Tea with Anna Karenina

Tea with Anna Karenina

sunnuntai 21. lokakuuta 2012

Tunnottomien valtakunta & synttärit




Jos et halua lukea arviota Ackerin kirjasta, vaan päivittää synttärikuulumiset, skrollaa alas. :)

---

Kathy Ackerin Tunnottomien valtakunta saa jo hieman paremmat pisteet, kuin Pussy, merirosvokuningatar. Oikeastaan kirjoja erottaa jo triljoona valovuotta. Tunnottomien valtakunta ei ole niin vastakarvaista luettavaa, ja siitä löytyy ihan perinteistäkin kertomusta. Tietenkin sopivasti sotkettuna Ackerin omiin aineksiin.

Tunnottomien valtakunnassa eri henkilöt etsivät identiteettiään kaaosmaisessa maailmassa. Hetkessä todellisuuden sekä itsen luonto saattaa muuttua. Eri kertojat vuorottelevat, ja vaikka Tunnottomien valtakunta tosiaankin tuntuu jo enemmän kertomukselta kuin Pussy (Acker itse kertoo Hannibal Lecter, My Fatherista löytyvässä haastattelussaan, että se on hänen "kerronnallisin" kirjansa), tarina fragementoituu ja määrittyy koko ajan uudelleen. Kaikkia ristiriitoja ei selvitetä, ja kokonaisen ja johdonmukaisen rakenteen löytäminen jää haaveiluksi.

Voisi ajatella, että Acker käy kirjallaan sotaa perinteistä romaanimuotoa vastaan. Mutta laajemmin ajateltuna teos näyttäytyy sotana koko länsimaista todellisuuskäsitystä vastaan. Henkilöt ovat jonkin pakottavan päämäärän ajamia, eikä tuo päämäärä koskaan selviä heille. Todellisuus esitetään unenomaisena, kontrolloimattomana. Ei ole mitään kaavaa, jolla sen saisi järjestykseen. Henkilöt, sen enempää kuin lukijakaan, eivät hahmota kokonaisuutta, eivät oikeastaan edes itseään. 

Eniten kiitosta minulta Tunnottomien valtakunta saa painajaismaisesta tunnelmastaan. Tässä romaanissa on maailmanlopun tuntua, mutta ihan kuin kaiken kokisi vielä jossakin huumepöllyssä. Sekavuudessa on tosin huonokin puoli: välillä teos tuntuu jopa tekotaiteelliselta. Syntyy vaikutelma, että poikkeavuutta on joko hakemalla haettu tai se on syntynyt humaltuneesta kynästä ilman editointia. Omaa lukukokemustani tämä täysin epäolennainen pohdinta häiritsi. Eihän aitoutta voi mitenkään mitata?

Olen kiitollinen siitä, että tulin lukeneeksi Ackeria. Varsinkin tämän kirjan kohdalla. Mutta olen myös kiitollinen itselleni, että tajusin jättää Acker-kuuni kesken. Tunnottomien valtakunta on synkkä piristys romaanikäsitykseeni, mutta samalla jo se ampuu yli mukavuusalueeni (muista Ackerin teoksista puhumattakaan). Huokaisen helpotuksesta, kun hyllyssä odottaa jokin tylsä ja perinteisen kaavan klassikko. 

---
Eglanninkielinen alkuteos Empire of the Senseless.
Suomentanut Silja Hiidenheimo.
1996, Like.
266 sivua.
Kansi Tommi Hänninen.

---

Kaikessa hiljaisuudessa on lipunut ohi lokakuun 19. päivä. Mitä se merkitsee? No sitä, että TwAK on sinnitellyt hengissä kokonaisen vuoden! Onneksi olkoon yksivuotias blogini, kunniaksesi juon ison kupillisen teetä ja hyväilen rapistunutta Anna Kareninaani.

Ihan ensiksi kiitos kaikille lukijoilleni. Ilman teitä ei olisi TwAKia olemassa. Kommentit ovat päivän pelastus! Rutistus ja halaus ja sylin täydeltä lämmintä syksyä! :)

Ja sitten: Mitä on mahtunut vuoteen? Ihan kamalan paljon! 

Olen päässyt opiskelemaan kirjallisuutta. Olen askeleen lähempänä sitä tulevaisuutta, josta olen aina haaveillut. Olen tutustunut sekä työn että opiskelun kautta ihaniin uusiin ihmisiin, saanut uusia ystäviä. Samalla olen joutunut hyvästelemään osan rakkaistani, kun olen muuttanut Imatralta Tampereelle. Parhain ystäväni jäi Imatralle, samoin vanhempani. Onneksi on junat. 

