Tea with Anna Karenina

Tea with Anna Karenina

torstai 27. kesäkuuta 2013

Herra Darwinin puutarhuri



Aloitin tutustumisen Kristina Carlsonin tuotantoon lukemalla häikäisevän Maan ääreen. Kirja tarttui minua jostakin syvältä, eikä sellainen kosketus unohdu aivan heti. Vieläkin muistelen lukukokemustani kaihoten, mutta en uskalla ihan vielä tarttua kyseiseen romaaniin uudestaan.

Toisen Carlsonilta lukemani kirjan, William N. päiväkirjan, kanssa minulla kesti kauemmin ihastua. Sivumäärältään suppea teos ei päästänyt minua helpolla ja luin kirjan useampaan kertaan, ennen kuin muodostin lopullisen mielipiteeni. Ja kyllä, William N. päiväkirjaakin voin ylistää. Carlsonin kieli ei petä, eikä kirjailijalla ole tapana aliarvioida lukijaansa. Teemat eivät hyökkää päälle, ja tekstiin jää paljon oivalluksen mahdollisuuksia tarjoavia aukkoja.

Herra Darwinin puutarhuri lojui hyllyssäni pitkään lukemattomana. Ihan vain siksi, koska halusin säästää kirjaa pahan päivän varalle. Johonkin hyvään hetkeen. Kun sitten päätin ryhtyä elämäni ensimmäiselle lukumaratonille, kävin heti ensimmäiseksi noutamassa säästämäni herkun hyllystä. Tiesin jo etukäteen, ettei minun tarvitsisi pettyä - näin upea kirjailija ei ole voinut kirjoittaa mitään huonoa tai keskinkertaista. Se ei vain ole mahdollista.

Enkä pettynyt. Monimutkaiset, vaihtelevat ja lopullista tulkintaa pakenevat kerrontaratkaisut kietoivat minut koukkuihinsa jo alusta alkaen, ja Carlsonin kieli vietteli mennessään. Luin kirjan ensimmäisenä maratonillani ja pystyin siis keskittymään siihen kenties paremmin kuin seuraaviin. Tämä oli hyvä ratkaisu, sillä kuten aikaisemmatkin lukemani Carlsonin romaanit, myös Herra Darwinin puutarhuri vaatii keskittymistä ja tarkkaa lukemista. Sitä ei voi ohittaa puolihuolimattomasti, vaan eniten saa irti, kun miltei jokaista lausetta jää hetkeksi maistelemaan. Päällekkäiset, hämärtyvät kuvat pitää nekin nähdä, kuvitella huolella.

Ehkä Herra Darwinin puutarhuri vaatii William N. päiväkirjan kanssa useamman lukukerran. Ensimmäinen kerta kului nyt lähinnä ihasteluun ja ihmettelyyn.

Kielen ja huikaisevien päällekkäisten kuvien lisäksi Carlsonin teos tarjoaa myös upeaa kerrontaa. Kyläyhteisön ääni esiintyy vuoroin kollektiivisena, mutta saattaa jo seuraavassa hetkessä eriytyä yksittäisen kertojan ajatuksiksi. Ymmärtävä ja subjektiivinen näkökulma saattaa äkkiä asettua vastakkain kyläyhteisön yksinkertaistavan ja luulottelevan tulkinnan kanssa. Juorut ja kuulopuheet sekoittuvat tarinamaailman totuuteen, ja kliimaksi saavutetaan romaanin kerronnan ilmeisessä hämmennyksessä ja kyläläisten ylikuumenemisessa. Kyläläisten huikenteleva ja ailahteleva kerronta, joka on kykenemätön tavoittamaan tapahtumien todellista kurssia, asettuu myös voimakkaaseen konfliktiin romaanin yksityiskohtaisen luontokuvauksen kanssa. Romaanissa pysyvyys ja merkitsevyys ei ole kielessä, vaan kissan loikassa ja variksen lennossa.

Teemallisesti  Herra Darwinin puutarhuri käsittelee samoja asioita kuin romaanit Maan ääreen ja William N. päiväkirja. Teos tematisoi kertomisen ja kerronnan subjektiivisuutta, sen konstruktiivisuutta ja ongelmallisuutta. Onneksi Carlson ei kuitenkaan nosta näitä kysymyksiä pällisteltäväksi itsestäänselvyyden jalustalle, vaan antaa lukijan itse oivaltaa ja pohtia. Näin lukemisessa säilyy löytämisen ilo ja nautinto.

Tällaisen lukukokemuksen jälkeen on vaikeaa enää kirjoittaa kriittisesti lukemastaan. Huomaan väkisinkin sortuvani hehkuttamaan, töllistelemään ja hämmästymään. Ja olen varma, mitä tahansa Carlson sitten vielä kirjoittaakaan, että tulen myös ylistämään hänen seuraavia teoksiaan.

---
Herra Darwinin puutarhuri (2009).
Otava, 2010.
176 sivua.
Etukannen kuva: Anna Atkins 1854, Dandelion, Victoria & Albert Museum.
Kustantajan sivut.

10 kommenttia:

  1. Hurraa, minustakin tämä oli aivan mahtava, rakastuin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :) Oletko tutustunut muihin Carlsonin upeuksiin? Suosittelen.

      Poista
    2. En ole viela (voinut), mutta aion, ja juurikin tuon Darwinin perusteella, kun siita niin kovasti pidin. Kohta paasen Suomi-kirjastoihin, jee!

      Poista
    3. Jee! Jään odottelemaan kuulumisiasi Carlsonista! :)

      Poista
  2. Luin puutarhurin vuosia sitten ja tekstisi oli kiva muistutus hienosta kirjasta. Carlsonit ovat siinä mielessä ihania, ettei kirjojen uudet lukukerrat vie hirveästi aikaa, mutta aina saa jotain uutta irti.

    Uskaltaudun lupaamaan samaa, mitä sinä viimeisessä virkkeessäsi. Onkohan uutta Carlsonia jo tiedossa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Carlsoneissa lyhyt sivumäärä on valttia. Varmaan tämänkin luen jossain vaiheessa uudestaan.

      En ole ainakaan kuullut uudesta teoksesta, mutta Parnasso julkaisi mielestäni tämän (tai viime) vuoden puolella pari novellia Carlsonilta.

      Poista
  3. Vo kun minä en ymmärtänyt tämän päälle yhtään! Hienoa että te monet muut olette pitäneet tästä kuitenkin :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi ei! Lupaa kuitenkin kokeilla vielä Carlsonin Maan ääreen -teosta! :)

      Poista
  4. Minä en ole lukenut Carlsonilta mitään. Ilmeisesti pitäisi!

    VastaaPoista