Tea with Anna Karenina

Tea with Anna Karenina

torstai 7. maaliskuuta 2013

Huoneiden kirja


Pakko myöntää, että nykyrunouden lukeminen on jäänyt hyvin vähälle. Etenkin kotimainen 2000-luvun runous tuntuu erityisen vaikealta. En tiedä, mistä moinen nihkeä suhtatuminen oikein johtuu, sillä pidän kyllä runoista. Ehkä runojen lukemiseen tarvitsee eri tavalla aikaa, tai sitten niitä täytyy lukea erilaisella asenteella kuin kaunokirjallisuutta. Onneksi runouteen liittyviä pohdintoja on saanut lukea myös muista blogeista, joten en ole ainoa, joka tällaisesta ongelmasta kärsii. 

Heli Slungan mahtava Orjan kirja kuitenkin innosti selvittämään suomalaisen nykyrunouden kenttää. Mitä runoudessamme on tapahtunut viimeisen kymmenen vuoden aikana? Olen jotenkin aina ajatellut nykyrunoutta jotenkin vaikeana, mutta Slungaa lukiessani sain vain nyökytellä päätäni, ja jokainen runo tuntui osuvalta ja iskevältä. Ehkä kotimaalaisen nykyrunouden kenttä onkin paljon laajempi kuin millaiseksi olin sen kuvitellut.

Saila Susiluodon Huoneiden kirja osui käsiini Suomalaisen alesta, ja kiinnostuin heti. Runokokoelmallahan oli jo ihana nimikin, Huoneiden kirja. Kun vielä sevisi, että kokoelma sisältää proosarunoja, olin myyty. Jokin proosarunoissa vetoaa minuun aivan erityisellä tavalla, kiehtoo ja hämmentää. Jo pelkästä kokoelman nimestä mieleeni tuli liikkuvaa valoa, aukenevia ja sulkeutuvia ovia, auringonsäteissä leijailevia pölyhiukkasia ja avointa tyhjää tilaa. No, tietenkin Susiluodon teoksen huoneet ovat hyvin erilaisia kuin sisustuslehdissä: jotkut huoneista ovat täynnä vettä, toiset miltei rapistuvia. Joskus taas ollaan huoneiden ulkopuolella, salamyhkäisessä kesäyössä.


30. Huone lasimaalauksen sisällä 

Lasi kylmää kevättä, valkoviini huhtikuussa. Se välkähtää kurkkuun 
kuin sininen ilta, silmänkorento kuusikkorajassa, varttia vaille nähty. 
Taivas on kirpeästi rei'itetty, sen vihreät tähdet nuoruuden ammusaukkoja.
Niiden varassa toivo kantaa kytevän langan loppuun saakka. Tyttö sanoo: 
lasiin hiipuva väike on huomenna aurinko, jos jätän lasin pöydälle, en juo 
sitä tyhjäksi. Jos juon sen tyhjäksi, yöllä sataa viiniä kaikista lehvistä.
Tuhat kukkaa varistaa lasille värillistä vettä.

Pidin Huoneiden kirjasta. Susiluodon runoissa kaikuu tyttöjen nauru, ja nurkan takana tuoksuvat lapsuuden kesien illat. Silti tuntui, etten ihan saanut kaikesta kiinni, en täysin ymmärtänyt kaikkea lukemaani. Mutta väliäkö sillä, nautin ja viihdyin siitä huolimatta. Täydelliseksi tai tajunnanräjäyttäväksi runohetkeksi Huoneiden kirja ei siis minulle muodostunut, mutta olen silti iloinen, että luin kirjan. Tämän kokoelman jälkeen on hyvä lähteä vielä laajemmille tutkimusmatkoille nykyrunouteen, eikä enää tarvitse pelätä, että joutuisi juoksemaan karkuun. 

Kaikkea ei tarvitse kesyttää ja ymmärtää, joskus riittää kun vain katselee ja nauttii.

---
Huoneiden kirja (2003).
Otava, 2009.
88 sivua.
Graafinen suunnittelu: Päivi Puustinen.
Kustantajan sivut.

3 kommenttia:

  1. Kiitos tästä! Kiinnostavaa...Elän alituisessa runonälässä, mutta kranttu mikä kranttu: Ellei sytytä, ei sitä jaksa.

    Slunga on minulle aina must. Oletko kokeillut Kotroa...

    VastaaPoista
  2. Kommentoin jo kerran, mutta taas bloggeri....

    Siis...minulle Slunga on aina must. Olen jatkuvassa runonälässä, mutta kranttu, mikä kranttu eli ellei sytytä heti, jätän väliin.

    Oletko kokeillut Kotroa...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaksi kommenttia ainakin nyt näkyy...

      En ole vielä kokeillut Kotroa, mutta hyllyssä odottaisi Musta morsian.

      Poista