Tea with Anna Karenina

Tea with Anna Karenina

keskiviikko 6. helmikuuta 2013

Englantilainen tragedia


Alkoholismia, heroiinia, rasismia, harmaita lähiöitä ja luokkaeroja. Pettymyksiä, katkeruutta ja ymmärtämättömyyttä. Helen Walshin Englantilainen tragedia kertomus erään perheen taistelusta 1980-luvun Englannissa. Vaikka kyseessä onkin nimensä mukaisesti tragedia, Walshin teos on myös toiveikas. Fitzgeraldejen perheen elämään mahtuu myös rakkautta ja unelmia, kiihkeä etsimistä.

Englantilaista tragediaa on kehuttu minulle paljon. Odotuksia nosti myös se, että luin jostain Walshin saaneen palkinnon teoksestaan (Somerset Maugham Award). Kun soppaan vielä lisätään houkutteleva juoni, ei voi pettyä.

Vai voiko?

Heti ensiksi täytyy puolustaa Walshin teosta sen verran, että en lukenut sitä parhaimmassa tilassa. Kärsin viikonloppuna 19 tuntia kestäneestä migreenistä, jonka jälkimainingeissa sitten luin Englantilaisen tragedian. En kyennyt keskittymään koulujuttuihin, mutta en osannut myöskään maata paikallani tekemättä mitään. Lukukokemukseni olisi kenties voinut olla erilainen, jos pää olisi osallistunut aktiivisemmin suoritettuun toimintaan. Olen lukenut migreenissä aikaisemminkin, mutta lukukokemus jää aina jotenkin sumeaksi ja etäiseksi, sille ei mahda mitään. Niin nytkin.

En siis päässyt liikuttavia ihmiskohtaloita niin lähelle, kun olisi ehkä pitänyt. En tuntenut sääliä tai tuskaa henkilöiden koettelemuksissa. Sen sijaan teos tuntui välillä selittävän turhan paljon - henkilöiden itsepohdinta ärsytti ja tuntui välillä jopa teennäiseltä. Olisin halunnut solmia lankoja itse, en niin, että niitä solmitaan minulle valmiiksi. Pitkästä aikaa tuli luettua kirja, joka oli "ihan hyvä". 

Toki Englantilaisella tragedialla on paljon arvokasta sanottavaa esimerkiksi rasismista, ennakkoluuloista ja rakkaudestakin. Fitzgeraldejen perheessä tärkeät asiat jäävät sanomatta, ja vanhemmat etääntyvät toisistaan ja lapsistaan. Ongelmat aiheuttavat aina uusia ongelmia, kunnes solmuja on enää mahdotonta avata. Toisen ihmisen tuska ja hätä nähdään vasta sitten, kun se on liian myöhäistä. 

Teoksen Englanti on myös yksinkertaisesti sanottuna kuvottava. Teoksen englantilaiset tuntuvat jakautuvan joko teeskentelijöihin, katkeriin epäonnistujiin tai rasistisiin idiootteihin. Harmaa ja ennakkoluuloinen maa tuntuu ikään kuin imevän ihmisten unelmat sisäänsä. Myötätuntoa ja ystävyyttä tuntuu löytyvän vain valkoiselle keskiluokalle, etniset ja seksuaaliset vähemmistöt eivät enää kuulu saman hyväksynnän piiriin. Voin vain hymähdellä, miltä Suomi oikein mahtaa näyttää maahanmuuttajan näkökulmasta. Varmaan oikea lottovoitto...

Suosittelen Walshin teosta niille, jotka hakevat koskettavaa ja monisyistä tarinaa synkemmillä sävyillä. Myös brittimeiningistä pitävälle teos on löytö, jos mielii matkata myös syrjäkujille. Piristysruisketta etsivät älköön vaivautuko. 

Haasteet: Ota riski ja rakastu kirjaan (1/2).
---
Englanninkielinen alkuteos Once Upon Time in England (2008).
2009, Like.
375 sivua.
Kansi: Tommi Tukiainen.

6 kommenttia:

  1. Sinulla on kirjoista aina tosi nätit kuvat :). Luulen, että tiedät mitä tarkoitat tästä kirjasta kirjoitettuasi, siis siitä, että hyvä kirja onkin jotenkin... Ei niin nautittava. Luulen, että Englantilainen tragedia jää minulta lukematta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, kuvat ovat minulle tärkeitä ja mukava siis kuulla, että ne miellyttävät toisiakin. :)

      Englantilainen tragedia on hyvä kirja, mutta ei minun kirjani. Tosiaan ehkä liikaa selittelemistä, en tiedä.

      Poista
  2. Minä pidin tästä aika paljonkin! Jokin tässä ihan vähän hiersi, mutten saa enää päähäni mikä eikä arviossanikaan sitä lukenut :D

    Mutta kiva että luit tämän, vaikket ehkä niin paljon tykästynyt kuin vaikka minä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan tärkeitä juttuja tässä kirjassa oli, sen puoleen olen itsekin iloinen, että luin. :)

      Voi hiertymät! :D

      Poista
  3. Kah, unohdin aiemmin kommentoida tähän... No, ei se mitään. Kivaa, että luit heittämäni haastekirjan! Minä en aikoinaan saanut sitten edes kirjoitettua tästä mitään, joten muistikuvat ovat jo hiukan himmenneet. Muistan kuitenkin pitäneeni rosoisesta tarinasta ja kirjan henkilöistä kaikessa raivostuttavuudessaan. Ympäristö tuli jotenkin tosi eläväksi lukiessani tätä, ja tietysti sain myös verenpaineet nousuun kirjan kuvaamien ilmiöiden vuoksi. Voisin siis vakavasti harkita lukevani muutakin Walshin kirjoittamaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulla on koko Walshin tuotanto hyllyssä: Lutka ja Go to Sleep odottavat vuoroansa.

      Poista