Tea with Anna Karenina

Tea with Anna Karenina

torstai 3. tammikuuta 2013

Kellariloukko


Kirjoitin sen ja luulin, että siitä tulee hyvinkin näppäärää, mutta nyt kun olen nähnyt, että halusin vain ilkeästi pilailla, niin en uhallakaan pyyhi sitä pois!

Kellariloukko on neljäs Fjodor Dostojevskilta lukemani teos. Luin teoksen kurssia varten, vaihtoehtona olisi ollut Bridget Jonesin päiväkirja. Vapaaehtoisesti tuskin olisin tähän tarttunut, sillä aikaisemmat lukemani Dostojevskit ovat olleet minulle enemmän tai vähemmän tuskaisia. Rikoksen ja rangaistuksen Sonja oli ärsyttävä, Karamazovin veljesten loputtomat monologit veivät minulta puoli vuotta. Idiootissakin taisi olla jotain vikaa, mutta sittemmin sentään se teos on kasvanut mielessäni jopa askarruttavaksi lukukokemukseksi. En siis ole mikään Dostojevski-fani, ja jos ikuisessa kiistassa Tolstoi vs. Dostojevski pitäisi puolensa valita, niin varmaan blogini nimikin kertoo jo kantani. En halua haukkua venäläistä neroa, mutta minä ja dostis olemme aivan eri taajuuksilla (huom. Idiootissa on erittäin mielenkiintoinen naishenkilö, häntä en ota nyt mukaan perustellessani epäreilua väittämääni). Joskus ihmettelen suhtautumistani, sillä kaikesta huolimatta olen kiltisti hankkinut melkein kaikki Dostojevskin teokset hyllyyni. Ehkä tämä on jokin typerä hylly-imago-kysymys. 

Kellariloukko ei siis saanut minulta niitä mahdollisuuksia, jotka se olisi voinut saada, jos en olisi jo ehtinyt tympääntyä Dostojevskin aikaisempaan tuotantoon. Kellariloukko on siis muistelmien muotoon kirjoitettu lyhyt teos, jossa maailmasta eristäytynyt mies pohtii inhoaan ihmisyyttä ja ihmisiä kohtaan - vuoroin hän korottaa itsensä toisten yläpuolelle vuoroin taas rypee itsesäälissä. Kehä toistuu läpi teoksen, aina kyllästyttämiseen asti. Tuskin tarvitsee mainita, että päähenkilö herätti minussa suurta vastenmielisyyttä ja torjuntareaktioita. Varsinkin, kun samanlaista lässytystä (joskin paljon mielenkiintoisemmin) löytyy myös Rikoksesta ja rangaistuksesta. Muitakin yhtäläisyyksiä voi havaita - Lisa muistuttaa kovasti Sonjaa. Ja sekös ärsyttää. 

En kiellä, etteikö Dostojevski olisi hyvä maanisuuden ja hulluuden kuvaaja. Siinä hän on erinomainen, ja hänen romaaneissaan parhaimpia kohtia ovat horjumiset hulluuden ja todellisuuden välillä. Mutta kyllä järjettömät monologit myös ärsyttävät. Samoin olen jokseenkin kyllästynyt todellisen ihmisyyden ja hyvän ihmisen etsintään, tai ehkä lähinnä siihen, miten se kirjoissa ilmenee. Aina sama juttu - vatvontaa, rikoksia, tahallista ilkeyttä, sinisilmäisiä idiootteja ja kuumeilua (tai muuta sairastelua). Kellariloukko ei tee poikkeusta. Tässä teoksessa tiivistyy kaikki se, mikä Dostojevskissa minua ärsyttää. 

Voin kuitenkin suositella kirjaa Dostojevskista innostuneille: jos pidit Rikoksesta ja rangaistuksesta, varmasti tämäkin innostaa. Itsekin olen iloinen, että luin tämän. Ehkä innostun vielä lukemaan kaikki hyllyni dostikset läpi - sitten voin tulla tänne blogiini haukkumaan niitä ja oikeuttaa niiden oleskelun hyllyssäni. Hah. 

Olkoon, että minä olen lörpöttelijä, harmiton, vaivalloinen lörpöttelijä, kuten me kaikki. Mutta minkä sille voi, jos kerran jokaisen viisaan ihmisen suoranainen ja ainoa tehtävä on juuri lörpöttely eli tietoinen asioiden turhanpäiväinen vatvominen.

Dostojevski ja Tolstoi tappeli, kumpi voitti? Kommentoi oma mielipiteesi. 

23 kommenttia:

  1. Oih, Kellariloukko on eräs lempikirjani! Se on sellainen, johon voi palata monta kertaa, lukea sieltä täältä, antaa ajatuksen tulla.

