Tea with Anna Karenina

Tea with Anna Karenina

perjantai 3. toukokuuta 2013

Kyyhky ja unikko / Lumen pelko


Minua pelottaa! Siitä on puhuttu niin paljon... kaikki ovat tietävinään, että kun lumi tulee, se lamaannuttaa ensin aistit... ruumis turtuu, ja vaikka kuolema tulee hitaasti, sitä ei tunne. He näyttelevät pokerinaamaa. Ikäänkuin se olisi maailman luonnollisin asia. Minua hirvittää ajatellakin, että taivas vetäytyy ensin pilveen niinkuin aina ennenkin ja sitten yhtäkkiä lumi alkaa tippua maahan... sitä tippuu nurmikoille ja metsiin ja jos joku on ulkona, lumi tippuu hiuksiin ja vaatteille... sitä ei tiedä eikä tunne, mutta se imee elämän jäsenistä, veri hyytyy suoniin ja sydän ei jaksa lyödä enää...


Tuntuu, että jokaisen Timo K. Mukan jälkeen hurahdan hänen kirjoihinsa enemmän ja enemmän. En ole naturalistisen pornografian tai pakanallisuutta lähenevän luontomystiikan fani, mutta kumma kyllä yhdessä ne tuntuvat toimivan lumoavasti. Mukan lukeminen tuntuu petolliselta transsilta, joka jatkuu aina viimeisille sivuille saakka. Lukukokemus jättää kaipauksen - tätä on saatava lisää. Jokainen Mukan kirja on omalla tavallaan samanlainen, tunnistettava, toisaalta taas uniikki ja oudolla tavalla täydellinen. 

Joskus ihmettelen, mikä Mukan teoksissa oikein kiehtoo. Ehkä se on monimutkainen eri kertojaäänten, idealismin ja naturalismin yhdistelmä. Ehkä se on vain kaunista kieltä, vastaavaa en ole vielä onnistunut muista kirjoista löytämään. Tabusta en ollut niin vaikuttunut kun Mukan esikoisteoksesta, mutta siihenkin tunnen olevani jopa kiintynyt nyt, kun lukemisesta on pitempi aika. Kahta muuta Mukka-teosta olen säästellyt hyllyssä, ja tämän vuoden aikana sain aikaiseksi lukea nekin. Onneksi, sillä kummatkin olivat upeita, koskettavia ja unohtumattomia lukuelämyksiä. 

Kyyhky ja unikko kertoo keski-ikäisen miehen ja nuoren tytön traagisen rakkaustarinan. Lapin synkkä luonto, mustasukkaisuus ja halu kietoutuvat sirpaloituneeksi mosaiikiksi, jota rikkovat entisestään kronologian uupuminen ja erilaisten kertojaäänten sekoittuminen. Kokonaisuus hamottuu vasta viimeisillä sivuilla, ja silloinkin motiivit tuntuvat jopa liian inhimillisiltä, ikään kuin riittämättömiltä. Kaikein peruuttamattomuus ja yhtäaikainen turhuus herättävät ristiriitaisia tunnevyöryjä: erotiikasta liutaan hulluuteen, erämaasta elottomaan ihmisruumiiseen. 

Ehkä luonnon ja seksuaalisuuden ilmiselvä yhteenliittymä provosoi joitakin nykylukijoita. Toisaalta se taas etäännyttää, tekee kertomuksesta oudon epätodellisen. Fiktiivisyys korostuu. 

Lumen pelko on koelmen novellin kokoelma, jotka ovat keskenään erilaisia, mutta kaikki kovin vaikuttavia. Nimikkonovellissa kertoja elää samaa tapahtumaa aina uudelleen ja uudelleen. Kerrottuun sekoittuvat myös eriaikaiset tapahtumat, unet ja hämärät muistot. Aika, paikka ja henkilöhahmot hämärtyvät, etääntyvät tavoittamattomiin. Ainoastaan nainen, joka pelkää ensilunta tuntuu todelliselta, mutta silti tavoittamattomalta. Huikaiseva novelli, johon on pakko palata uudelleen ja uudelleen - ihan vain silkasta lukemisen ja kokemisen ilosta.

Novelli Epäsuoria vihjeitä Bert Plotkan vaimolle sekoittaa sekin eri ääniä ja näkökulmia, jolloin kerronan keskus tarkentuu aina uudelleen.  Bert Plotka haluaa kaivertaa puukollaan palasen naisten pakaroista - niin he muka kuuluvat hänelle ikuisesti. Se, mikä on todella tärkeää ja kertomisen arvoista, kyseenalaistuu ja määrittyy novellissa koko ajan uudelleen, eivätkä tarinamaailman totuuden kannalta tärkeimmät henkilöt pääse koskaan ääneen. Lukijalle jäävä kuva on pakosti riittämätön, epätäydellinen ja hämmentävä.

Susi on kertomus ihmisen ja suden yhtäläisyyksistä: suden herkkä ja koskematon sisäinen maailma rinnastuu metsästäjän järjettömään raakalaisuuteen. Kuollut susi viedään kasarmille, jossa toiseutta tunteva nuori mies kaipaa pois meluavien ja juopuneitten sotamiesten luota. Teurastetussa sudessa toetutuu ihmisen vieraantuminen itsestään ja luonnosta - vertauskuva ihmisestä sutena toiselle ihmiselle muuttuu todelliseksi, järjettömäksi ja lohduttomaksi ironiaksi. 

Jos Mukkaan ei ole vielä tutustunut, Lumen pelko on mainio teos aloittaa. 

---
Kyyhky ja unikko (1970) / Lumen pelko (1970).
WSOY, 1981.
221 sivua. 
Päällys: Urpo Huhtanen. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti