Tea with Anna Karenina

Tea with Anna Karenina

lauantai 8. joulukuuta 2012

Elena



Joel Haahtelan Elena on kaikinpuolin nätti kertomus. Tarina on sopivasti haikea ja surullinen, ja kieli on supernättiä. Mies rakastuu naiseen, mikäs sen söpömpi lähtöasetelma, vähän vielä riputellaan  maagisen realismin höttöhiutaleita sinne tänne koristeeksi. Hohhoijaa... Koska en halua ikävystyttää lukijoitani oman pitkästymiseni jahkailulla, jääköön siis tämä postaus sanamäärältään tyngäksi.

Jotenkin Haahtelan romaanista tulee mieleen country home -sisustuslehdet. Fiktiivinen maailma on ihastuttavan pumpulinen ja kieli niin kaunista että se on jo oksettavaa. Rumuutta on turha etsiä, samoin huonoa kieltä, eikä siinä mitään, mutta kun hei tämä on jo tylsää. 

Toki teos voi myös ihastuttaa ja vietellä. Uskon, että Elena tarjoaa lukijalleen kahta eri positiota: toisessa lukija samaistuu rakkaustarinan henkilöihin tai ihastuu fiktiivisen maailman kauneuteen, toisessa taas vieraantuu näistä. Ei varmaan tarvitse selittää kummasta positiosta löysin itseni. En voinut samaistua keneenkään kirjan henkilöistä, ja teoksen naiskuva tuntui jotenkin imelältä. En löytänyt Elenasta mitään itselleni hyödyllistä tai koskettavaa ja ehkäpä siksi unohdin kirjan pian lukemisen jälkeen. Muistan enää juonen peruskaavan, imelyyden ja oman yökkäilyni. 

Elena aiheutti minussa sen verran voimakkaan hylkimisreaktion, että on vaikeaa sanoa oliko romaani huono vai sotiko se vain pahasti omia henkilökohtaisia mieltymyksiäni vastaan. Elenaa on luettu Blogistaniassa paljon ja paljon siitä on pidettykin, joten kenties kysymyksessä on makuasia. Haters gonna hate, niinhän se menee. 

Elena tiivistettynä: kermakarkki angoravillapaidassa. 

---
Elena. 
2003, Otava.
126 sivua.
Graafinen suunnittelu: Päivi Puustinen.

8 kommenttia:

  1. Hmmm, kuulostaa kiinnostavalta! Minä voisin kuvitella, että olisin löytänyt itseni sieltä vastakkaisesta positiosta kuin sinä, mutta lukematta ei voi varmasti sanoa!

    VastaaPoista
  2. Olen lukenut kaksi Haahtelaa, enkä minäkään kyllä ainakaan vielä ole myyty. Myös minun makuuni hieman liian ... supernättiä :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Taitaa olla aika kahtiajakava kirjailija, tykkää tai sitten ei.

      Poista
  3. En ole lukenut yhtäkään Haahtelaa, mutta kaikesta hypestä huolimatta ei ole toistaiseksi vielä tullut kyllä kiinnostusta tarttuakaan. En tiedä mikä siinä on! Ehkä kirjoissa sitten huokuu jo uloskin päin se, mitä ilmeisesti kansien välistä löytyy. Ei vaan, täytyyhän se itsekin (ehkä) lukea jossain välissä. Mutta ihan kiva lukea tästä vähän erilainen arvio.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jään kyllä odottamaan mielipidettäsi. :)

      Poista
  4. "kermakarkki angoravillapaidassa", reps ;D

    Yksi Haahtela (Lumipäiväkirja) on luettuna, vähän ärsytti, mutta myös ihastutti. En siis vielä tiedä kuulunko faneihin vai mihin lie kategoriaan ;)

    VastaaPoista
  5. Hmm. Kermakarkit maistuvat, mutta angora saa kutiamaan. Kiitos postauksesta, teit kirjan suhteen kuitenkin uteliaaksi.

    VastaaPoista