Tea with Anna Karenina

Tea with Anna Karenina

torstai 17. tammikuuta 2013

On the Road


Jack Kerouacin On the Road tarttui minulle mukaan Akateemisen Hulluilta päiviltä (meno oli muuten oikeasti aika kaaottista). Joku oli muistaakseni vielä kehunut kovasti kirjaa. Ajattelin automaattisesti, että kirja soveltuu mainiosti matkalukemiseksi. Jo teoksen nimi tuntuu houkuttelevan matkalle.

Pumpuliset kuvitelmani karisivat nopeaan. Monta kertaa matkan aikana huomasin, että olin saattanut lukea parikymmentäkin sivua tajuamatta mitään. Mieluummin taisin keskittyä omiin juttuihini kuin kertomukseen. Ja jos juonta miettii, en ihmettele yhtään.

On the Road on matkakertomus, jossa sekalainen ja aina välillä vaihtuva joukko matkaa ympäri Amerikkaa. Onnistuneeseen matkaan kuuluu tietenkin täydellinen tyhjäntoimitus, kaikenlainen kohellus ja party hard. Välillä kertoja ei tiedä itsekään missä hän on.

Kerouacin romaani oli minulle varmaan viime vuoden tuskaisimpia lukukokemuksia. En saanut itseäni mitenkään kiinnostumaan päättömästä kohelluksesta ja rappiosta. Kirja tuntui jotenkin tyhjältä, enkä löytänyt siitä oikein mitään sanottavaa. En samaistunut keneenkään kirjan henkilöistä tai jaksanut edes kiinnostua heistä. Ei niin, että olisin jotenkin vihastunut kirjaan, mutta tämä ei vain ei ollut minun kirjani. Tunsin harhailevani kirjassa kuin ulkopuolinen. Maisemat ja ihmiset lipuivat ohi, ja minä katselin jostakin kaukaa. Toisinaan huomasin olevani jossakin muualla.

Ehkä opin On the Roadista jotain itsestäni lukijana: tarvitsen kirjassa jonkinlaisen tiukan päämäärään tai kosketuksen itseeni, mutta jos ne kummatkin puuttuvat, en viihdy.

Joku toinen voi saada On the Roadista irti enemmän kuin minä. Henkilöhahmoissa riittää pohdittavaa niistä kiinnostuville, ja vaihtuvia maisemiakin kuvataan mielenkiintoisesti. Villistä roadtripistä haaveileva saa juuri sitä, mitä haluaakin. Toisille varoituksena: matka saattaa jäädä kesken.

---
On the Road (1955).
2011, Penguin Books.
281 sivua.
Cover Photography by Stephen Shore.
Kustantajan sivut.

8 kommenttia:

  1. Hmmjoo. Hippikauden kulttikirja joka kuulostaa aivan liikaa epämääräiseltä haahuilulta että olisin ikinä tuntenut minkäänlaista halua kyseistä kirjaa lukea. Mutta faninsa tälläkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta. Luulen, että tämä on paljolti joko suosikki tai sitten ei innosta kovinkaan paljoa.

      Poista
  2. En muista, mitä kaikkia Kerouacin kirjoja on tullut luettua, kun niiden lukemisesta on jo aikaa, mutta sen muistan, että Tristessa oli aikanaan se, johon hullaannuin ja josta lukeminen lähti. Matkalla on käsittääkseni kirjailijan kuuluisin kirja, mutta ei minunkaan mielestäni oikeasti paras. Toivottavasti et saanut kammoa ko. kirjailijaa kohtaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joskus olen Tristessaan törmännyt kaupassa, ehkä pitäisi lukea.

      Olen joskus kokeillut lukea Kerouacilta Dharmapummeja, mutta kesken jäi. Yritän olla vielä optimistinen. :D

      Poista
  3. Luin kirjan suomeksi joskus muinoin lukiossa, tykkäsin ja kirjoitin siitä esseenkin. Sen jälkeen ei kuitenkaan ole tehnyt mieli palata asiaan, vaikka kirja on omassakin hyllyssäni kirjastopoistona. Ehkä tämä ei iske enää nykynuorisoon vaan alkaa enemmänkin olla vanhojen hippien heiniä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi olla, mutta olen kuullut tätä edelleen kehuttavan. Ehkä on kyse enemmänkin makueroista.

      Poista
  4. Joku juuri minulle sanoi, että tämä on ihan paska kirja :D Haha kukahan mahtoi olla, en enää muista, mutta eipä juurikaan houkuta lukea. Siitäkään huolimatta, että tämä on kuitenkin myös pidetty toisten taholta.

    Itsekin kaipaan kirjaan nykyään jotain päämäärää tai jotain selkeää kulkua. Jotain mistä pitää kiinni. Epämääräistä haahuilua on jo omassa elämässä tarpeeksi, niin kirjalta sitä ei kaipaa :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ai niinkö luit rivien välistä. :D

      Samoilla linjoilla ollaan. :)

      Poista