Tea with Anna Karenina

Tea with Anna Karenina

torstai 23. toukokuuta 2013

Tohvelisankarin rouva & vastauksia kysymyksiin



Elämä onkin vallan naurettavaa, jos sen vakavasti ottaa.

Maria Jotunin komedia Tohvelisankarin rouva käyttää hyväkseen hirtehistä huumoria. Näytelmässä ihmissuhteet ovat muuttuneet kauppatavaraksi, ja hyötyjä laskeskellaan ja punnitaan kuin suhdanteita. Ihmissuhteet eivät rakennu tunteille, vaan taloudelliselle hyödylle. Todellista rakkautta ei näytelmässä ole - avioliitto on yleensä merkki suurimmasta mädänneisyydestä. Avioliitto näyttäytyy teoksessa joko taloudellisena tai sosiaalisena pakkona, jolla ei ole paljonkaan tekemistä rakkauden kanssa. Henkilöt, jotka teoksessa oikeasti rakastuvat ja luottavat tunteensa puhtauteen, saavat kärsiä. Toisaalta myös ne, jotka itsekkäästi laskeskelevat itselleen parhaimmat hyödyt tuhoutuvat. 

Hahmot eivät ole yksioikoisen tyypiteltyjä - esimerkiksi selvää uhria ei näytelmästä löydy. Kaikki henkilöt ovat enemmän tai vähemmän syypäitä omaan kärsimykseensä ja tukalaan asemaansa. Lukijana en kokenut tuntevani sympatiaa ketään hahmoa kohtaan, vaan kaikissa oli vastenmielisiä ja luotaantyöntäviä piirteitä. Esimerkiksi solidaarisuus ja empatia tuntuvat puuttuvan kaikilta tyystin - kukin ajaa ainoastaan omaa etuaan tai nautintoaan välittämättä seurauksista tai toisille ihmisille tuotetusta mielipahasta. 

Myös performatiivisuus on vahva elementti Jotunin teoksessa. Saadakseen haluamansa hahmojen on näyteltävä useita rooleja, ja lipevimmät pystyvätkin vaivatta huijaamaan hyväntahtoisia. Silloin myös toisen ihmisen kärsimys näyttäytyy farssina, jota on vaikea ottaa todesta. Valtasuhteet saattavat tosin muuttua hetkessä. 

En osaa sanoa, tuleeko Tohvelisankarin rouvasta suosikkiani. Ainakin näytelmä on jäänyt jäytämään takaraivossa, sen verran monikasvoinen se on. Toisaalta Tohvelisankarin rouva naurattaa, toisaalta se hirvittää. Ehkä Jotunin "huvinäytelmä" ei olekaan huvinäytelmä laisinkaan, vaan pikemminkin kauhukomedia. 

---
Tohvelisankarin rouva. Kolminäytöksinen huvinäytelmä.
1924, Otava.
251 sivua.
---


Kiitos Annan Liebster-tunnustuksesta, sain taas mielenkiintoisia kysymyksiä vastattavakseni. En laita tunnustusta enää eteenpäin ja jatkossa vastaan ainoastaan tällaisiin lukemista koskeviin kysymyksiin. Kyse ei ole mistään piilottelusta tai töykeydestä, mutta kiire ja arkielämän aktiviteetit vaativat karsimaan ylimääräistä blogitoimintaa. 

1. Oletko joskus pilannut itseltäsi lukuelämyksen lukemalla liian paljastavan tai muuten huonon takakansitekstin?

Monta kertaa. Nykyään pyrin jättämään takakannet rauhaan.

2. Onko jokin kirjan henkilö jollakin tavalla innoittanut, auttanut tai saanut sinut näkemään jonkin asian eri tavalla omassa elämässäsi?

Hmmn, ei oikeastaan. En ole ihaillut kirjojen henkilöitä niin paljon, että olisin samaistunut ja sitten alkanut pohtia omaa elämääni uudestaan. Kirat itsessään ovat saattaneet kyllä avata silmiä yhden jos toisenkin asian suhteen. 