Kuluvaan syksyyn mahtunut sekä vastoinkäymisiä (sairastamista), että myös iloa. Uudet haasteet ovat pelottaneet. Kaikki päätökset, joita olen joutunut tekemään, eivät ole olleet helppoja. Mutta samalla, kun olen selvinnyt niistä, olen kasvanut ihmisenä. Kuulostaa kliseeltä, mutta joka päivä peilistä katsoo takaisin vähän vahvempi Noora. 

Ja bloggaus. Viime aikoina se on jäänyt vähemmälle, mutta kuitenkin näpyttelen aina silloin tällöin. Teemakuukausista olen joutunut luopumaan, koska muukin elämä vie aikaa. Ei ole aikaa lukea ja blogata massiivisesta määrästä kirjoja. Jatkossa saattaa käydä niin, etten enää bloggaa kaikista lukemistani kirjoista. Senkin ajan kun voi käyttää lukemiseen. Mutta älkää pelätkö, kyllä TwAK vielä toisenkin vuoden täyttää. ;)

Mitä olenkaan saanut blogiltani?

Uskoa itseeni. Uusia tuttavuuksia. Tilaisuuksia. Blogi on vuodessa avannut monia mahdollisuuksia, ja sen kautta olen tutustunut myös uusiin ihmisiin. Olen saanut kutsuja ihaniin tapahtumiin, joista on jäänyt upeita muistoja. Adjektiivejen tulvasta voi kenties huomata, että bloggaaminen kannattaa...

---

On ollut niitä hetkiä, jolloin olen vain halunnut vetää peiton päälle ja jäädä sänkyyn itkemään. 

Nyt en malta odottaa huomista. 





20 kommenttia:

  1. Onnea 1 vuotiaalle ja pakkohan blogisi on täyttää vielä monia vuosia, sillä se on yksi lemppareitani ollut alusta alkaen. Ihanaa syksyä Noora!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, kiitos Katri! Siekin olet miun suosikki. <3

      Poista
  2. Onnea myös sinun ihanalle blogillesi :)

    Minullekin kävi juuri opiskelun aloittamisen takia niin, että lukemiseen ja sen myötä bloggaamiseen ei ollutkaan enää niin paljoa aikaa. Tosin sinulla sitä kaunokirjallista luettavaa on ainakin paljon opintojen vuoksi! Kuvittelin, että toisena opiskeluvuotenani voin ottaa rennommin ja ylimääräistä aikaa on enemmän, mutta pyh ja pah :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, kyllä ala tukee lukemista aika hyvin. ;)

      Poista
  3. Onnea huippublogillesi! Ja paljon jaksamista syksyyn. Minusta fuksivuosi oli ihana ja kamala. Kamala rankkuudessaan ja kaikkien suurien muutosten vuoksi, mutta ihana myös samoista syistä.

    Toivottavasti löydät paljon aikaa lukemiseen (tai ainakin niin paljon kuin kaipaat) ja kaikkeen muuhunkin! Ja toivottavasti myös nähdään taas pian :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kiitos ihana Suketus <3

      Yritän löytää aikaa. Toistaiseksi pärjäilen. :D

      Poista
  4. Ihana kuva ja onnea blogille! Hurjia päätöksiä ja muutoksia mahtunut vuoteen, minäkin siis toivotan tsemppiä ja hyvää fiilistä ja mukavia lukuhetkiä!

    VastaaPoista
  5. Yksivuotisonnittelut! Omaakin fuksivuotta muistellessa mietin vaan, miksi ekan vuoden opetussuunnitelmat on niin täyteen sullottuja (opiskelijoilla kun tuppaa olemaan asuinpaikan muutosta sun muuta oheisstressiä ekana vuonna).. Kyllä se tahti siitä onneksi sitten rauhoittuu! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luulen, että omalla kohdallani olen itse änkenyt kalenterini täyteen. :D

      Pikkuhiljaa tähän ainakin alkaa jo tottua. :)

      Poista
  6. Paljon onnea yksivuotiaalle! :)Tsemppiä ja mukava juttu, että blogi myllerryksistä huolimatta vielä päivittyy!

    VastaaPoista
  7. Paljon onnea blogille ja myös opintoihin! Parhautta on saada opiskella alaa, josta pitää todella paljon.

    (Ihana kuva!)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! En voisi enempää olla samaa mieltä. :)

      (Oli lenkillä pakko kiivetä puuhun. Tuli hyvä mieli. :)

      Poista
  8. Yksvuotisonnittelu ja pitkää ikää :)

    VastaaPoista
  9. Synttärionnittelut! Bloggaaminen kannattaa, siitä olen ihan samaa mieltä! :)

    VastaaPoista
  10. Synttärionnittelut :) Rutistukset sinnekin suuntaan ja ihanaa syksyä!

    (Oi mikä pihlaja <3)

    VastaaPoista
  11. Hei Noora, blogissani on sinulle jotain! :)

    VastaaPoista