Tea with Anna Karenina

Tea with Anna Karenina

perjantai 1. helmikuuta 2013

William N. päiväkirja





En ole ihminen, en ole kasvi, en eläin, vaan käpristyvää materiaa.

Täytyy huokaista. Eilen sain valmiiksi ensimmäisen pitemmän esseeni Kristina Carlsonin William N. päiväkirjasta. Takana on iso työ, turhautumista ja stressiä. Mutta oli mukava huomata, että kun olen päässyt pelostani epäonnistua, niin kirjoitusprosessi näytti jopa mahdolliselta (tai siis, kyllähän se pelko siellä on, mutta en vain anna sille enää valtaa. Ei haittaa, vaikka ei saisikaan huippuarvosanaa, olenhan sentään yrittänyt. Mukavaa, kun voi olla itsestään ylpeä.

Carlsonin romaani oli roikkunut lukulistallani jo jonkin aikaa. Ihastuin Carlsonin tyyliin jo Maan ääreen -teosta lukiessani, ja lisäksi sain huokailla kirjailijan Parnassossa julkaistuille novelleille. Kirjoittavien romaanihenkilöiden historia -kurssi antoi loistavan tekosyyn sukeltaa syvemmälle Carlsonin tuotantoon.

Ja William Nylanderin elämään. 

Päällimmäisenä mieleeni jäivät Williamin samanaikaisesti kirjoittamien kertomusten ristiriitaisuus, ne kun tuntuvat miltei eri kertojien kirjoittamilta. Elämäkertaansa William valikoi objektiivisella otteella tieteellisen uransa kohokohtia. Päiväkirjaa kirjoittaa tyystin erilainen William: ivallinen ja kyyninen erakko, joka tuntuu inhoavan ihmisyyttä yli kaiken. Elämän materiaalisuus ja ruumiillisuus kuvottaa häntä, samaten ihmisten tarve piehtaroida tyhjänpäiväisissä asioissa. Ehkä syynä on Williamin itsensä kokema puute ja kurjuus - tieteellisen uran saavutukset eivät ole taanneet hänelle onnea, päinvastoin. 

kävelin pitkin Plaisancen sivukatuja, jotka helteessä haisivat jätevedeltä, hevosenlannalta, mädäntyneiltä vihanneksilta, märältä pyykiltä ja savulta. Haistoin koko elämän löyhkän!

Ja kuitenkin päiväkirjaansa kirjoittava William tuntuu välillä syyllistyvän niihin samoihin paheisiin, joista hän toisia jaksaa koko ajan moittia. Ristiriitaisuus Williamin mielipiteiden ja käytöksen välillä saa lukijan nauramaan ja lukemaan teosta satiirina. Päiväkirjasta myös paistaa läpi inhimillinen tarve päästä lähelle toisia ihmisiä, halu olla vuorovaikutuksessa. Kirjoittaessaan siskonsa Elisen kirjeistä William tuntuu kirjoittavan monologin sijasta dialogia. Yksinäisyys tuntuu olevan jotakin sellaista, mitä ei vain voi hyväksyä vaikka vilpittömästi haluaisi. 

Myös kuolema on Carlsonin romaanissa koko ajan läsnä. Jo päiväkirjan materiaalisuus ja kertojan syvä inho kaikkea ruumiillisuutta kohtaan muistuttaa lukijaa ruumiin vanhenemisesta. Omaelämäkerrankin on tarkoitus jäädä todenmukaiseksi dokumentiksi Williamista hänen kuoltuaan, joten jokainen merkintä muistuttaa vääjäämättömästä. Vanhuuden ja lähestyvän kuoleman voi romaanissa kuitenkin kohdata jokseenkin rauhallisena ja silti haikailla vielä yhtä kevättä. 

Avaan appelsiinin lohko lohkolta, jolloin se avutuu kuin lootuskukka, ja sitten irrotan yhden lohkon ja katson sitä valoa vasten niin, että erotan pisaranmuotoiset solut, jotka ovat täynnä makeaa ja kirpeää nestettä.

Ei kai tarvitse kertoa, että pidin tästäkin Carlsonin teoksesta. Vaikka Maan ääreen on mielestäni monitasoisempi ja ehkä jopa parempi romaani kuin William N. päiväkirja, ei Carlsonin uusinkaan ole mikään epäonnistuminen. Hänen kielensä on jotenkin niin puhdasta ja soljuvaa. Hienot lauseet muodostavat täydellisen liiton tervien ja osuvien ajatusten kanssa. Eikä Carlson sorru aliarvioimaan lukijaa: mikään ei ole liian yksinkertaista, eivätkä kaikki polut johda määränpäähän. Carlsonin teoksiin voi ihastua, mutta niitä ei voi keriä täysin auki. Ne kestävät useita lukukertoja ja tarjoavat aina jotakin uutta lukijalleen (tämän voin vakuuttaa, sillä esseetäni varten luin William N. päiväkirjan moneen kertaan).

Onneksi hyllyssä odottaa vielä Herra Darwinin puutarhuri

Tämä alkaa tuntua rakkaudelta. 

---
William N. päiväkirja.
2011, Otava.
159 sivua.

8 kommenttia:

  1. Heipsan, blogistani löytyy sinulle tunnustus :)

    VastaaPoista
  2. Haluaisin kyllä lukea lisää Carlsonia, sillä vaikutuin Maan ääreen -teoksesta suuresti. Nyt on vain semmoinen ahmimisfiilis päällä: haluan lukea nopeasti ja paljon, joten hitaampi nautiskelu kannattaa minun jättää myöhemmäksi. Johtuu varmaan siitä, että työ vie tällä hetkellä niin suuren määrän ajastani, että lukuajasta on ollut pakko nipistää, joten haluan käyttää sen vähäisenkin tehokkaasti. ;)

    Hyvä kuulla, ettet anna pelolle valtaa. Ylettömän suuri perfektionismi opinnoissa voi johtaa siihen, että menee lopulta lukkoon, eikä saa tehtyä yhtään mitään. Ja vaikka tämä onkin latteaa, sanon sen silti: virheistä oppii. Onneksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos on ahminta päällä, suosittelen tosiaan jättämään William N. myöhemmälle. Mie olen klassikojen kierteessä koulun suhteen, odottelen kovasti, että pääsisin lukemaan jotain hieman uudempaa.

      Tottahan se on, että virheistä oppii. Mutta kestää kauan oppia se että virheistä oppii.

      Kiitos taas kerran viisaista sanoistasi!

      Poista
  3. Minullakin on Carlson-kuume. Se Herra Darwin oli mahtava!!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi ei, sehän pitää heti lukea! :)

      Poista
  4. Tykkään blogistasi! :) Laitankin Carlsonin kirjat muistilistalle, alkoi tehdä mieli tutustua kirjailijaan! (:

    http://www.time-for-dreaming.blogspot.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukavaa, että viihdyt!

      Suosittelen Carlsonia lämpimästi. :)

      Poista