Tea with Anna Karenina

Tea with Anna Karenina

maanantai 16. syyskuuta 2013

Daniel Defoe: Robinson Crusoe



Viime talvena luin Daniel Defoelta Roxanan ja Moll Flandersin, joista Roxana oli huippulöytö. Defoen hittiteos odotti kuitenkin vielä hyllyssä, sillä en kokenut Robinsonin seikkailuita itselleni mielenkiintoiseksi aiheeksi. Lisäksi olin kuullut niin monessa paikassa valitettavan teoksen tylsyyttä ja luettelomaisuutta, että päätin visusti karttaa Defoen klassikkoa. Mutta sitten sattuikin niin, että päätin syksyllä osallistua kurssille, jonka oheislukemistoon Robinson Crusoe kuului. Täytyihän siihen sitten tarttua.

Ihan koko kirjaa en lukenut, koska huomasin vasta jälkeenpäin, ettei painoksessani ollut ollenkaan teoksen jälkimmäistä osaa (vaikka kannessa lukee complete and unabridged, hmph), näin ollen pääsin pääosin tutustumaan Robinsonin seikkailuihin saarella. Ja kyllähän tekstistä aika paljon keskittyy luetteloimiseen - mitä eläimiä Robinson syö, mitä hän löytää rannalta tai aluksen hylystä, mitä hän rakentaa tai kehittää saarella ja niin edelleen. Ehkä Robinson Crusoen keräily-aspekti onkin romaanin heikkous aikuiselle nykylukijalle, lapsia löytämisen ilo ja kaikenlainen askartelu saattaa vielä innostaa.

Yllätyin teoksessa Robinsonin suhtautumisesta toiseuteen. Jälkikolonialististen tutkimusten kommentteja seuranneena osasin kyllä odottaa Robinsonin ja Perjantain suhteen ristiriitaisuutta, mutta Robinsonin käsitykset eläimistä vetivät minut sanattomaksi. Tavatessaan uusia eläinlajeja saarellaan Robinson ei näe tarpeelliseksi pohtia niiden käytöstä tai jaksa kiinnostua niistä sen kummemmin, kuin siinä mielessä voiko hän syödä tai käyttää muuten hyödyksi kyseistä eläintä. Selviytymisaspektista huolimatta nykylukijaa kylmää tällainen laskelmallisuus ja täydellinen välinpitämättömyys ympäröivää luontoa kohtaan.

Robinson Crusoeta on versioitu länsimaisessa kirjallisuudessa paljon. Löytyy parodiaa, jäljitelmiä, vastaväitteitä ja uusia näkökulmia. Itse luin vähän aikaa sitten Michel Tournierin Perjantain, johon palaan blogissani parin päivän sisään. Erilaiset sovellukset ja versioinnit saavat kuitenkin pohtimaan, mikä tässä seikkailukirjallisuuden klassikossa oikein jaksaa viehättää. Minun oli viakea viehtyä Defoen romaanissa yhtään mihinkään, mutta sen sijaan moni asia kirvoitti mielessäni vastalauseita: Miksi Perjantain uskonto on automaattisesti väärä uskonto, miksi asiasta ei tarvitse käydä minkäänlaista moraalista keskustelua? Miksi eläimet ovat Robinsonille pelkkiä hyödykkeitä ja ruokaa?

Kenties suurin syy versioinneille on toisinnäkemisen tarve. Robinsonin klassista haaksirikkoa on tarpeen tulkita aina uudelleen eri näkökulmista, nähdä saarielämässä muutakin kuin villejä ja loputtomia luetteloita. Asetelma itsessään on mielenkiintoinen: ihminen heitetään yksin saarelle, elämän keskeisten kysymysten äärelle. Harmi vain, ettei Robinson Crusoessa paneuduta näihin kysymyksiin nykylukijaa tyydyttävällä tarmolla, vaan moni ongelma selviää pelkällä yksiulotteisella uskonnollisella itsetutkiskelulla.

---
Robinson Crusoe (1719).
2000, Wordsworth Classics.
242 sivua.
Cover design by Robert Mathias,
Cover illustration, a detail from Robinson Crusoe in the Sand.

8 kommenttia:

  1. Teos on metafora kolonialismista se selittää suhteen luontoon ja myös eläimiin, valistus näkyy osittain saaren uskonnonvapaudessa. Perjantai oli lopulta protestantti ja Perjantain isä oli "pakana". Perjantaihan kuvattiin romaanissa kannibaliksi ennen valistusta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannibaaliksi, kyllä, mutta myös Perjantailla on uskonto, jonka Robinson osoittaa "vääräksi". Tämän Perjantai automaattisesti hyväksyy. Mutta minä en.

      Kolonialismin kuvauksena ja oikeutuksena Robinson Crusoe voi olla toki ihan mielenkiintoinen, mutta en kokenut itse saavani tästä ihan hirveästi irti.

      Poista
    2. :)

      Olet oikeassa Noora.

      En kertonut omaa mielipidettä vaan mikä on kirjassa, mutta tämä on juuri se kolonialismin kuva, että me (siis Robinson) olemme "oikeassa", vaikka objektiivisesti sitä on vaikea perustella, ja siinä on nähtävissä koko siirtomaaidean ideaali ja valistus, Perjantain isä pitää uskontonsa.

      Poista
  2. Uh, odotan tätä pienellä kauhulla. En tiedä miksi, mutta olen jo etukäteen ihan varma, että tämä on kamalan tylsä. Luulin kyllä että olisi pidempi, ehkä tästäkin joskus selvitään;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oho kappas, olinkin kirjautuneena aikuistenoikealla google-tilillä. No sattuuhan näitä.

      Poista
    2. Luin siis vain puolikkaan teoksesta - eli se on pidempi. :D

      Poista
  3. Hyvä, kun muistutit tästä ja varsinkin Perjantai -kirjasta. Mielelläni osallistuisin vielä sinun vuoden haasteeseesi, mutta unohdan tietenkin aina kirjastossa, että Perjantai pitäisi lainata.

    Muistikuvat Robinsonista alkavat pikkuhiljaa hiipua, mutta muistan itse tuskailleeni kertomuksen rakenteen parissa: oli mielettömän pitkäveteistä tutustua ensin miehen elämään ennen saarivaihetta, kun koko ajan ajattelin miten paljon mielenkiintoisemmaksi koko paketin olisi tehnyt se, että tarina olisi alkanut saarelta ja Robinson olisi siellä elellessään raottanut pikkuhiljaa menneisyyttään lukijalle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta kaikki! Erilainen rakenne saattaisi vedota nykylukijaan paremmin.

      Poista