Tea with Anna Karenina

Tea with Anna Karenina

sunnuntai 28. huhtikuuta 2013

Lemmikkikaupan tytöt




Jasmin Martin katoaa. Mutta minne? Mitä hänelle on tapahtunut? Ja miten äidin elämä jatkuu, vai jatkuuko se enää?

Anja Snellmanin romaani Lemmikkikaupan tytöt iskee varmasti jokaisen teinin vanhemman pahimpaan pelkoon: lapsen katoamiseen. Kertomus koostuu eri ihmisten näkökulmista, ajallisesti sotkeutuneista tunteista ja fragmenteista sekä erilaisista kertojaäänistä. Lukija kohtaa perheen kokeman trauman monissa eri aikamuodoiss: tapahtuvana juuri nyt, aavisteltuna ja lukuisina epätoivoisina skenaarioluonnoksina. Jasmin Martin miettii elämälleen mahdollisia kulkuja sekä yrittää ymmärtää, miksi kävi niin kuin kävi. Samaa kysyy itseltään myös Jasminin äiti. Jasmin äidin elämä juuttuu pysyvästi maanantaihin, eikä enää etene odotettuun päivään, jolloin Jamin koulusta palattuaan reppunsa lattialle. Jasminin oma elämä taas keskeytyy lapsuuteen, ikuiseen odotukseen, että kohta jotain todella suurta tapahtuu.

Aukkoja jää paljon, eikä selvää ja kirkastavaa kokonaiskuvaa rakennu missään vaiheessa. Myös totuudesta rakentuu romaanissa vaikeasti saavutettava voimavara - mitä todella tapahtui? Kenen kertomus on lopulta oikea? Aukkoisuus rakentaa jännitteitä, jotka pakottavat kääntämään sivuja ja antavat toivoa, että salaisuus vielä jossain vaiheessa selviää lukijalle. Kuitenkin aukkoisuus on mielestäni myös romaanin heikkous, sillä se tuo kertomukseen eräänlaista höttöyttä. Välillä tuntuu, että rakenteellinen fragmentaarisuus estää kerrontaa tavoittamasta syvempää tasoa. Ehkä aiheet, lapsiprostituutio ja ihmiskauppa, ovat sen verran järkyttäviä, että niihin lukijana haluaa löytää jonkinlaisen sulkeuman. Sitä nautintoa tämä kirja ei anna, vaan kytkee yksittäisen tapauksen osaksi historiallista, alati liikkuvaa alistamisen ja ahneuden kehää. 

En ole vieläkään oikein osannut päättää, mitä mieltä olen Lemmikkikaupan tytöistä. Tällainen kirja tarvitsee loputtomasti sulattelua, ehkä jopa uudelleenlukemisen. Vaikka jäin jotakin vielä kaipaamaan, sivut kääntyivät vikkelään ja jälkimaku on säilynyt jo viikon. 

Jasminin nimi toistuu sivulta toiselle. Milloin juodaan jasmiiniteetä, milloin mummo kutsuu tyttärentytärtään väärin Jasmiinaksi. Sana jää kiusaamaan, mietityttämään, järkyttämään. 

---
Lemmikkikaupan tytöt.
Otava, 2007.
319 sivua. 
Päällyksen suunnittelu Piia Aho. 
---

PS. Blogini on virallisesti päättänyt horroksensa. Tällä hetkellä kaikki on hyvin, liikunta ja oikea hoito tekevät ihmeitä. Haastankin jokaisen talven sohvannurkassa lukuilleen toukan nuuskimaan kevättä lenkkipoluille tai kuntosalille, voin sanoa että se kannattaa. 

tiistai 2. huhtikuuta 2013

Hetken hiljaisuus

En ole päivitellyt blogiani hetkeen. Mutta taukoon on hyvä syy.

Vähän aikaa sitten kaikki pysähtyi. Sain kuulla, että sairastan tautia, johon ei ole pysyvää parannuskeinoa. Pahimmillaan se voi lyhentää elämääni, tällä hetkellä se ainakin hankaloittaa sitä. Mikään hoito ei välttämättä poista jokapäiväistä kipua. Normaali, huoleton elämä, on käytännössä ohi.

Tuntuu, että 22-vuotiaana sellainen diagnoosi on epäreilu. Kaiken kanssa oppii toki elämään, mutta.... Ei kuitenkaan ihan heti. Tämä vaatii minulta paljon aikaa ja henkistä jaksamista, minkä vuoksi blogini jääkin nyt pidemmälle tauolle. Tällä hetkellä tarvitsen voimia toisiin tarkoituksiin, pyrin keskittymään opiskeluun ja liikkumiseen (ainoa asia, mikä tällä hetkellä tuntuu auttavan jaksamaan). Ja siinä sivussa yritän oppia elämään kipujen ja pelkojen kanssa, pysyä optimistisena. 

En halua tehdä ennustetta päivämäärästä, jolloin TwAK aktivoituu taas. Kiitän kuitenkin kaikkia lukijoitani (tässä kuussa blogini täyttää puolitoista vuotta) yhteisestä taipaleesta. Bloggaaminen on mahtava harrastus, johon lupaan palata, kunhan jaksan taas paremmin. 

Kaikesta huolimatta: nauttikaa aurinkoisesta keväästä. 

- Noora