Tea with Anna Karenina

Tea with Anna Karenina

sunnuntai 18. marraskuuta 2012

Moby Doll & Linnunpaino



Pidin Saara Henrikssonin Moby Dollista. Pidin myös Linnunpainosta. Tyyliltään niissä on jotakin samanlaista, kenties Moby Dollin musiikki on muuttunut Linnunpainossa liikkeeksi, tai ehkäpä henkilöhahmojen etsintä tuo molempiin teoksiin jotain särkyvää. Henriksson kirjoittaa hyvin rikkinäisistä ihmisistä. Ja valaista (huom. ei rikkinäisistä).

Jennyn opiskelut vaativat vain lopputyötä. Mutta Jenny haikailee ainoastaan erästä sävelmää, jota hän kuuli lapsena valaiden laulavan. Samaan aikaan Jokke haikailee Jennyä. Lilja on lahjakas tanssija ja itsensä ankarin ruoskija. Kun hänen jalkansa revähtää, hän haluaa silti tanssia roolinsa. Tällä kertaa näyttämönä vain on parisuhde.

Henriksson kutoo taitavasti yhteen kaksi eri tason kertomusta kummassakin romaanissaan: Linnunpainossa päähenkilön elämä rinnastuu Siniparta-satuun, ja Moby Dollissa lukija pääsee sukeltamaan aina hetkeksi Jäämeren kaikuviin syvyyksiin. Itse asiassa kummassakin teoksessa juuri nuo toissijaiset tasot osoittautuvat paljon kiehtovimmiksi kuin "todellinen" tarinamaailma. Valaiden laulua haluaisi jäädä kuuntelemaan pitemmäksikin aikaa, ja Siniparran ja Judithin tarina viettelee. Kuin lukija tulisi noidutuksi.

Pakkomielteet - nekin nousevat keskeisiksi. Jennin valasmania ja Liljan kunnianhimo. Kun tavoittelee jotakin, saattaakin löytää vahingossa itsensä. Tai ehkä itsensä löytää vasta silloin, kuin lakkaa kurottelemasta ja katsoo hetkeksi sisäänpäin.

Entä toiset ihmiset? Voiko toista koskaan tuntea? Ei, eikä tarvitsekaan.

Henrikssonin teokset ovat mukaansatempaavia, ja luin kummatkin kirjat miltei yhdeltä istumalta. Niin kuin jo sanoin, pidin niistä. Silti jotakin puuttui. Moby Dollissa ärsyynnyin kaikkien ongelmien ratkeamisesta - romaanin loppu oli minulle todellinen happy ending, antikliimaksi. Linnunpainossa taas minua vaivasi ongelmien runsaus. Mielestäni kun Linnunpaino onnistuu parhaiten juuri pakkomielteisen liikkeen kuvauksena, mutta parisuhdetarinana se on jotenkin kömpelö. Vähemmän henkilöitä ja vähemmän draamaa, ja lukukokemukseni olisi ollut ehkä täydellinen.

Mutta onhan Henrikssonin kirjoissa jotakin ainutlaatuista. Kummatkin käpertyvät liki lukijaansa, ja olen aina pitänyt kirjoista, joissa etsitään jotakin tiettyä, mutta löydetään ihan jotain muuta. Mitä tahansa Henriksson sitten tulevaisuudessa kirjoittaakaan, olen varma, että se päätyy koristamaan kirjahyllyäni.

X Kustantajalta pyydettyjä arvostelukappaleita. 

---

Moby Doll.
2011, Into.
187 sivua.
Graafikko Elina Salonen
Kustantajan sivut.

---

Linnunpaino.
2012, Into.
246 sivua.
Layout Elina Salonen.
Kustantajan sivut.

8 kommenttia:

  1. Hieno arvio Noora! Nyt ehkä uskallan tarttua Moby Dolliin, jota jostain syystä olen vähän kartellut, mutta ehkäpä turhaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä mie ainakin pidin siitä, siinä oli valaskapinaa! :)

      Ja kiitos, Katri. :)

      Poista
  2. Kiitos tästä tekstistä, Noora! Moby Doll laulaa minulle yöpöydältä valaslauluja, ehkä nyt saisin kipinän tarttua siihen ensi viikolla.

    VastaaPoista
  3. Rohkeutta! Tästä olisi kiva lukea blogeista enemmänkin. :)

    VastaaPoista
  4. Minäkin olen tykästynyt Henriksonin kirjoihin! Moby Doll oli lumoava, etenkin upean kielensä ja tunnelmansa ansiosta. Linnunpaino on odottanut hyllyssä luvattoman kauan, mutta ei auta, sen on pakko jaksaa odottaa vielä vähän vuoroaan. Minäkin toivoisin, että Henriksonin teoksista kirjoitettaisiin enemmän blogeissa. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itse olen myös ihmetellyt Henrikssonin vähäistä bloginäkyvyyttä. Ehkä tähän on tulossa jonkinlainen muutos, kun Henriksson on jo julkaissut kaksi teosta. Ainakin sopii toivoa. :)

      Poista