Tea with Anna Karenina

Tea with Anna Karenina

torstai 22. elokuuta 2013

Jonathan Safran Foer: Eläinten syömisestä



Harvoin tapaa sellaisia kirjoja, jotka muuttavat elämän. Jonathan Safran Foerin tehotuotantoa pohtiva teos Eläinten syömisestä on varmasti monelle sellainen: mielikuvat hellästi kasvatetuista porsaista ja pihalla kaakattavista kalkkunoista karisevat luettujen sivujen myötä. Tehotuotanto ei ole leikin asia - se oksettaa, yököttää ja kuvottaa.

Eläinten syömisestä on vaikea kirjoittaa. Teos herättää pakostikin tunteita, ja sitä voi olla vaikeaa lähestyä neutraalilta kannalta. Jos eläinten kärsimykset hirvittävät, ei voi ehkä ymmärtää, miten joku voi vielä Foerin teoksenkin luettuaan pysyä kaikkiruokaisena. Toisille taas Foerin jokainen argumentti voi olla punainen vaate. Minulla kesti hetki, ennen kuin olin valmis tarttumaan tähän kirjaan ja pohtimaan omien ruokailutapojeni eettisyyttä ja moraalisuutta. Oli ihan hyvä ajatus varata Eläinten syömiselle oma aikansa, sillä teos ei ollut mitenkään miellyttävää luettaaa.

Maailmaani Foerin teos ei kuitenkaan mullistanut. Sen sijaan se sai minut häpeämään, koska huomasin tietäväni paljon enemmän tuotantoeläinten oloista kuin uskalsin itselleni myöntääkään. Toki voisin tuudittautua siihen mielikuvaan, että Foerin maalaamat kauhuskenaariot yhdysvaltalaisesta lihatuotannosta ovat kaukana suomalaisesta meiningistä. Ja sitten taas: Kuinka monta kertaa olenkaan klikkaillut niitä kauheita  (ja kotimaisia) sikala-videoita, kuinka monta kertaa pohtinut, että broilerin syöminen ei voi olla terveellistä, kuinka monta kertaa miettinyt minne menevät munivien kanojen kukonpojat? Mitä tekosyitä keksisin enää lihamässäilylleni?

En mitään.

Minulle Foerin teoksen tehokkuus oli sitä, että myönsin lukiessani tietäväni lihatuotannon epäeettisyydestä. Eläinten syömisestä pohtii lihansyöntiä monesta eri näkökulmasta: ekologisuuden, nälähädän, eettisyyden ja terveyden kannalta. Foerin päätelmien lopputulema on se, että lihansyönti ei kannata. Ei miltään kannalta. Kasvisruoka on aina parempia vaihtoehto, sillä vaikka eettisestikin tuotettua lihaa löytyy, se ei riitä ruokkimaan kaikkia maapallon ihmisiä. Lisäksi eettisessäkin tuotannossa on omat ongelmansa: vaikka jokin tuotantotila kokonaisuudessaan saisikin hyväksyttävän arvosanan, niin siitä huolimatta tilalla sovelletut yksittäiset käytännöt voivat olla ongelmallisia. Näistä Foer mainitsee esimerkkinä pitkän kuljetusmatkan päässä sijaitsevat teurastomot, joita on vielä kaiken lisäksi mahdotonta valvoa.

Heikoimmillaan Foer on mielestäni pohtiessaan lihansyöntiä kulttuurisena myyttinä, tarinoiden ketjuna. Foer esimerkiksi vertaa sikaa ja koiraa ja kysyy, miksi länsimaissa syömme sikoja, vaikka ne ovat yhtä älykkäitä kuin koiratkin. Mielestäni tämä näkökulma tuntuu jo kuluneelta, eikä kysymys muuta sitä, että ihmisellä ja lemmikkieläimillä on pitkä ja jokseenkin vakiintunut historia. Toiset eläimet ovat pudonneet tämän kategorian ulkopuolelle, epäreilusti tietenkin, mutta yhtä kaikki ne eivät ole eivätkä voi olla samanarvoisia massoille kuin lemmikkieläimet. Erottelussa ei ole kyse pelkästään älykkyydestä.

