Tea with Anna Karenina

Tea with Anna Karenina

sunnuntai 14. heinäkuuta 2013

Alkulukujen yksinäisyys



Alicea ja Mattiaa yhdistää yksi asia: kummatkin ovat kokeneet lapsuudessaan trauman. Alicen onnettomuus jättää katkeraksi, ja Mattian menetys tuo mukanaan loputtoman syyllisyyden ja itsetuhon kierteen. Oma, yksityinen ja kipua säteilevä kokemus on singonnut molemmat yksinäisyyden avaruuteen. Mutta voiko kaksi ihmistä löytää toisistaan avaimen selviytymiseen, oven pois loputtomasta yksinäisyydestä ja tuskasta?

Paolo Giordanon Premio Stregalla palkittu teos Alkulukujen yksinäisyys on yksinkertaisen kaunis, kipeä ja taidokas kirja. Giordano tietää, mitä kannattaa kertoa ja mitä jättää kertomatta. Paljon jää sanomatta, herkullisesti rivien väliin lukijan oivallettavaksi. Arvostan aina suuresti sitä, kun kirjailija uskaltaa luottaa lukijaansa eikä selitä turhia. Kertomukset, joissa pinnan alla väreilee, räjäyttävät tajunnan. Päähenkilöt eivät jää silti etäisiksi, vaan tulevat lähelle - heidän tuskansa ja epätoivonsa, kaipauksensa miltei tuntee iholla. Sivuhenkilötkin on piirretty terävin ja monisävyisin vedoin. Giordano on tavoittanut Alkulukujen yksinäisyydessä jotakin olennaista ihmismielen syövereistä, selittämätöntä.

Pidin myös kirjan rakenteesta - siitä, kuinka eri ajanjaksojen väliin jää aukkoja, kuinka henkilöt ikään kuin tapaa uudelleen pitkän eron jälkeen. Kehitys yllättää ja ihastuttaa, luo toivoa yksinäisyyden keskelle, mutta myös muistuttaa siitä, kuinka vaikea elämän murentumiskohdista on hypätä yli. Teos tematisoi hienosti sisäistä kipua ja tavoittamatonta välimatkaa kahden ihmisen välillä. Välillä mieleeni tuli David Nichollsin One Day, josta tämä tuntui olevan älykkäämpi, hienovaraisempi ja hiotumpi versio.

Mutta on hionnan ja aukkoisuuden yhdistelmässä omat ongelmansakin. Alicen ja Mattian lapsuuden traumat ilmenevät nuoruudessa psykologisina ja fyysisinä oireina, joita ei mielestäni aivan tarpeeksi teoksessa motivoida. Vaikka kirjassa esimerkiksi käsitellään Alicen syömishäiriötä, Alkulukujen yksinäisyys ei kuitenkaan ole kirja syömishäiriöstä. Anoreksian ja itsetuhoisuuden kuvaukset tuntuvatkin paikoitellen ylimääräiseltä lisältä, kuin päälleliimatulta tyylittelyltä. Ehkä olisin kaivannut teokselta syvempää luotausta näihin ongelmiin, en pelkästään niiden kuvaamista ja kuittaamista lapsuuden traumoilla.

Kokonaisuutena Giordanon teos on kuitenkin hengästyttävä, kunnianhimoinen ja mieltä avartava lukukokemus. Olen iloinen, että luin tämän kirjan. Jatkossa aion myös tarkkailla silmä kovana, milloin Giordanoa suomennetaan lisää. Toivottavasti pian.

---
Italiankielinen alkuteos La solitudine dei numeri primi (2008),
Suomentanut Helinä Kangas.
WSOY, 2010.
298 sivua.
Kustantajan sivut.

---
PS. Pahoittelen, etten ole hetkeen päässyt bloggaamaan. Olen ollut reissussa Imatralla ja kestittänyt sukulaisia Tampereella. Seuraavaksi kuitenkin luvassa tekstiä esimerkiksi  (ilmestyy syksyllä suomeksi) Zadie Smithin uutuudesta ja Joyce Carol Oatesin Blondista.

16 kommenttia:

  1. Luin tämän joskus ja pidin kovasti, mutta unohdin. Nyt muistui taas mieleen, kiitos kirjoituksesi. :) Odotan myös mielenkiinnolla tulevia tekstejäsi NWstä ja Blondista. Pidin molemmista, joskin Blondin lukemisesta on jo kauan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin pidin sekä NWstä että Blondista, mutta Blondista minulla on varmaan enemmän sanottavaa.

      Poista
  2. Minäkin lukisin mielelläni lisää Giordanoa. Kirja oli jotenkin virkistävän erilainen, mahdollisesta Giordanon fyysikkotaustan ansiosta.

    VastaaPoista
  3. Mulla jäi tämä kesken, jotenkin en päässyt tähän sisälle. Lopulta kyllä harmitti kun en ehtinyt kahlata loppuun. Ehkä joskus paremmalla ajalla sitten.

    terkuin Marika / Magentabooks.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannattaa tosiaan kokeilla uudemman kerran, mutta ymmärrän kyllä, että tämä ei välttämättä ole kaikille mikään hittikirja.

      Poista
  4. Mä kotiuin tän juuri eilen kirjakaupasta :) Ainakin alun perusteella tuntuu todella hyvältä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hieno kuulla, jään odottamaan arviotasi! :)

      Poista
  5. Tämä kirja on ollut mielessäni, jokin siinä kiinnostaa, ja varmaan päätynee jossain vaiheessa luvun alle. Kirjan nimi on minusta hieno, vetoava, se oikein käskee lukemaan! =D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minusta italiankielinen nimi on vielä ihanampi: La solitudine dei numeri primi, se suorastaan soi kielen päällä! :)

      Poista
  6. Komppaan Ireneä ja kehun kirjan nimeä, joka sopii Matteon uraan yliopistossa. Kirjan tunnelma on upean melankolinen...vieläkin kylmät väreet kulkevat selässä, kun muistelen kirjaa, ihailusta ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sinullekin tämä taisi olla vahva lukuelämys. Ja hyvä pointti tuo melankolia, siihen en tarttunutkaan tässä postauksessa ollenkaan.

      Poista
  7. Minäkin pidin tästä paljon, vaikka välillä vähän hermostuinkin siihen, kuinka pohjattoman onnettomia molemmat olivat. Mutta kyllä se loppujen lopuksi kuitenkin on hieno kirja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minua ärsytti välillä Matteon ja Alicen suhteen jatkuva epäonnistuminen, mutta onnettomuus itsessään taas ei.

      Poista
  8. Minulla tämä on omassa hyllyssä lukemattomana (ja tästä syystä en ihan koko arviotasi lukenut). Mutta kiva kuulla, että pidit!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pidin kyllä. :) Tule takaisin kommentoimaan, kunhan olet lukenut kirjan!

      Poista