Tea with Anna Karenina

Tea with Anna Karenina

perjantai 16. elokuuta 2013

Toni Morrison: Playing in the Dark




Olen aikaisemmin lukenut Toni Morrisonilta Sinisimmät silmät,  Rakkaus, Jazz ja Minun kansani, minun rakkaani. En tuskin liioittele, jos myönnän, että nämä teokset ovat tehneet Morrisonista yhden suosikkikirjailijoistani. Minun kansani, minun rakkaani oli ihan huikeaa luettavaa!

Mutta Morrisonin esseekirjallisuus on sen sijaan ihan tuntematonta maata minulle. Siksi hihkuinkin innosta, kun näin yliopiston kirjaston poistohyllyssä esseekokoelman Playing in the Dark: Whiteness and the Literary Imagination. Kolme esseetä sisältävä teos pomppasi saman tien toisen lukumaratonini listan kärkeen, eikä sitä valintaa tarvinnut jälkeen päin katua.

Ensimmäinen essee, Black Matters, käsittelee afroamerikkalaisten kuvausten tutkimista yhdysvaltalaisessa kirjallisuudentutkimuksessa. Morrison kirjoittaa, että usein afroamerikkalaiset henkilöt sivuutetaan enemmänkin pakollisena väriskaalana, eikä heidän kuvauksiaan pidetä teoksen kannalta merkittävinä. Toinen essee, Romancing the Shadow, pohtii ensimmäisten amerikkalaisten kirjailijoitten kuvauksia tummuudesta:  mustaan toiseuteen projisoidaan omat pelot itsestä ja uuden yhteiskunnan mahdollisesta kaaoksesta. Viimeisessä esseessä, Disturbing Nurses and the Kindness of Sharksissa, Morrison tarttuu rotuun metaforisena ja poliittisena tekijänä kirjallisuudentutkimuksessa.

Vaikka Morrisonin kaunokirjallista tyyliä tuskin voi kutsua selkeäksi (kaikkea muuta), niin kirjailijan esseet ovat sujuvaa luettavaa. Morrison havainnollistaa ja pohjustaa pointtejaan perusteellisesti, missään vaiheessa lukemista minulle ei tullut tunnetta, että olisin tipahtanut kärryiltä. Morrison käsittelee tarkemmin Edgar Allan Poen, Ernest Hemingwayn ja Willa Catherin teoksia, mutta niiden tunteminen ei ole välttämätöntä Morrisonin ajattelun ymmärtämiseksi.

En ole aikaisemmin seurannut mitenkään erityisesti yhdysvaltalaista kirjallisuudentutkimusta, tai vielä tarkemmin sen tekemiä huomioita afroamerikkalaisuudesta kirjallisuudessa. Africanism ("an investigation into the ways in which a nonwhite, Africanlike (or Africanist) presence or persona was constructed in the United States, and the imaginative uses this fabrigated presence served") kuulostaa mielenkiintoiselta tutkimusaiheelta, ja avaa varmasti paljon uusia näkökulmia moniin yhdysvaltalaisiin teoksiin. Siitä huolimatta tuntui, että olsiin varmasti saanut tästä esseekokoelmasta enemmän irti, jos olisin edes jotenkin tutustunut juurikin tuohon Africanismin käsitteeseen aikaisemmin ja lukenut joitakin tutkimuksia aiheeseen liittyen. Nyt esimerkiksi Morrisonin kritisoidessa nykytutkimusta ja sen linjauksia minun on vaikeaa olla yhtään mitään mieltä Morrisonin huomautuksista. Parempi tuntemus tutkimuskentältä ja laajempi kompetenssi antaisi paremman tuntuman väitteisiin.

Mutta suosittelen Playing in the Dark -kokoelmaa kaikille Morrisonin faneille ja aiheesta kiinnostuneille. Itse lähdin melkein soitellen sotaan kokoelman kanssa, kun aihe ei ollut aikaisemmin tuttu, mutta Morrisonin selkeä ja terävä pohdinta pelasti paljon. Pidin kaikista esseistä ja ihailen kirjailijan rohkeutta käsitellä tabuja ja murtaa stereotypioita, sitä samaa kirkasta ja pelotonta itseluottamusta, joka loistaa myös Morrisonin fiktiossa.

---
Playing in the Dark: Whiteness and the Literary Imagination (1992),
Vintage Books, 1993.
91 sivua.
Cover design by Lorraine Louie,
Cover photograph by Brian Lanker.

