Tea with Anna Karenina

Tea with Anna Karenina

keskiviikko 31. heinäkuuta 2013

Emmanuelle Arsan: Emmanuelle



Emmanuelle on juuri avioitunut - mutta toisin kuin voisi olettaa, nuoren neitosen eroottiset seikkailut vaihtelevien partnereiden kanssa eivät ole ohi. Jo lennolla aviomiehensä luo Bangkokiin Emmanuelle eksyy mielenkiintoisiin kohtauksiin...

Vaikka Emmanuelle Arsanin eroottinen klassikko Emmanuelle sijoittuukin Bangkokiin, teos itsessään on hyvin uskollinen ranskalaisen pornokirjallisuuden konventioille. Emmanuellessakin syöminen ja syötäväksi tarkoitetut asiat luovat ison osan käytetystä kuvastosta, suut ovat mansikkaisia ja puissa kasvaa peniksen muotoisia hedelmiä. Myös miljöötä käytetään lukijan tuntosarvien herättelyyn: kuuma ja viileä vuorottelevat yhdessä hämärän ja polttavan hellepäivän kanssa, julkiset paikat vaihtuvat yksityisiin kohtauksiin tai toisin päin.

Seksikuvauksia voin kehua onnistuneiksi. Emmanuelle on alati utelias ja heittäytyy eroottiselle löytöretkelleen vailla ennakkoluuloja tai estoja, eikä kohtauksia ole kiedottu turhan metaforisuuden hämypukuun. Toimintaa kuvataan suoraan ja ryhdikkäästi, muttei silti rivosti. Ja seksikohtausten osuus koko kirjan sivumäärästä on loppujen lopuksi kovin pieni, enemmänkin Emmanuellessa kutkuttaa eroottinen lataus tai jännite, kun lukija ei voi koskaan tietää, millaiseen kokeiluun Emmanuelle seuraavaksi joutuu.

Hahmona Emmanuelle on mielenkiintoinen. Emmanuellen sinisilmäisyys yhdistyy nuoren naisen älykkyyteen, mutta päällimmäiseksi jää mielikuva miehen haavetytöstä. Emmanuellen rooli teoksessa rajoittuu nauttimiseen - hän ikään kuin ajautuu tilanteisiin, ei hae tai järjestä niitä itse. Kun Emmanuelle tapaa Marion, biseksuaalin italialaisen, hän kuuntelee hämmästyneenä Marion teoretisointia rakastelun saloista (ja kaikesta muustakin). Emmanuelle ei siis johdattele, vaan häntä johdatellaan.

Kuumottavista kohtauksista huolimatta en ole varma, pidinkö vai ärsyynnyinkö Emmanuellesta. Voin myöntää olevani kyllästynyt filosofoinnin ja erotiikan kömpelöön yhdistelmään, jossa lukijaa ja samalla teoksen avutonta neitoa valistaa joku miehinen ääni (sadeilut erikseen). Sama ääni nousi raivostuttamaan minua Emmanuellessa - teos olisi ollut hyvä ilman Marion monologejakin. Nyt kaikki turha märehtiminen jätti lähinnä teennäisen ja tympeän jälkiamaun. Enemmän toimintaa, vähemmän puhetta, kiitos.

Suosittelen tutustumaan Emmanuelleen kesken kesäisten öitten tuskaisia helleaaltoja, pieninä annoksina. Ja skippaamaan sen toisiksi viimeisen luvun, jos siltä tuntuu.

---
Ranskankielinen alkuteos Emmanuelle (1975),
Suomentanut K. Laaksonen.
1977, Otava
236 sivua.
Päällys: Marjatta Söderström.
Kustantajan sivut.

6 kommenttia:

  1. Voi että, minua alkaa ihan hymyilyttää. Luin nimittäin Emmanuelle salaa yhden kaverini kanssa 80-luvun varhaisteinivuosina. Sittemmin olen lukenut kirjan kerran nuorena aikuisenakin, mutta en muistanutkaan noita Marion teorioita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh, ehkä Emmanuellesta jää yhdelle jos toisellekin mieleen jotakin muuta. :D

      Mieheni on myös kertonut lukeneensa tätä salaa (kauheaa, saako tällaista edes paljastaa). Minun esiteinivuosiini kuuluu toinen klassikko, josta aion myös jossakin vaiheessa tänne kirjoittaa.

      Poista
    2. Täällä kolmas salaa lukenut esiteini :D
      Taisin kyllä skipata kaikki filosofoinnit, sillä juonesta ei ole suurtakaan käsitystä. Se alkupuolen lentomatkakohtaus sen sijaan jäi mieleen, ja ihmetys siitä, onko lentokoneissa kylppäreitä.

      (Meillä on muuten painos juuri tuolla kannella.)

      Poista
    3. Oo, ihanaa, että sinäkin rohkenit tunnustaa! ;D

      Minäkin jäin pohtimaan, että onkon lentokoneissa tosiaan kylpyhuoneita. Ainakin Emmanuellen koneessa oli...

      Minusta kansi on aika söpö - tosin Emmanuelle kuvataan kirjasssa pitkähiuksiseksi ja tummatukkaiseksi, joten kuvan nainen ei ihan vastaa kirjan kuvausta.

      Poista
    4. Kuvassa on ymmärtääkseni leffaversiossa Emmanuellea näytellyt Sylvia Kristel. Eli elokuvakansi tälläkin kirjalla :)

      Poista