Tea with Anna Karenina

Tea with Anna Karenina

lauantai 20. heinäkuuta 2013

Grace McCleen: The Land of Decoration



Tänä kesänä olen lukenut monia kirjoja, jotka ovat olleet upeita lukuelämyksiä. Kai minun pitäisi kiitellä hyvää tuuriani. Mutta samalla olen huomannut, että en ole lukenut ainoatakaan (kaunokirjallista) järisyttäjää. Sen sijaan olen saanut nauttia hienosti ja taidokkaasti kirjoitetuista teoksista, joista kuitenkin tuntuu puuttuvan jotakin, mikä tekisi lukukokemuksesta täydellisen. Grace McCleen The Land of Decoration kuuluu juuri näitten kirjojen ryhmään: aineksia on ja toteutuskin toimii, mutta jotakin jää silti uupumaan.

Heti alkuun täytyy sanoa, että kirjan aihe sai minut lukemaan romaania vastakarvaan. Kymmenvuotias tyttö, joka elää uskonnollisen isänsä ankaran mutta kylmän katseen alla, ei kertojana ihan hirveästi houkuta. En koe kristinuskoa itselleni mielenkiintoiseksi tai läheiseksi aiheeksi, eikä kurjuutta julistava lapsikertoja kuulosta sekään ihan ykkösvalinnalta kesälukemiseksi. Mutta onneksi The Land of Decoration käsittelee paljon muutakin kuin kristinuskoa - itse asiassa McCleenin teos käsittelee uskoa yleensä. Uskoa toiseen ihmiseen, uskoa itseen. Uskon voimaa selvittää edessä nousevat esteet, mutta myös uskon tuomaa sokeutta. Uskoa hyvässä ja pahassa.

Usko auttaa Judithia voittamaan koulukiusaamisen, se antaa hänelle voimaa selvitä päivästä toiseen. Mutta samalla usko kaivaa Judithin ja tämän isän välistä kuilua syvemmäksi, eristää Judithin hänen läheisistään. Lopulta Judith itse alkaa epäillä omaa uskoaan: Miksi hänen on pidettävä uskonsa salassa? Miksi asiat tuntuvat vain muuttuvan koko ajan pahemmiksi eivätkä paremmiksi, vaikka Judith tekee kaiken hyvässä uskossa? Usko saa teoksessa monia eri tulkintamahdollisuuksia - Judithin vakaumusta on mahdollista selittää esimerkiksi psykologian keinoin, syyllisyytenä tai allegoriana. McCleen antaa lukijalle mahdollisuuden pohtia uskoa kriittisesti ja sovittaa kertomukseen monia eri näkemyksiä ja ajatuksia.

Ainoastaan jotkut raamattu-analogiat pomppaavat liian ilmeisinä tekstistä. Niitä olisi joko voinut upottaa hieman taidokkaammin ja luottaa lukijan kykyyn tunnistaa yhtäläisyydet, tai sitten analogioita olisi voinut karsia. Jossain kohdissa ehdin jo innostua tajunneeni jotakin aivan itse, mutta sitten seuraavassa kappaleessa jo selitettiinkin yhteneväisyys auki. Suupieleni mutristuivat alaspäin kuin pienellä lapsella.

Judith on kertojana sekä ärsyttävä että nerokas. Ensin turhauduin kerronnan naiiviuteen ja kuvailun tiiviyteen. Hyvä, ettei The Land of Decoration jäänyt kesken, kun en millään olisi jaksanut Judithin kärjistyksiä ja alentuvuutta ja sinisilmäisyyttä. Isästäkin välittyy alkuun miltei hirviömäisen julma kuva, joka varmasti joko ärsyttää tai sitten saa säälimään Judithia. Mutta jossain puolivälin paikkeilla tajusin, että tässähän koko kirjan nerous piileekin: juuri näin mustavalkoisina ja pelottavina kymmenvuotias yksinäisyydessä elänyt tyttö asiat näkisikin. McCleen on onnistunut luomaan vakuuttavan kertojahahmon, jonka häiriintynyt maailmankatsomus karmii selkäpiissä. Kertojavalinta selittää monia kirjan näennäisiä heikkouksia sen eduiksi. Naiivius on yksi niistä.

Sen sijaan ihan kaikkia aukkoja tai keskusteluja en niellyt. Loppu tuntuu jotenkin hätäiseltä - teoksessa on kyllä sulkeuma, mutta mielestäni esimerkiksi Judithin koulukiusaajan kohtalo jää oudon avoimeksi. Dialogi olisi mielestäni taas kaivannut joissakin kohdissa hieman elävyyttä ja kenties realistisempaa otetta. Välillä henkilöiden väliset keskustelut saivat minut vaivaantumaan, tuntemaan, että tämän olisi voinut kirjoittaa paremmin. Ärsyttävä tunne, jota inhoan lukiessani.

Mutta lopullisena tuomiona täytyy julistaa, että McCleen teos kuitenkin vakuutti minut. En olettanut, että tulisin pitämään kirjasta läheskään näin paljon, mutta nerokas kertojavalinta (ja onnistunut toteutus) sai minut viihtymään teoksen parissa. The Land of Decoration antoi myös paljon ajattelemisen aihetta, ja uskon, että tartun jatkossakin hieman rohkeammin uskoa käsitteleviin kirjoihin.

---
The Land of Decoration (2012).
Vintage, 2013.
291 sivua.
Cover Photograph Susan Andrews.
Kustantajan sivut.

5 kommenttia:

  1. Minullakin on jonkinlainen uskontovamma eli en jaksa kiinnostua kovin uskonnollisista kirjoista. Paitsi jos kyseessä on jokin muu uskonto kuin kristinusko.

    Tämä kirja vaikuttaa mielenkiintoiselta ja arviosi perusteella saattaisin pitää tästä. Täytyykin laittaa nimi ylös, täältä tämä kirja lienee helppo hommata.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luulisin myös, että tämä voisi kolahtaa sinulle. Ja uskon, että sieltä tätä löytyy aika hyvin hyllystä. :)

      Poista
  2. Luulen, että tässä kirjassa uskonto oli jonkinsorttista jehovalaisuutta. Minua uskolliset - erityisesti friikit sellaiset - aiheet kiinnostavat kirjoissa suuresti ehkä siksi, etten ole koskaan ollut tiiviisti mukana sellaisissa. Onneksi. :)

    Ihana maa oli minunkin mieleeni. Ei täydellinen kirja, mutta hyvin kirjoitettu, koskettava ja etenkin koulukiusaamisen ja erilaisuuden kuvauksena uskottava.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, jostakin lahkosta oli kyse, ei siis varsinaisesta kristinuskosta, kuten virheellisesti väitin. Mutta jos ajattelee uskontoja ylipäätään - ne ovat kaikki minusta jotenkin sairaita ja perverssejä. Yhtälailla, lahkosta riippumatta. Kristinusko ei ole poikkeus.


      Toiseuden kuvauksena tämä oli kyllä hieno, oikeassa olet. :)

      Poista
    2. uskolliset aiheet... Uskonnolliset. ;)

      Poista