Tea with Anna Karenina

Tea with Anna Karenina

lauantai 29. kesäkuuta 2013

The Lake



Chihiro ja Nakajima elävät molemmat juuretonta ja unenomaista elämää, jota hallitsevat menneisyyden haamut. Toisistaan he löytävät sukulaissielut, katseen, joka palaa takaisin ja luotautuu pintaa syvemmälle. Vaistomaisesti he huolehtivat toinen toisistaan. Mutta rakastaminen vaatii myös luopumista yksinäisyyden suojaverkosta, asettautumista haavoittuvaiseksi. Rakas ihminen voi satuttaa, tai sitten hänet voi menettää.

Banana Yoshimoton The Lake käsittelee samoja teemoja, kuin varhaisempi teos Kitchen. Kitchenin tavoin tässäkin romaanissa asettuvat vastakkain vanhemman sukupolven odotukset ja nuorten omat toiveet. Osaltaan näistä ristiriitaisuuksista kumpuaa se juurettomuuden ja toiseuden tunne, joka saa teoksen henkilöt hapuilemaan ja etsimään paikkaansa elämässä. Henkilöiden välillä on kuitenkin etäisyyksiä, joiden ylitsekäyminen näyttää mahdottomalta (etäisyyskin on tuttua jo Kitchenistä). Äidin menetys on myös läsnä The Lakessa - suru ja kipu ovat vahvasti läsnä kaipauksena ja muistoina.

Uusia aiheita ovat mielestäni modernistumisen ja länsimaalaistumisen kriittinen pohdinta. Kilpailu yliopistoissa ja sen jälkeisistä työpaikoista on armotonta, ja Nakajima joutuu pohtimaan tulevaisuuttaan laskeskellen, vaikka onkin intohimoinen ja menestyvä opiskelija. Chihiro taas järkyttyy, kun häntä pyydetään sisällyttämään maalaamaansa taideteokseen erään firman logo.

Yllätyin, kuinka samanlaisia The Lake ja Kitchen lopulta olivat. Unenomaisuus, etäisyys ja yksinäisyys taitavat olla Yoshimoton ominta aluetta. Tässäkin teoksessa teemojen elegantista ja hienovaraisesta käsittelystä voi nauttia ja taidokkaasti kudotusta tunnelmasta on helppo huumaantua. Sen sijaan tarina jäi minun makuuni liian ohueksi ja henkilöt turhan etäisiksi. Vaikka Chihiro toimii teoksessa kertojana, en saanut hahmosta ollenkaan kiinni. Lisää miinusta ropisi myös kirjan loppuratkaisusta, joka taantui liiaksi selittelyksi ja läsäytti vähäisimmätkin jännitteet. Ehkä avoin loppu olisi toiminut tässä paremmin.

Ei tämä kuitenkaan huono kirja ole. Mutta en voi olla vertaamatta The Lakea maagiseen Kitcheniin, joka lumosi minut. The Lake ei onnistu lumoamaan samalla tavalla, enkä kokenut enää samaa ihastumista Yoshimoton todellisuuden pintoja rikkoviin tunnelmiin kuin lukiessani Kitcheniä.

---
Japaninkielinen alkuteos Mizuumi (2005),
Translated by Michael Emmerich.
2011, Melville House.
188 sivua.
Book design by Christopher King.
Kustantajan sivut.

4 kommenttia:

  1. Kirjassa näyttää olevan hieno kansi :) Luin Kitchenin joskus, mutta se jäi etäiseksi. Voisi yrittää uudelleen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mie en ole yhtään varma, että palaanko enää Yoshimotoon. Ehkä, jos satun Akateemisessa törmäämään.

      Kansi on kyllä hieno. Etenkin tuo tummansininen väri on ihana!

      Poista
  2. Olen lukenut Yoshimotolta yhden kirjan joskus aikoja sitten ja muistaakseni pidin siitä. Se oli aikana ennen blogia, joten ei löydy merkintää. Muistan vain kirjan kannen, joka oli pinkki ja siinä oli naisen kuva. Menenkin tässä välissä googlettamaan, mikä kirja mahtoikaan olla kyseessä. :D

    Okei, kirja oli NP.

    Pakko mainita, että aivan ihanasti olet kuvannut tämän kirjan. Liian harvoin tulee erikseen mainittua tätä, mutta tykkään tavastasi kuvata kirjat, lähentelee usein taidetta <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. NP on minulle tuntematon (aiheiltaan ja juoneltaan), kuten suurin osa Yoshimoton tuotannosta. Tällä hetkellä en kuitenkaan tunne tarvetta korjata tätä puutetta, mutta lupaan pistää kehusi kirjasta korvan taa. :)

      Ja kiitos! Kuvat ovat minulle tärkeitä, ja tykkään käyttää aikaa kikkailuun. Hienoa, jos kuvaukseni vielä sattuvat miellyttämään jonkun silmää. :)

      Poista