Eläinten syömisestä paistaa myös mielestäni turhan vahvasti kohdeyleisön rajaus: yhdysvaltalaiset arvot, kuten perhe ja isänmaallisuus, näkyvät tekstissä vahvasti. Kokemukseni kirjasta olisi kenties ollut suopeampi ja läheisempi, mikäli olisin kuulunut Foerin kaavailemaan kohdeyleisöön. En saanut kovin paljon irti esimerkiksi kiitospäivän kalkkuna-pohdinnasta.

Välillä Foer myös ottaa esille joitakin asioita, joita ei sitten viedäkään ihan loppuun asti. Faktajunttaus sekä ihmetyttää että provosoi - välillä toimii, välillä ei. Itse lähinnä ärsyynnyin, kun olisin halunnut tietää mainituista epäkohdista lisää. Mutta ehkä Eläinten syömisestä onkin parhaimmillaan provosoidessaan ja herätellessään kysymyksiä. Se ei mullistanut maailmaani, mutta herätti minut todellisuuteen ja sai tekemään joitakin muutoksia, ottamaan lisää selvää asioista.

Kirjan lukemisen jälkeen en ole syönyt punaista lihaa tai kanaa. Palasin siis samanlaiseen ruokavalioon, kuin ollessani yläasteella ja lukion ensimmäisillä luokilla. Päätös paluusta entisiin kaavoihin ei ollut niinkään seurausta Foerin ajatuksiin tutustumisesta kuin häpeää tosiasioiden kieltämisestä.

Lue tämä kirja, jos ja kun olet valmis pohtimaan omia syömistottumuksiasi. Älä lue tahallasi vastakarvaan tai hurahtaen, lue kriittisesti ja terveen uteliaisuuden kanssa.

---
Englanninkielinen alkuteos Eating Animals (2009).
Suomentanut Antti Immonen.
2011, Atena.
400 sivua.
Kansi: alkuteoksen ulkoasua mukaillen suunnitellut Timo Mänttäri.
Kustantajan sivut.

13 kommenttia:

  1. Minulle tämä kirja muistutti monesta jo tietämästäni asiasta ja kertoi muutaman uuden. En syö lihaa enkä kalaa, mutta kirjan jälkeen tunsin jälleen huonoa omatuntoa siitä, että syön silti kananmunia ja maitotuotteita. Haluaisin vielä lukea Elina Lappalaisen Syötäväksi kasvatetut, sillä haluaisin kuulla tarkemmin myös, miten asiat Suomessa ovat. Tiedän, että ne eivät ole hyvin, mutta koko totuus tuntuisi silti varmasti kammottavalta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itse asiassa kävin kuuntelemassa Lappalaisen esittelyä Metsossa viime talvena, ja minulle jäi sellainen fiilis, että Lappalainen hakee kirjassaan mieluummin kompromisseja kuin totaalikieltäytymistä. Ainakin Metsossa ollessaan kirjailija puhui siitä, kuinka voi tehdä eettisempiä valintoja syötävän lihan suhteen. Lappalainen myös painotti, että Suomessa asiat ovat maailman mittakaavassa hyvin. Sekin on tietenkin suhteellista...

      Poista
  2. Itse en ole tätä lukenut, mutta löytyy kyllä omasta hyllystä. Kirjan amerikkalaisuus vaivaa minua sen verran, etten ole siihen edes saanut tartuttua. Pitäisi kyllä! Aiheesta on kyllä parempiakin kirjoja, ja syömisestä ylipäänsä. Esimerkiksi Noora Shinglerin Marjoja&maskaraa sekä Mats-Eric Nilssonin Aitoa ruokaa, jota itse luen parhaillaan.

    Mutta suosittelen kyllä kasvisruokaa, onhan se ravinteikkaampaa, eettisempää sekä parempaa ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Amerikkalaisuus häiritsi minuakin. Välillä myös tuntuu, että kirja oletti lukijansa vähän "tyhmäksi", amerikkalaiseen tapaan tietysti...