12 kommenttia:

  1. Minun kansani, minun rakkaani on upea teos. Nyt ihan ärsyttää, etten ole enempää Morrisonia lukenut, vaikka hyllyssä olisi parikin teosta odottamassa. Tämä esseekokoelma oli ihan uusi juttu minulle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulla odottaisi lukemista hyllyssä vielä Sula ja Armolahja. Tähänkin kannattaa tietenkin tutustua, jos Morrisonin kirjojen teemat ja aiheet kiinnostavat laajemmassa määrin. Mielestäni tästä kokoelmasta voi myös lukea samoja ajatuksia kuin Morrisonin kaunokirjallisestakin tuotannosta.

      Poista
  2. En ole tutustunut Morrisonin ei-fiktiiviseen tuotantoon (ja sekin on vielä pahasti kesken), mutta kuulostaa kiinnostavalta. Jos olisin jatkanut kirjallisuustieteen opinnoissani aineopintotasolle, olisin varmaan halunnut tutustua syvemmin nimenomaan yhdysvaltalaiseen kirjallisuuteen ja sen tutkimukseen – tämä aihepiiri on siis lähellä sydäntäni ihan näin maallikkonakin. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei, sittenhän tämä on sinulle ihan must! :) Suosittelen lämpimästi.

      Poista
  3. Morrison on varmasti mahtava kirjailija, ja tuo kirja kuulostaa huippumielenkiintoiselta. Sä olet kyllä tosi hyvä valkkaamaan luettavasi!

    Taas lisää lukulistalle...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jee, jos löytyy lukulistalle poimintoja! Nyt on tullut kyllä luettua mielenkiintoisia kirjoja, mutta kyllä pettymyksiäkin on mahtunut joukkoon (mm. Itkosen Anna minun rakastaa enemmän ja Anita Brooknerin Rantahotelli).

      Poista
  4. Olen lukenut Morrisonilta toistaiseksi vain Minun kansani, minun rakkaani, ja se oli huikea. Haluan ilman muuta lukea lisää, seuraavaksi jossain kohtaa varmaankin hyllystäni löytyvän Sinisimmät silmät. Tämä ei-fiktiivinen tuotantokin kuulostaa kyllä kiinnostavalta.

    Mutta nyt huomasin yllä olevan kommenttisi. Olet siis lukenut Brooknerin Rantahotellin ja pettynyt siihen?! Mielenkiintoista, kirja on nimittäin juuri tulossa minulla lukuun (palautuspäivä on ensi viikolla ja ajattelin todella lukea sen, enkä palauttaa lukemattomana :). Oletko blogannut kirjasta, en ainakaan äkkiseltään löydä postausta? Miksi petyit?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suosittelen sinulle lisäksi Jazzia. Se on myös huikea. Sinisimmät silmätkin kyllä pysäyttää.

      En ole ehtinyt vielä blogata kirjasta, mutta en pitänyt. Suurimman osan kirjasta haukottelin, ja teoksen ihmishavainnot tuntuivat kolkoilta ja tympeiltä. Kukaan hahmoista ei tuntunut oikein elävältä tai todelliselta, enkä lopulta ymmärtänyt koko kertomuksen pointtia ollenkaan. Suuri pettymys siis.

      Poista
  5. Oh, kuulostaapas mielenkiintoiselta. Minun kansani, minun rakkaani ja toisaalta kirja Rakkaus ovat omat Morrison-suosikkini. Myös Jazzista pidin, vaikka se oli hieman hämmentävä teos. Tämä menee lukulistalle, jos se vain ilmestyy suomeksi. Kiitos vinkistä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä en pitänyt Rakkaudesta niin paljon, tosin en enää jaksa muistaa miksi.

      Rohkenen epäillä, että Playin in the Dark -kokoelma ilmestyisi suomeksi. Mutta aina voi toivoa. :)

      Poista
  6. En ole (vieläkään) Morrisonia lukenut - vaikka kas kumma omassa hyllyssä lukemattomana olisikin...-, mutta kiinnostus kyllä heräsi jälleen! Ehkäpä tänä talvena viimein!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, tutustu ihmeessä! Morrisonin maailma on uniikki ja upea, samanaikaisesti kaunis ja kipeä. Kannattaa ottaa riski, ehdottomasti.

      Poista