Tea with Anna Karenina

Tea with Anna Karenina

lauantai 9. maaliskuuta 2013

Jaakko fatalisti ja hänen isäntänsä



Jaakko ja hänen isäntänsä matkaavat jonnekin, mutta lukijalle ei koskaan selviä minne he oikeastaan ovat matkalla. Eivätkä sitä tunnu tietävän kertomuksen henkilöt tai itse kertojakaan. Matkalla keskustellaan esimerkiksi rakkauksista, sekä isännän että Jaakon, ja Jaakon aikaisemmasta isännästä. Lisäksi tavataan erään majatalon emäntä, jolla on myös mielenkiintoinen rakkausjuttu kerrottavanaan. 

Denis Diderot'n Jaakko fatalisti ja hänen isäntänsä ei tarjoa minkäänlaista mielenkiintoista juonta, vaan enemmänkin keskittyy häiritsemään lukijan odotuksia. Kehyskertomus hajoaa useiksi sisäkertomuksiksi, ja tuntuu, kuin joutuisi keskelle sotkuista verkkoa. Kertoja keskeyttää tarinan vähän väliä korostaen kertovansa vain sen mikä on totta, ja samoin myös Jaakon ja isännän välistä dialogia vaivaavat lukuisat katkokset ja uudet aloitukset. Tämän lisäksi kertoja, joka tuntuu olevan kovin turhautunut tehtäväänsä, viittaa vähän väliä toisiin kirjailijoihin ja teoksiin. Viitteitä löytyy jopa siinä määrin, että on lopulta mahdotonta tietää onko kaikkia viitattuja teoksia koskaan todella edes kirjoitettu. Lukiessani kirjaa sain vuoroin nauraa kertojan ja henkilöiden koomisuudelle, mutta havahduin myös epäilemään josko olinkin itse pilkan kohteena. 

Hersyvä huumori, maallisuus ja ruumiillisuus muistuttavat minua Giovanni Boccaccion Decameronen novelleista. Jaakon seikkailussa on jotenkin samanlainen fiilis ja sävy, hyväntahtoisuutta ja elämäniloa.  Myös itsestäänselvät valtasuhteet kääntyvät päälaelleen, mutta järjestyksen murtumiseen ei liity dramatiikkaa vaan vapautunutta naurua. Sellaista kaipaisin myös nykykirjallisuuteen, etenkin suomalaiseen synkistelyyn. Ei kaikkea tarvitse ottaa aina niin vakavasti. 

Juonen ja selvien yhteyksien puute voi tuntua joko vapauttavalta tai ärsyttää. Itse aloin kuitenkin Jaakko fatalistin innoittamana pohtia, kuin juonivetoista suurin osa lukemastani kirjallisuudesta oikeastaan on. Minulle Diderot'n teos siis toimi jonkinlaisena virkistyksenä, jonka jälkeen oli mukava palata perinteisempään kerrontaan. Yllätyin myös siitä, että juonettomuudesta huolimatta luin kirjan miltei yhdeltä istumalta - sivujen kääntymiseen ei siis voinut vaikuttaa vetävä juoni, vaan aivan jokin muu.

Voisin suositella Jaakko fatalistia kaikille, jotka tuntevat kyllästyneensä juonivetoisiin kirjoihin. Joskus on hyvä avartaa näkökulmia ja heittäytyä kaaoksen vietäväksi. Ja voihan olla, että luettuaan rakenteeltaan ja kerronnaltaan jotakin hyvin erilaista, katsoo myös eri tavoin muita lukemiaan kirjoja. 

PS. Toivotan myöhässä kaikille ihanille naisille hyvää ja tasa-arvoista naistenpäivää Jaakon sanojen mukaan:

"Nainen... Odottakaahan... Nainen on mies, jolla on alushame, hilkka ja isot tissit."

---
Ranskankielinen alkuteos Jacques le fataliste et son maître (1773).
WSOY, 2007.
288 sivua.
Graafinen suunnittelu Mika Tuominen.

2 kommenttia:

  1. Hienoa, kun Diderot kiinnostaa! Hän on ollut aikamoinen psykologisen romaanin tiennäyttäjä. Liityn pian Diderot-blogitalkoisiin Rameaun veljenpojalla!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä kiinnostaa, juuri mietin että pitäisi lukea lisää jossain vaiheessa. Mukavaa, että sinulla on myös bloggaus tulossa, jos vaikka kyseisen teoksen innostuisi lukemaankin. :)

      Poista