      Kasvisruoka on myös hyvää, parempaa kuin muistelinkaan. Ja siitä tulee parempi mieli. :)

      Poista
  3. En ole kirjaa lukenut, mutta voisin kyllä lukaista jos tulee eteen. Samoin kiinnostaa tuo Annamin mainitsema Elina Lappalaisen Syötäväksi kasvatetut. Olen ollut vege (käytän tosin jonkin verran maitotuotteita esim. maitoa kahvissa ja juustoa, kananmunia ei) about 15 vuotta eikä paluuta lihapadoille ole. En tosin siedä saarnaamista missään asiassa, joten toivottavasti tuo kirja ei sitä tee? Nautin tiedot ja faktat mieluummin kiihkottomasti tarjoiltuna. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos et siedä saarnaamista, niin suosittelen ennemmin Lappalaisen teosta. Foer provosoi välillä ihan kunnolla...

      Poista
    2. Okei, luulen ettei tämä sitten kiinnosta. Vaikka olisin kuinka samaa mieltä, niin saarnahenkistä kirjoittelua en vain kestä. Toisia se tyyli varmasti ravistelee ihan hyvälläkin tavalla, mutta minua sellainen yleensä vain ärsyttää ;)

      Poista
  4. Apua, en varmaan edes uskalla lukea. Olen niin "pelastakaa edes eläimet ry" -sarjalainen ja itkupilli. En uskaltanut edes lukea koko bloggaustasi muuta kuin suodattimen läpi. Olen aina halunnut kasvissyöjäksi, mutta liha on heikko ja millä korvaan lihan =(. En nimittäin hyväksy myöskään lento- ja meriteitse roudattavia soija tms korvikkeita, ei ekosysteemi kestä laivojen öljytuhoja. Ja lentokoneet saastuttavat ihan älyttömästi. Kannatan lähiruokaa, Suomessa kasvatettua enkä mitään trendikkäitä goji-marja -sarjaa ulkomailta. Voi harmitus. Elämä on.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oletko ottanut selvää, miten voisit korvata lihan lähituotteilla? Varmasti vaihtoehtoja siihenkin löytyy. Suosittelen muuten tutustumaan edellisissäkin kommenteissa mainittuun Elina Lappalaisen Syötäviksi kasvatetut -teokseen, joka antaa runsaasti vinkkejä eettisempiin valintoihin lihansyöjänä, ja keskittyy pohtimaan nimenomaan suomalaisten tuotantoeläinten oloja.

      Poista
    2. Soijaa tuodaan Suomeenkin suurimmaksi osaksi eläinten ruoaksi. Ihmisille siitä menee hyvi, hyvin pieni osa. Joten sitä tukee koko ajan samalla kun syö lihaa. Vielä enemmän kuin kasvissyöjänä. Ja muitakin vaihtoehtoja on kuin soija.

      Poista
  5. Hei, kiinnostavaa lukea blogipostauksesi Foerin kirjasta. Täytyy sanoa, että en kauheasti pitänyt siitä sen amerikkalaisen populistisuuden ja Foerin persoonan ja asenteen vuoksi. Koko ajan kirjaa lukiessani ajattelin, "huh, onneksi Suomessa noin ei saa tehdä, huh onneksi Suomessa ei ole noin!" Samaan aikaan mietin, miten tavallinen suomalainen kuluttaja voisi tietää eron kirjaa lukiessaan. Ja kyllä, oma lähestymistapani on hyvin toisenlainen koska taloustoimittajana pyrin asiapitoisempaan ja tasapuolisempaan käsittelytapaan.

    Kiitos myös kommentoijille kirjani esiin nostamisesta! Kiva kuulla, että tykkäsitte!
    Seuraavaksi mainos: nyt sitä saa edullisesti myös pokkarina :D
    Aloittaa voi blogistani: http://www.syotavaksikasvatetut.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minuakin Foer ärsytti, mutta välillä provosointi on ihan hyväkin juttu. Joskus äkillisten tuntemusten perusteella tehdään myös hyviä ratkaisuja.

      Silti on hyvä, että Suomen tuotantoeläinten oloista on nyt olemassa perusteellinen tietokirja. Kauhistelun ja hyssyttelyn jälkeen on hyvä kohdata asiat sellaisina, kuin ne ovat.

      Omasta hyllystä pokkari löytyy jo. :)

      Poista