Tea with Anna Karenina

Tea with Anna Karenina

tiistai 8. tammikuuta 2013

Tykistönkadun päiväperho


Metellä on idylliperhe - rakastava aviomies ja sopivasti sulkeutunut mutta älykäs tytär. Metellä on myös röyhkeä ja kunnianhimoinen visio, sillä hän haaveilee tekevänsä elämästään "puistatuksen ja kelvottomuuden taidetta, antihumanistista eläintaidetta". Tämä tarkoittaa irtosuhteita ja uskottomuutta, hillittömyyttä loppuun asti. Mallinaan Mette pitää ihannoimaansa (fiktiivistä) kirjailijaa, Liliane Schubaldia. Pian Mette saa kuitenkin huomata, ettei railakkaan taiteilijaelämän ja perhearjen yhdistäminen olekaan kovin helppoa, ja myös rappion glamourilla on ikävät puolensa. 

Tykistönkadun päiväperho on kaikessa karnevaalisuudessaan hämmentävä. Se nauraa niin avioliitolle, uskottomuudelle kuin taiteilijaelämällekin. Romaanista on vaikeaa löytää kiinnekohtaa, johon voisi turvallisesti ja tukevasti tarttua, ilman, että joutuisi pelkäämään senkin murenemista. Se tekee lukemisesta yllätyksellistä ja raikasta. Sinervon kertomus myös rikkoo tabuja kuvatessaan teinitytön ja vanhuksen seksuaalisuutta: hyväksikäytettynä seksiobejktina esitetäänkin viriilissä iässä oleva mies. 

Henkilöhahmot ovat tyypiteltyjä: Mette on egoisti, aviomies Eero sinisilmäinen ja Petran maailma on murrosiän muutoksessa. Liliane Schubald, mystiseksi ja etäiseksi jäävä kirjailijahahmo, jonka mielenkiintoista ja rajua elämää kuvataan kuin elämäkerrassa, osoittautuu romaanin elävimmäksi. Myyttinen ja ristiriitainen hahmo vetää puoleensa niin Metteä kuin lukijaakin. Liliane Schubaldin hahmoon kätkeytyy jokin arvoitus, jota Mette yrittää tavoittaa elämällä Schubaldin elämää itse läpi. 

Samaa arvoitusta jäin itsekin pohtimaan. Kirjailijan taiteilijaelämä ja narsismi on liioiteltua ja ristiriitaista, mutta juuri se tekeekin Schubaldista mielenkiintoisen. Melkein toivoin, että kauneusleikkaukasiin ja nuoriin miehiin hullaantunut kirjailijatar olisi oikeasti ollut olemassa. 

En ihmettelisi, jos Sinervon teos ärsyttäisi joitakin lukijoita. Varmasti liioittelu ja tyypittely ovat tietoisia valintoja, joilla tuotetaan raisua huumoria. Joku voisi sanoa teoksen mustaa huumoria mauttomaksi - minusta tämä oli kuitenkin raikas lukukokemus. Provosointi tekee Tykistönkadun päiväperhosta jotenkin estotonta ja terävää luettavaa. Tai ehkä minulla on vain huono huumorintaju.

Vaikka monet perinteiset arvot ja asetelmat kyseenalaistuvatkin, Tykistönkadun päiväperhoon voi myös lukea onnellisen lopun. Onko kyseessä sittenkin perheidyllin voitto, vai avioliiton lopullinen hajoaminen?  Sinervo jättää tarinansa avoimeksi, eikä erilaisten tulkintojen mahdollisuutta rajata pois. Hieno romaani, joka ei aliarvioi lukijaansa.

2 kommenttia:

  1. Muistan, että pidin tästä kirjasta, itseasiassa kaiketi aika paljonkin. Se onkin ainoa mitä muistan, jostan syystä olen ihan unohtanut kirjan ja sen sisällön muuten.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi, onneksi blogisi varmaan auttaa tulevaisuudessa tässä ongelmassa. :)

      Poista