Tea with Anna Karenina

Tea with Anna Karenina

lauantai 31. elokuuta 2013

Juha Itkonen: Anna minun rakastaa enemmän




Pari vuotta sitten yritin lukea Juha Itkosen romaania Seitsemäntoista. Yritys kariutui ärsyttävään ja epäuskottavaan naishahmoon, ja vannoin, etten Itkoseen enää tuon kirjan jälkeen uudestaan tartu. Mutta sitten Adlibriksen alet yllättivät minut ja hyllyyni hyökkäsi Itkosen Anna minun rakastaa enemmän. Ehkä minun pitäisi antaa kirjailijalle vielä yksi tilaisuus?

Suvi Vaahtera (Summer Maple), kaikkien aikojen kuuluisin ja menestynein suomalainen pop-tähti, on kadonnut. Suvin mysteeriä lähdetään avaamaan teoksessa lehtiartikkeleiden, äidin muisteluitten ja entisen poikaystävän tilitysten kautta. Kuvat asettuvat limittäin ja toisinaan taas vastakkain, totuus sirpaloituu useampaan osaan.

Täytyy heti ensiksi mainita, että en ole erityinen musiikin ystävä tai kuuntelija. En kykene painamaan mieleeni kappaleitten sanoja saati sitten melodioita, enkä ole koskaan ollut mitenkään musikaalisesti lahjakas. Nokkahuilun soitto oli ala-asteella tuskaa ja ystäväni alkoi kerran itkeä, kun yritti opettaa minua soittamaan pianolla ukkonooaa. Ei ole siis ehkä ihan väärin sanoa, että kertomus, joka sijoittuu tiukasti musiikkibisnekseen, ei tule koskaan nousemaan suosikkikirjojeni listan kärkeen. Nytkin koin itseni ulkopuoliseksi kaikessa biisihehkuttelussa, ja mielenkiintoni tuntui aina välillä katoavan vilkuilemaan kirjahyllyä.

Sinällään Anna minun rakastaa enemmän on hyvin simppeli teos: keskiössä on yksi henkilö, joka itse ei osallistu oman tarinansa kertomiseen. Erilaiset äänet sitten taas vuoroin etäännyttävät lukijaa tästä henkilöstä ja vuoroin taas tuovat mystisen toisen aivan lähelle. Asetelma on monelle tuttu varmasti monesta muustakin kertomuksesta, joten välillä tuntui, ettei teosta lukiessa joutunut juurikaan aivojaan käyttämään pohtiakseen jutun jujua. Anna minun rakastaa enemmän ei siksi tarjonnut minulle minkäänlaista haastetta tai mitään uutta. Harmi, sillä juuri näitä kahta asiaa yleensä haen kirjoista.

No, löytyi teoksesta jotain hyvääkin. Toiseuden pohtiminen ei nimittäin jää ainoastaan Suvin hahmon tarkasteluun, vaan laajenee myös sivuamaan toiseutta, joka on siivottu syrjään. Kun pop-tähdet lähtevät tekemään hyväntekeväisyyttä Afrikan mantereelle, kiertue saattaakin muuttua suunnitelluksi katoamistempuksi, ansaitun loman mahdollisuudeksi. Ja media keskittyy ruotimaan ainoastaan sitä, minne tähti-parka mahtaa olla kadonnut. Tuntematon, joka haluaa keskutella sanoitusten takana piilevistä ajatuksista, on uhkaava ja röyhkeä. Kiiltokuvaan ei sovi kajota.

Jälkeenpäin ajateltuna voisi kai todeta, etten varmaan kuulu Itkosen romaanin kohdeyleisöön. Musiikki-ihminen innostuu tästä ehkä enemmän, samaten lukija, joka ei välttämättä kaipaa suurempaa pyörittelyä lukukokemukseensa. Itse jäin kaipaamaan jonkinlaista syvyyttä ja kieltämättä myös vähän itselleni läheisempiä aihealueita.

---
Anna minun rakastaa enemmän.
2005, Teos.
398 sivua.
Graafinen suunnittelu: Janne Uotila/Neo-Geo
Kustantajan sivut.

17 kommenttia:

  1. Hmm, itse suorastaan rakastan musiikkia (maku menee melko laidasta laitaan), mutta silti minua ei kiinnosta lukea kirjoja, jotka käsittelevät sitä. Soitan myös pianoa, mutta en varmaan jaksaisi silti lukea kirjaa, joka keskittyy paljolti musiikin ympärille.

    Minun piti joskus lukea Itkosen "Kohti", mutta en muistaakseni koskaan saanut edes aloitettua sitä. Sitten koko asia (ja kirja) haipui pois mielestäni.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kohti piti minunkin jossain vaiheessa lukea, mutta heh, enpä taida enää Itkoseen (ikinä) tarttua. Eiköhän tämä riittänyt vallan mainiosti.

      Poista
  2. Luin tämän kesällä ja ohjelmoin bloggauksen syyskuun lopulle, joka osoittaa, että olen hyvin pitkälti samaa mieltä arviostasi. Alkua lukuun ottamatta kahden näkökulman juttu ei toiminut, teoksessa oli minusta liikaa ristiriitauisuksia, joista vain osa selittyy lopussa, jonka tosin huomasin jo Suvin ulkomaille muuton aikoihin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jään odottelemaan postaustasi. Minustakaan tuo kahden näkökulman käyttö ei ollut tässä teoksessa mitenkään onnistunutta.