    Itse olen enempi kallellaan Dostojevskiin, mutta en kyllä voisi näitä kahta asettaa vastakkain. :))

    Tässä eräs ihastuttava sitaatti Kellariloukosta, johon palaan ja palaan ja vatvon sitä eri kulmista. Kellariloukko on muuten eräs harvoista kirjoista, johon olen tehnyt merkintöjä ja alleviivauksia. Yleensä en sellaisia tee.

    "...Te nauratte, te jopa sanotte, että tuossa tapauksessa on yhdentekevää onko kanakoppi vai palatsi. Aivan oikein, minä vastaan, jos vain elämän tarkoitus olisi yksinomaan olla kastumatta..."

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oho, sittenhän satuit lukemaan juuri oikean postauksen! :D

      Minulle Anna Karenina on se alleviivattu ja vatvottu kirja, mutta toki monia muitakin suosikkeja löytyy.

      Poista
  2. Kröhöm minun täytyy ensin lukea jotain näiltä kirjailijoilta, ennen kuin voin kommentoida. Sillä kyllä, olen onnistunut välttelemään molempia kiitettävästi... täytynee ehkä tehdä tähän muutos piakkoin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Odotan mielipidettäsi, olisi ihan kiinnostavaa tietää mitä ajattelet näistä. :)

      Poista
  3. Dostojevski! Arvostan myös Tolstoita, mutta silti. Hyllyssäni on lähes kaikki Dostojevskilta suomennettu ja olen myös lukenut kirjat. Monet jopa kahteen kertaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itse olen sitä mieltä, että todennäköisesti palaan vielä Idioottiin ja luen lukemattomat kerran läpi. Ehkä vielä yllätyn!

      Poista
  4. Kellariloukosta en erityisemmin pitänyt mutta olen samaa mieltä että miespäähenkilöiden asenteessa on paljon samaa. RR:stä sen sijaan pidin paljonkin.
    ***
    Sonjan hahmo RR:ssä ei ole minusta niinkään ärsyttävä vaan minusta lähinnä epäuskottava, en usko moiseen hyvyyteen ja puhtauteen, se ei ole enää inhimillistä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En ota kantaa, Tostoilla on hyviä teoksia (S ja R, A.K ja Ylösnousemus), minusta D:n Rikos ja Rangaistus on minusta hyvä

      Poista
    2. Minä taas en pitänyt RR:stä ollenkaan! Sonja on juuri niin miehen kirjoittama kuin olla voi. Ehkä siksi provosoidun.

      AK on kerrassaan upea, Ylösnousemus hurmaa kielellään, mutta vieraannuttaa uskontohömpötyksillään. S&R on vielä lukematta, kun en ole löytänyt kirjaa kirpputoreilta tai antikvariaateista.

      Poista
    3. Hyvä pointti "miehen kirjoittama". Mutta hahmossa oli todella minusta jotain hyvin kummaa, onneksi pääpaino teoksessa oli RRR:n toiminnalla ja "ajatuksilla".

      Poista
    4. Totta tuokin. Jos pitää jotakin hyvää sanoa Rikoksesta ja rangaistuksesta, niin Rashkolnikovin kuumeilu oli hienoa. Ylipäätään Dostojevski kuvaa hulluutta jotenkin pelottavan osuvasti ja masentavan synkästi.

      Poista
  5. Minunkin ääneni menee Dostojevskille. Tolstoilta olen lukenut vain Anna Kareninan, hänen kirjoituksiinsa pitäisi tutustua paremmin, jotta voisi antaa perustellumman mielipiteen. Suunnitelmissa on jossain vaiheessa kokeilla Tolstoin novelleja, joita isäni on jo kauan kehunut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oivoi, Dostojevski taisi viedä tämän erän. :D

      Poista
  6. Molempia herroja löytyy omasta kirjahyllystä. Dostojevskia olen aloittanut (Rikos ja rangaistus), mutta se on "tauolla" eli joudun aloittamaan alusta. Tolstoin kirja (Anna Karenina) on vielä korkkaamaton. En siis tiedä vielä kumpi vie voiton...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Palaa toki uudestaan kommentoimaan, kun saat molemmat luettua. :)

      Poista
  7. Mulla niillä on vielä ratkaisematon tilanne. Voittajan ratkaisee Sodan ja rauhan tai Karamazovin veljesten paremmuus sitten kun saan luettua ne. (Tosin tällä hetkellä Tolstoi taitaa olla hivenen johdossa.)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jee! Yksi ääni (melkein) Tolstoille. Itsekin haluaisin lukea Sodan ja rauhan, ja näin varmasti teenkin heti kun löydän kirjan jostain.

