Tea with Anna Karenina

Tea with Anna Karenina

torstai 13. kesäkuuta 2013

Lapsia



Kirjallisuutta, joka esittää maailman lapsen kokemana, tuntuu löytyvän huomattavasti vähemmän kuin aikuisten maailmaa syvemmin kuvaavaa. Hienoja kirjoja, joissa lapsen näkökulma suorastaan herää eloon on mielestäni esimerkiksi Roddy Doylen Paddy Clarke Ha Ha Ha. Mutta löytyy monia muitakin, joista en ole ollut lainkaan niin vaikuttunut. Joko lapsellisuus ja viattomuus on jo lukijankin älyä loukkaavaa, tai sitten pieni lapsi ymmärtää ja tietää aikuisten asioista vähän liikaakin. Siksi en oikein tiennyt mitä odottaa, kun tartuin Teuvo Pakkalan lyhytproosakokoelmaan Lapsia.

Mutta kas kummaa. Pakkalan novellit ovat ajallisesti ja temaattisesti tiiviitä kokonaisuuksia, joissa myös kerronta on harkittua ja tehokasta. Rönsyt uupuvat, ja pääosassa on lapsen kokemus. Useissa novelleissa aikuisten maailma ja lasten maailma toki törmäävät, rakentuvathan ne aina erilaisille mittakaavoille. Aikuisten maailman ongelmat eivät ole sellaisia lapsille, ja lasten ongelmat ovat aivan yhtä mitättömiä ja tuntemattomia aikuisille. Törmäys on tarpeellinen, mutta tapahtuu usein sovittavasti. Myös aikuinen oppii tavan nähdä lapsen silmin.

Lasten yksilöllisyys korostuu nimeämisessäkin. Novellien päähenkilöt, lapset, on aina nimetty, mutta heidän vanhempansa saattavat jäädä pelkiksi äideiksi ja isiksi. Näin lapsen ainutlaatuinen kokemusmaailma korostuu, kun taas vanhemman tehtävä on edustaa pelkästään yleistyypillisenä äitinä tai isänä, ei kompleksisena yksilönä. Lukijan tehtävä on ymmärtää lasta, ei vanhempaa.

Suosikkini Pakkalan kokoelman novelleista oli Ihme ja kumma, jossa Vappu-tyttö unohtaa aina toimitettavan asian. Maailma on niin kiinnostava ja vaatii tutkimista, että kaikki muu jää kovasta yrityksestä huolimatta aina toiseksi. Muistan oman lapsuuteni - sen, kuinka kaikki muu aina unohtui, kun näköpiiriin eksyi jotain mielenkiintoista. Kerran ala-asteella olin koulun jälkeen kalastamassa viisi tuntia, eivätkä vanhempani voineet ymmärtää, miksi ihmeessä kalastaminen oli yhtäkkiä ja juuri sinä päivänä niin tärkeää, ettei voinut edes kotona käydä ilmoittautumassa. En muista enää, mutta Ihme ja kumman lukeminen auttoi ymmärtämään, että jotain elintärkeää sen täytyi olla.

---
Lapsia (1895),
teoksessa Elsa, Lapsia, Pikku ihmisiä.
1994, Gummerus.
Ulkoasu: Pekka Loiri.

4 kommenttia:

  1. Vaikuttaapa mielenkiintoiselta novellikokoelmalta. Harvemmin tosiaan tulee luettua kirjoja (tai novelleja) lapsen näkökulmasta. Itsekin muistan lapsuuden harharetket esim. koulumatkoilla, kun eteen osui yhtäkkiä jotain jännää. Aika tosiaan menetti tuolloin merkityksensä :D

    VastaaPoista
  2. Enpä olisi ikinä uskonut sanovani tätä: nyt alkoi Teuvo Pakkalan kirja kiinnostaa! Minulla on paljon ihania lapsuusmuistoja, juurikin kaikkia jänniä luonnossa koettuja hetkiä. Oletko lukenut Mari Strachanin teosta Hiljaisuus soi h-mollissa? Siinä on myös varsin tarkkaavainen lapsikertoja äänessä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pakkalan novelleissa ei ole lapsikertojaa, mutta kaikkitietävä kertoja sujahtaa varsin taitavasti ja syvälle lapsen näkökulmaan.

      Pitää laittaa mainitsemasi teos korvan taakse.

      Poista