3. Oletko koskaan nähnyt kirjasta tehtyä tv-sarja- elokuva- tai animaatiosovitusta, joka olisi ollut alkuperäistä kirjaa parempi?

Ainakaan nyt ei tule mieleen kuin yksi yhtä hyvä sovitus: Michael Cunninghamin kirjasta The Hours tehty adaptaatio valkokankaalle on loistava. Niistä kahdesta en pysty sanomaan, onko kirja vai elokuva parempi. 

4. Mitä mieltä olet noista kirjallisuuden ja populaarikulttuurin (loppuun?)kuluttamista kalpeista verenimijöistä, eli vampyyreistä?

Minulla on ollut oma Anne Rice -kokoelmani. Nykyään olen ehkä jo kyllästynyt kaikkeen vampyyrien mediamyllytykseen, mutta Alex Skarsgård, AH! 

5. Onko sinulla menneisyydessäsi jotakin muistiinjäänyttä tiettyä hetkeä tai kokemusrypästä, joka on ns. saastuttanut sinut lukuhimolla loppuelämäksesi?

Albert Camus ja Sivullinen. Silloin tajusin, etten haluakaan lääkkikseen. Myös se hetki, kun opin lukemaan, oli mullistava: yritin tavailla ruotsinkielistä satukirjaa, ja kun tajusin, etten ymmärrä tekstiä, huomasin myös oppineeni lukemaan. Ja sen jälkeen aloin ahmia kiloittain fantasiaa.

6. Kuinka paljon mietit, vai mietitkö ollenkaan, suomentajan roolia käännöskirjallisuutta lukiessasi?

Paljonkin. Huono käännös voi pilata koko lukuelämyksen, mutta hyvää käännöstä ei tulisi edes huomata. Yleensä silloin, kun en kiinnitä käännökseen erityisemmin huomiota, kääntäjä on onnistunut tehtävässään.  

7. Onko sinulla joitakin lukemiseen liittyviä rituaaleja (esim. tietty lukupaikka, jokin tietty lukemisen ohella naposteltava..)?

Sama sohvannurkka ja teetä/kahvia. Ei naposteltavaa, kirjat menevät sotkuun!

8. Minkä lajin kirjoja luet mieluiten, vai oletko kaikkiruokainen?

En voi sanoa, että minulla olisi mitään erityistä suosikkigenreä. Siinä mielessä voisin sanoa olevani kaikkiruokainen lukija. Mutta dekkareita en voi sietää, en tiedä miksi. Kai se on joku vastareaktio sille, että äitini nauttii kaikenmaailman Mankelleista. 

9. Ja takaisin ala-asteelle: mikä on lempifantasiaolentosi?

Lohikäärme!

10. Karkeasti arvioiden, paljonko käytät aikaa lukemiseen viikossa, ja onko se mielestäsi liikaa, liian vähän vai sopivasti?

Varmaan 10-30 tuntia. Totta kai haluaisin aina lukea enemmän, mutta olosuhteisiin nähden olen tyytyväinen lukuaikaani. Liikunnalle ja höntsäilylle jää vielä hyvin tillaa!

11. Mikä oli kirja, joka on todella yllättänyt sinut? Joku, josta ajattelit, että tämä on hirveää scheissea mutta olikin kultakimpale, tai toisin päin?

Pettymys: Viimeksi ehdin innostua Jennifer Eganin Look at Me -romaanista, joka olikin sitten kauhea monumentaalityhjiö. Hyhhyh, mikä pettymys. 

Kultakimpale: Tällä hetkellä kesken on Volter Kilven Alastalon salissa (älkää nyt naurako), ja ennakkoluulot alkavat murentua. Teos on alkanut imeä, vaikka vaatiikin paljon aikaa ja vaivaa. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti