Tea with Anna Karenina

Tea with Anna Karenina

keskiviikko 13. maaliskuuta 2013

Mietelmiä


Niin miellyttävää kuin rakkaus onkin, miellyttää kuitenkin sen ilmenemistapa enemmän kuin se itse.

Francois de La Rochefoucauld'n Mietelmiä herätti minussa ennen lukemista monia ennakkoluuloja: en ole aforismejen ystävä, oikeastaan inhoan niitä. Onneksi La Rochefoucauld'n mietelmistä ei tarvitse pelätä löytävänsä coelhomaisia "totuuksia", vaan itse asiassa kokoelma on varsin viihdyttävä. Kaiken lisäksi tuntuu, että Mietelmiä tavoittaa jotakin olennaista ihmisluonnosta, sillä 1600-luvulla kirjoitettu teos osuu arkaan paikkaan edelleen. Tämänkin teoksen sain ilokseni lukea osana erästä kurssia, ja moni ajatus kirjasta on hioutunut teoksesta käydyn keskustelun aikana. 

Perusvireeltään Mietelmiä on satriirinen ja pessimistinen, Rochefoucauld'ta on jopa kutsuttu ihmisinhoiseksi. Minusta teos on enemmänkin kyseenalaistava ja asettuu pikemminkin purkamaan yleisesti hyväksyttyjä totuuksia kuin veistelemään uusia. Näyttelemistä ja sosiaalista merkitystä pohditaan niin rakkauden kuin hyveidenkin kohdalla. Puhuja pakottaa lukijan miettimään onko oikeita hyveitä ja rakkauksia todella olemassa, vai onko kyseessä vain tyhjä performanssi tai jäljitteleminen. Puhuja ei kuitenkaan täysin tyrmää esimerkiksi aidon rakkauden olemassaoloa, mutta sitä tuntuu olevan mahdotonta saavuttaa. Mietelmissä subjekti nähdään viime kädessä järkevänä olentona, jonka tunteiden takaa paljastuu kätketty päämäärä, ei todellinen tunne. 

Naisista puhutaan erikseen, omana luokkanaan, ja heillä tuntuu olevan omia ja erityisiä paheita. Kasvojen maalaaminen yhdistetään esittämiseen ja teatraalisuuteen, ja puhuja epäileekin naisten kykyä rakastaa. Naisten erottaminen omaksi paheelliseksi ryhmäkseen tuntuu ristiriitaiselta - La Rochefoucauld kirjoitti teoksensa yhdessä muiden ylimystön edustajien kanssa markiisitar de Sablén kirjallisessa salongissa. Mietelmiä sepitettiin yhdessä, ja niitä muotoiltiin useamman vuoden ajan. Mukana oli myös naisia. Kyseessä ei ole siis yhden miehen kirjallinen tuotos, vaan teoksessa kaikuu Ranskan ylimystön ääni.  Se saakin pohtimaan, kuinka tosissaan Mietelmiä on kirjoitettu. Ehkä kirjan nokkeluuksia ei olekaan tarkoitettu tavoittelemaan totuutta, vaan viihdyttämään osuvuudellaan ja terävyydellään.

Välillä looginen muotoilu ja terävyys tuntuu jopa nousevan teoksessa tärkeämmäksi kuin mietelmien sisältö. Kaksi asiaa asetetaan usein toisilleen selkeästi vastakkaisiksi, tai sitten jonkin asian osoitetaan olevan itsensä vastakohta (esim. rakkaus/viha, anteliaisuus/itsekkyys, hyve/pahe). Isoista käsitteistä kuitenkin puhutaan aivan kuten niillä olisi jokin tietty ja annettu merkitys, esimerkiksi hyvettä tai  ei määritellä sen tarkemmin. Intohimoistakin puhutaan moittivasti - mutta mitä ihmettä intohimoilla oikein tarkoitetaan? Sain kokea oivaltamisen iloa, mutta myös epävarmuutta, kun en tiennyt, mitä oikeastaan olin oivaltanut. 

Mietelmiä herättää paljon kiusallisia kysymyksiä ja tuo mukanaan sekä häpeää että helpotusta. Se myös väistelee ja pakenee lukijan otetta - jotkut asiat täytyy ajatella itse loppuun.  

PS. Teoksessa on kattava kääntäjän jälkilause, suosittelen tutustumaan myös siihen, mikäli kirja kiinnostaa.

---
Ranskankielinen alkuteos Réflexions ou sentences et maximes morales (1665).
Suomentanut J. V. Lehtonen.
Toinen, tarkistettu ja täydennetty painos.
1961, Tammi.
182 sivua.
Päällys: Kiki Maconi.
Vinjetti: Henrik Tikkanen.

1 kommentti:

  1. Hei! Haastoin sut :--)
    http://kaytannollisiakokeilujakirjojenkanssa.blogspot.fi/2013/03/haasteita.html

    VastaaPoista