin sisäkertomukset, joissa on havaittavissa jotakin myytillistä ja raamatullista ainesta, ovat onnistuneet minussa jonkinlaista vastakaikua kirvoittamaan. 

Onneksi olette elämänne aikana väsäilleet myös joitakin draamoja - Nummisuutarit ei ole koskaan minua erityisemmin kiinnostanut, mutta kirjoittamallenne tragedialle Kullervolle päätin viime viikonloppuna antaa mahdollisuuden minua hurmata. Ja nyt täytyykin sanoa niin, että vaikka olin aikaisemmin valmis julistamaan Teidät aivan yliarvostetuksi ja lahjattomaksi yrittelijäksi, niin nyt olen muuttanut mielipidettäni Teidän persoonastanne kirjailijana Teille edullisempaan suuntaan. Myös muu tuotantonne saanee minulta jatkossa suopeampia katseita.

Syntymäpäivänne johdosta ja siksi, että ette odotuksistani huolimatta kenties olekaan niin yliarvostettu kirjailija, olen päättänyt omistaa tämän vaatimattoman blogitekstini Teille. Toivottavasti tämä pieni ele hyvittää joitakin välillämme valinneita väärinkäsityksiä. 

---

Kullervo siis tosiaan muutti käsitykseni Aleksis Kivestä kirjailijana. Seitsemän veljestä oli minulle koulussa pakkopullaa, jonka lukemisessa en ikinä päässyt loppuun asti. Ainakin kolmesti yritin, mutta kertaakaan en onnistunut. 

Siksi yllätyinkin, kun Kullervo nousi lukiessani samalle tasolle klassisten tragedioitten kanssa. Itse asiassa se toi mieleeni vuoroin Shakespearen Macbethin ja Hamletin, toisinaan taas Sofokleen Oidipuksen. Uskomatonta, kuinka Kivi on löytänyt Elias Lönnrotin kansalliseepoksesta eeppistä ainesta ja onnistunut muokkaamaan siitä niin upean tragedian, että sillä kehtaa kilpailla samassa sarjassa kansainvälisten klassikoitten kanssa. Harmi, että näin loistava teos tuntuu jäävän usein Kiven muun tuotannon varjoon. 

Vetoavin teema Kiven tragediassa oli minulle vapaan tahdon ja kohtalon vastakkainasettelu. Perheensä menettänyt Kullervo tahtoo olla vapaa halustaan kostaa, mutta samalla menneisyyden vääryydet vaativat veriuhreja. Teoksessa toistuu usein kielikuva vuoresta - joskus Kullervo esitetään katselemassa alhaalla tapahtuvaa hävitystä vuoren huipulta käsin, toisinaan Kullervo taas mainitaan vankina vuoren sisässä. Kostonhimo tarjoaa vapautusta, mutta samalla se myös orjuuttaa ja syö sankaria. 

Vuoren päällä seisova tai sen uumeniin vangittu Kullervo pysyy koko näytelmän ajan ulkopuolisena hylkiönä, jota huono onni seuraa. Hän on yksilö, joka ei löydä paikkaansa jo valmiiksi muotoutuneessa yhteisössä. Kaikki Kullervon tekemät valinnat ja ratkaisut tuntuvat lopulta vain vauhdittavan väistämätöntä kohtaloa. Kiehtovimmillaan päähenkilön moraalinen pohdinta personifioituu hallusionoivassa kohtauksessa, jossa pahuuksiin houkuttelee petollinen Ajatar ja anteeksiannon puolesta puhelee lohduttava Sinipiika. Lukija voi silti kysyä, onko Kullervon oikeastaan missään vaiheessa näytelmää mahdollista valita tietään tai vapautua kohtalostaan, vai onko hänen osansa maailmassa jo ennalta määrätty.

Kiven luoma hahmo on sankarina ristiriitainen ja moderni. Välillä samaistuin Kullervon ulkopuolisuuteen voimakkaasti, välillä taas hahmon ylitsehuokuva kostonhalu sai minut etääntymään tragediasta. En kuitenkaan voinut olla tuntematta sympatiaa Kiven antisankaria kohtaan. 

Myös Kiven rikas symboliikka ja huikeat vertauskuvat viettelivät minut täysin, ja mieleni verkkokalvoille on palanut kuva rautaisesta paidasta, jonka Kullervo pukee päälleen ja joka näytelmän lopussa tulee riisutuksi. Vapautusta rautahaarniskan riisuminen ei kuitenkaan tuo mukanaan - painon poistuminen ei hyvitä verta ja murhetta, menneisyyden koko ahdistavaa puristusta. Se on ele, jossa ei ole enää todellista voimaa tai henkeä. 

---
Kullervo (1864) / Teokset 1
1984, Suuri Suomalainen Kirjakerho.
53 / 378 sivua. 

6 kommenttia:

  1. Kiven Kullervoa en ole lukenut, ainoastaan kyseisestä herrasta kertovan pätkän Kalevalasta koulutehtävää varten. Mutta olen siis sitä mieltä, että Kullervon tarinassa olisi potentiaalia vaikka suuren luokan elokuvaksikin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan totta! Kullervo on huikea sekä Kiven näytelmässä että Kalevalassa.

      Poista
  2. Kiven Kullervoa en ole lukenut, mutta ehkä pitäisi, koska Kalevalasta Kullervon tarina on suosikkini. Traagisuudessaan se on aivan omaa luokkaansa verrattuna Kalevalan muihin tarinoihin.

    Myös nämä rehelliset tilityksesi klassikkokirjallisuudesta ovat aivan omaa luokkaansa. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh, kiitos. Joskus on hyvä tuulettaa tuntojansa klassikoistakin. :)

      Suosittelen lämpimästi Kiven tragediaa, tämä oli oikeasti upea. Varmaan yksi vuoden parhaista lukukokemuksista.

      Poista
  3. Ihana kirje Kivelle :)

    Minä luin Seitsemän veljestä ensimmäisen kerran vasta viime vuonna ja ihastuin, jouduin siis ilokseni heittämään omat ennakkoluuloni kirjaa kohtaan romukoppaan :) Kullervo ja myös Nummisuutarit kiinnostaa, en vain tiedä miten suhtautua näytelmien lukemiseen kun en ole aiemmin kokeillut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, kirjeen olen kirjoittanut sydän vereslihalla. ;)

      Näytelmien lukemiseen tottuminen vie oman aikansa, mutta toisaalta näkisin, että draamateksti antaa lukijan mielikuvitukselle enemmän liikkumavaraa. Kannattaa ainakin rohkeasti kokeilla. :)

      Poista