      Poista
  8. Toivottavasti ilahdut Noora saadessasi nyt äänen TOLSTOIlle! =D Olen jo noin kahdeksan vuoden ajan fanittanut oikeastaan molempia, yhtä kauan kuin olen itse kirjoittamista harrastanut, ja vähän tilanteen ja ajankohdan mukaan on mennyt kumpi saisi tällaisessa kyselyssä ääneni - oikeastaan se on välillä vaihdellut senkin mukaan, kun olen jommankumman johonkin teokseen jälleen palannut. Mutta kallistun nyt kaikkiaan enemmän Tolstoihin, koska vaikka Fjodor Mihailovitsh onkin todella ansioitunut ihmismielen kuvaaja, tämä taito tuntuu olevan vain yksi osa Tolstoin arsenaalia. Tolstoi kuvailee vähän "tasapuolisemmin" monia muitakin asioita henkilöidensä elämässä ja ympärillä, eikä sorru tähän mainitsemaasi "hulluuden" kuvailuun. Kuten Tolstoi juhlittuna profeettana sanoi nuorehkolle Maksim Gorkille kerran "Idiootista" kutakuinkin näin, että Dostojevski ilmeisesti oletti ihmisen olevan yhtä sairas kuin hän itse oli, tms.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jaa niin, vaikka Tolstoin viaksi onkin katsottava se, että hän käytti aina häikäilemättä oman elämänsä ympäriltä löytyviä oikeita ihmisiä "malleina", kuten Sodassa ja rauhassa Natasha Rostovan kanssa vaimonsa pikkusiskoa tunnetuimpana esimerkkinä. Toinen hyvä esimerkki on Ylösnousemuksen naispäähenkilö, josta tuli monen mielestä epäonnistunut - johtuen siitä että Tolstoi kehitteli hahmon mielikuvituksensa varassa!

      Poista
    2. Hei hienoa!

      En ole innostunut Tolstoista henkilönä - setä kuulostaa aika pelottavalta. Mutta Tolstoin teokset ovat vain niin upeasti kirjoitettuja! Joskus mietin, kuinka mies on onnistunut kirjoittamaan sellaisen naishahmon kuin Anna Karenina. Moni pitää Tolstoin romaania jotenkin tuomitsevana, mutta itse en näe asiaa niin. Vaikka Levinin onnellinen tarina kulkeekin rinnalla ns. valoisampana esimerkkinä, juuri Annan tarina on se koskettavin ja mielenkiintoinen.

      Tuomion puuttumiseen voisi viitata jo alkulausekin:

      "Minun on tuomio, minä maksan tekojen mukaan" - näin sanoo Herra.

      Mutta nyt kun ajattelen, niin senkin voi tulkita juuri päinvastoin.

      Hmmn, vähän harhauduin. :D

      Poista
    3. Juu, ja varmasti monimutkainen suhde vaimoon on toiminut erinomaisena innoittajana kirjoittaessa.

      Poista
    4. Oletko itse löytänyt AK-teoksesta itseesi soveltuvia yhtäläisyyksiä? Nimittäin aikoinaan yläasteella tätä teosta minulle markkinoinut äidinkielenopettajani sanoi aika hyvin, että monissakin kohdissa jutut kirjojen henkilöistä ovat niin universaaleja, että voi tunnistaa niistä palan ainakin itseään. Omassa tapauksessani ensimmäinen tällainen oli se, kun rakastunut Vronski pyrkii aina olemaan siellä missä tunteidensa kohdekin =D

      Ja joo, suhde vaimoon alkoi olla vaikutin ihan alkumetreiltä asti - ensimmäisenä se vaikutti, kun T. kirjoitti Sotaa ja rauhaa, mutta peräti keskeytti suurtyönsä purkaakseen tuntojaan näytelmään nimeltä Turmeltunut perhe, joka sai alkunsa kun T. rousseaulaisen kasvatusopin kannattajana ei voinut sietää sitä, että vaimo antoi heidän esikoislapsensa imettäjän käsiin (vaimo itse sai haavoja rintoihinsa imettämisensä seurauksena). Kaikista selvimmin T:n ja vaimonsa elämä näkyy vaikuttimena juuri AK:ssa, ja voimmekin kuvitella miten liikuttunut rouva Tolstaja on ollut kirjoittaessaan käsikirjoitusliuskoja puhtaaksi... Esim. tapa jolla Levin kosii Kittyä (liitutaulu) perustuu suoraan tositapahtumiin.

      Poista
    5. Olen löytänyt yhtäläisyyksiä, mutta sittemmin olen löytänyt myös monen muun kirjan henkilöhahmoista yhtäläisyyksiä. Useimmiten kyseiset hahmot ovat vielä miehiä. :)

      Mielenkiintoista, en tiennytkään että kyseinen kohtaus on ihan tosipohjainen. :)

      Poista