Tea with Anna Karenina

Tea with Anna Karenina

sunnuntai 18. elokuuta 2013

Honoré de Balzac: Tuntematon mestariteos



Tutustuin viime talvena eräällä kurssilla Honoré de Balzacin upeaan novelliin Tuntematon mestariteos, joka innoitti minua hankkimaan suomennetun nimikkokoelman omaan hyllyyni. Yhteensä kolme novellia (Tuntematon mestariteos, Sarrasine, Kultasilmäinen tyttö) sisältävä teos oli nappiostos. Luin loput kaksi novellia toisella lukumaratonillani kesken pahaa lukupuutumista. Vaikka pituus välillä väsyttikin, niin nautin silti suuresti Balzacin kerronnasta.

Suurin nautinto Balzacin novelleissa syntyi varmasti siitä, että ne yllättivät minut joka kerta. Aluksi ajattelin, että kyse on jostain aivan muusta, kuin mitä sitten lopulta paljastuukin. Novellit johdattivat minua onnistuneesti harhaan rönsyävillä yksityiskohdillaan ja herkullisilla juonenkäänteillään, ja myös jokin Balzacin huumorissa kolahti. Omaksi suosikikseni nousi lopulta teoksen viimeinen novelli, Kultasilmäinen tyttö, joka vaikutti alkuun jopa tylsältä. Mutta ta daa - loppuhuipennus sai minut sanattomaksi. Tunsin itseni hölmöksi ja huijatuksi, siis täydellinen päätös ylimieliselle lukukokemukselleni.

Tuntemattoman mestariteoksen novelleissa nauretaan hölmöydelle, liikahienoudelle ja kaikenmaailman tärkeilylle. Oikea sana olisi ehkä teennäisyys. Kaikenlainen pröystäily ja mahtailu saattaa kertomusten henkilöt umpikujiin ja ikäviin tilanteisiin, joista he eivät kykene pääsemään irti ennen rajua grande finalea. Hillittömyys ja äärrimmäisyyksiin meneminen saattaa ihmiskohtalot pois raiteiltaan, kenties lopullisesti. Mutta samalla Balzac kuvaa äärimmäisyyksiin meneviä ihmisiä kiehtoviksi, jotenkin hehkuviksi. Heidän erilaisuutensa on lukijasta hullua ja järjetöntä, mutta yhtäaikaisesti lumoavaa.

Yllätyin myös siitä, kuinka kokoelman kaksi viimeistä novellia leikittelevät sukupuolella (eikä esimerkiksi feministinen luenta olisi kai mitenkään mahdoton Tuntemattoman mestariteoksen kohdalla). Itsestäänselvyydet kääntyvät ylösalaisin, ja erilaiset halut mutkistavat henkilöitten välisiä suhteita tai syöksevät heidät epätoivoisiin tekoihin. Normista poikkeamisessa kaikuu kuitenkin tragedian ääni - askel rajojen ulkopuolelle on ylimaallinen mutta tuhoava. Balzacin novellit ovat kuin pieniä kuolemantansseja, niissä on samanaikaisesti jotakin kutsuvaa ja hypnoottista, mutta toisaalta taas jotakin painostavaa ja kauheaa. Ahdistuksen taidetta, jota kevennetään paikoittaisella hörähtelyllä ihmisten hölmöydelle.

Balzaciin viitataan usein realismin edustajana, mutta itse (ainakin näiden novellejen perusteella) korostaisin Balzacin kertomusten maagista realismia. Juuri todellisuuden ylittävä aines, joka kuitenkin aina saa realistisen selityksen, on se jonka lukija novelleista muistaa.

Hyllyssäni odottaa lukemista vielä herkulliseksi kehuttu Ukko Goriot, sama teos keikkuu myös TBR-listallani. Tämän novellikokoelman jälkeen muistan taas hetken, miksi pidän niin paljon ranskalaisista klassikoista ja raahaan niitä tauotta hyllyihini. Yksikään ei ole vielä tähän päivään menessä tuottanut minulle pettymystä - myös Tuntematon mestariteos liittyy kestosuosikkieni riviin.

---
Ranskankielisistä alkuteoksista
Le chef-d'oeuvre inconnu (1831)
Sarrasine (1830)
La fille aux yeux d'or (1834-35)
Suomentanut Virpi Hämeen-Anttila.
2002, Basam Books.
216 sivua.
Kannen kuva Anne Louis Girodet de Roussy-Trioson: Le Sommeil d'Endymion.
Kustantajan sivut.

7 kommenttia:

  1. Ei minulla muuta, mutta minun en voi olla kommentoimatta tämän blogitekstin ulkokirjallisia ansioita. Tuo kuva on aivan upea. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi kiitos! Tämä kuva syntyi osana isompaa kirjojen kuvailureissua. :)

      Poista
  2. Oikeassa olet tyylistä, Ukko Goriotkaan ei ole realismia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt alkoi kiinnostaa vielä enemmän. :)

      Poista
  3. Jacques Rivette ohjasi 1991 niminovellista upean nelituntisen leffan La Belle noiseuse, kannattaa katsoa jos sen jostain saa käsiinsä.

    VastaaPoista