Tea with Anna Karenina

Tea with Anna Karenina

maanantai 30. syyskuuta 2013

Olli Jalonen: 14 solmua Greenwichiin



Olli Jalosen 14 solmua Greenwichiin on ennen kaikkea matkakertomus, mutta myös kirpeä kuvaus yksinäisyydestä ja ihmissuhteiden monimutkaisuudesta. Neljä nuorta ihmistä, pari Graham ja Isla sekä veljekset Petr ja Kari, osallistuvat kilpailuun, jossa suunnistetaan ympäri maapalloa etsien vihjeisin vastauksia ja koordinaatteja. Kukaan henkilöistä ei tunnu odottavan matkalta juuri mitään, ja kenties juuri siksi kokemus kasvaa karummaksi ja isommaksi kuin lukija osaa odottaakaan. Kylmyys, edessä häämöttävät kilometrit ja aristavat jalat ajavat ystäviä ja rakastavaisia erilleen, mutta samalla ankarat olosuhteet tuottavat yllättäviä hetkiä, jolloin yksinäisyys jaetaan kahden ihmisen kesken.

Jalonen on onnistunut luomaan mielenkiintoisia ja moniulotteisia hahmoja. Lukijana halusin tietää heistä koko ajan enemmän, etsin romaanin sivuilta lakkaamatta syytä heidän epätoivoiselle retkelleen. 14 solmua Greenwichiin ei kuitenkaan tarjoa valmiita vastauksia, vaan lukija saa tyytyä alati kasvavaan hämmennykseen. Matkan ja tekojen motiivit jäävät hämäriksi, perimmäinen syy jonnekin lauseitten väliin. Mutta siinä piileekin koko teoksen idea - syy ei ole tärkeä, vain matkalla on väliä.

Romaani koostuu kertojaäänten palasista, Petrin todellisuudesta vieraantuneista ja irrallisista huomioista, kummastelevan mutta kehittyvän Karin kerronnasta, Islan yksittäisistä huomioista lokikirjassa ja Grahamin päämäärännälkäisistä ja tarkoista selostuksista. Totuutta ei yritetäkään tavoittaa, enemmänkin romaanissa korostuu matkustamisen tuntu, jatkuva tähystys ja irrallisuus.

Myös teoksen todellisuus jää etäiseksi ja oudoksi, kuin verhon takaa heijastuvaksi. Petr, Kari, Isla ja Graham elävät erilaisessa maailmassa, jonka säännöt ja käytännöt tuntuvat lukijasta välillä jopa uhkaavilta. Henkilöhahmoille romaanin kuvaama maailma on arkitodellisuutta, ja siksi lukija saa kärsiä jännitteisestä epävarmuudesta, kun maailman rajoja ei ole tarpeen hahmottaa turhan tarkasti. Jos minun pitäisi kuvailla Jalosen teosta jotenkin metaforisesti, vertaisin sitä ehkä hypyksi avantoon - kaikki aistit kihelmöivät, pakokauhu hakkaa rinnassa, mutta samalla kokemus on ehdottoman virkistävä.

Tämän kirjan kohdalla kompastukseksi ei missään nimessä muodostunut mikään romaanista itsestään riippuva seikka. Päinvastoin, myönnän, että 14 solmua Greenwichiin on hieno romaani ja ansaitsee tulla luetuksi. Mutta kysymys siitä, onko se juuri minun kirjani, jäi vaivaamaan. En tiedä, osasinko oikeasti nauttia kaikesta epävarmuudesta ja toistuvista etäisyyksistä tai matkustamisen kuumeesta. Nyt, melkein kuukausi kirjan lukemisen jälkeen muistikuvat ovat hatarat ja häipyvät, enkä osaa enää sanoa, viehätyinkö Jalosen teoksesta vai en.

Ehkä tämä matka täytyy tehdä vielä uudestaan.

---

4 kommenttia:

  1. Oletko lukenut muuta Jaloselta? Minä niin ihastuin Poikakirjaan, mutta sitten aloitin Kenen kuvasta kerrot, ja se on yksi niistä tosi harvoista kirjoista, joka jäi kesken. Tätä Greenwichiä en ole lukenut. Olisiko siis vähän epätasaista tuotantoa...?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olenkin kuullut paljon kehuja Poikakirjasta. :) En ole vielä ehtinyt lukemaan mitään muuta Jaloselta, mutta ehkä joskus tulevaisuudessa. En siis osaa kommentoida tuotannon epätasaisuuteen yhtään mitään...

      Poista
  2. Luin kirjan v. 2009 (piti luntata) ja suoraan sanottuna muistikuvani siitä ovat todella hatarat. En juurikaan ihastunut kirjaan, vaikka joiltain osin siinä taisi olla jotain hyvääkin. Mietin itsekin pitäisikö kirja lukea uudelleen.

    VastaaPoista