      Poista
  3. Minulle tämä on yksi ärsyttävimmistä kirjoista, mitä olen lukenut! Ensinnäkin arvasin aika alussa, mikä kirjan juonellinen koukku oli, ja se teki lukemisesta aika turhauttavaa. Varsinkin kun se koukku itsessään oli minusta typerä. Lisäksi, vaikka Itkonen selvästi tuntee kuvaamansa musiikillisen maailman ainakin fanina ja musiikin kuuntelijana, Summer Maple ei lainkaan vakuuttanut minua pop-tähtenä.

    En oikein tiedä, miksi olen lukenut peräti neljä Itkosen romaania, vaikka jokainen niistä on enemmän tai vähemmän ärsyttänyt minua. Ehkä siksi, että niin monet ovat sanoneet Itkosen olevan ihana, enkä ole suostunut uskomaan, ettei hän minulle ole.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Summer Maple ei kiinnostanut minuakaan vähääkään. Ehkä tässä on havaittavissa pientä lukijan aliarviointia... Koukusta olen myös samaa mieltä. Tylsää, kun tietää mikä homman juju on.

      Minäkin olen ajatellut, etten vain tajua Itkosen hienoutta, mutta alan myös epäilemään, ettei Itkosen romaaneissa olekaan sitä hienoutta (minulle).

      Poista
  4. Tämä oli toinen ja viimeinen lukemani Itkosen kirja. Esikoisromaanistaan tykkäsin, mutta tästä jäi jotenkin teennäinen ja ärsyttävä jälkimaku, niin etten ole Itkosen myöhempiin kirjoihin tarttunut, ei ole itse asiassa käynyt lähelläkään. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Teennäinen on hyvä sana! Minulle tuota teennäisyyttä edusti etenkin viittaukset Kunderan Olemisen sietämättömään keveyteen - tökeröä ja turhaa, UGH.

      Poista
  5. Höh! Minä tykkäsin tästä kirjasta kamalasti.

    Sori, olisin mielelläni kommentoinut jotain järkevää, mutta en järkytykseltäni kyennyt. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi ei, mutta kaikkihan me olemme erilaisia lukijoita. Toivottavasti tokenet vielä järkytyksestäsi!

      Poista
    2. No, en nyt sentään oikeasti järkyttynyt... Paitsi ehkä vähän tuosta Liisan kommentista, kun meillä on yleensä ollut niin samanlainen kirjamaku. Lähinnä ihmetytti, että kukaan ei ollut kommentoinut mitään positiivista. Ja toki tuli myös typerä olo, kun itse en arvannut mitään koukkuja etukäteen. No, olen aina ollut hyväuskoinen.

      Lisäksi täytyy vielä sanoa, että minun on pikkuisen vaikea ymmärtää ihmisiä, joille musiikki ei merkitse mitään. Oikeastaan ymmärrän helpommin niitä, jotka eivät lue mitään, mutta musiikki... Tuntuu melkein samalta kuin joku toteaisi, ettei oikein tykkää syömisestä tai hengittämisestä. Mutta tietysti ihmiset ovat erilaisia, ja joku varmasti ihmettelee yhtä paljon esim. sitä, että itse en matkustele juuri ollenkaan. :)

      Poista
    3. Ei niin, etteikö musiikki merkitsisi minulle mitään. Kuuntelen joskus musiikkia, ja minulla on muutamia terapia-biisejä. Mutta pakko myöntää, ettei musiikki jätä minuun muistoja, enkä liitä hetkiin musiikkia mielessäni.

      Minä taas en ymmärrä niitä, jotka eivät lue. Miten voi heittää koko maailman kirjallisen tradition ja tietomäärän roskakoriin tuosta vain? Kammottavaa!

      Poista
  6. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  7. Sori, piti poistaa kommentti kun vähän väsyneenä tuli niin paljon kirjoitusvirheitä :D Uudestaan:

    Mulla on kanssa takaraivossa jokin sellainen pikku ääni, joka tekee pitäisi-lukulistoja ja aina sieltä löytyy tuo Itkonen. Mitään en ole Itkoselta lukenut, eikä koskaan ole tehnyt edes mieli, vaikka on sellainen olo että pitäisi. Ehkä joskus kokeilen, mutta ei lähtökohtaisesti houkuta. Enkä varmaan ainakaan ensimmäisenä kajoa tähän kirjaan, sillä olen samanlainen mistään tietämätön musiikkitomppeli :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moni on suositellut Kohti-romaania, ehkä kannattaa kokeilla sitä?

      Ja luulen joo, että tämä teos edellyttää jonkilaista musiikkikorvaa tai -rakkautta. :D

      Poista
  8. Minä luin tämän juuri (ja blogiini kirjoitin) ja yllätyksekseni pidin kovasti! Minua kirja ei onnistunut ärsyttämään, pidin vaihtuvista kertojistakin. Ainoastaan pientä hyytymistä koin kirjan keskivaiheilla, mutta muuten oikein oiva lukukokemus.

    TOSIN olin etukäteen varma, että en voisi pitää tästä. En tiedä miksi. Minulla on ollut ihan hirveät ennakkoluulot miehen kirjoja kohtaan. Ja ehkä se vastahankainen ja en-voi-tykätä-tästä asenne sitten teki sen, että minä menin ja tykkäsin!

    Mutta jos musiikkimaailma ei yhtään kiinnosta, niin luulen, että kirjasta ei paljon jää käteen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulle oli yllätys, että pidit tästä niin paljon. Mutta kirja on aina jokaiselle ihmiselle erilainen, ja itse olen ihan varma siitä, että musiikki oli minulle aika iso deal breaker tämän teoksen kanssa.

      Poista