Tea with Anna Karenina

Tea with Anna Karenina

keskiviikko 31. lokakuuta 2012

Penetraatio


Unni Drouggen Penetraatio osoittautuu kenties parhaimmaksi tänä vuonna lukemistani kirjoista. Jotenkin koko lukukokemukseni oli mielettömän voimakas. Harva kirja aiheuttaa vahvaa fyysista reaktiota lukijassaan: pahoinvointia, pelkoa, inhoa, häpeää. Kaikkea yhtä aikaa. Drouggen romaani ei missään nimessä ole mikään mieltä ylentävä kirja, mutta se on inhottavuudessa niin osuva ja yhtenäinen, että sitä ei voi kuin ihailla.

Penetraatio kertoo taiteilija Maximilian Friskin ja hänen tyttöystävänsä tarinan. Linnéa raiskataan, eikä hän tunnu pääsevän tapauksesta yli. Max kokee inhoa niin Linnéaa kuin tekoakin kohtaan. Max alkaa pohtia seksuaalisuutta modernissa yhteiskunnassa - mitä kaikkea se käsittää sisällään ja miten väkivaltaisia muotoja se saa. Hän päätyy radikaaliin päätökseen, jonka seurauksia romaani keskittyy seuraamaan.

Onko ihmisellä ulospääsyä seksuaalisuudesta? Penetraatio keskittyy tutkimaan tätä ongelmaa, jota on mielestäni käsitelty varsin vähän kirjallisuudessa. Maximilianille seksuaalisuus (etenkin miehen) esiintyy inhottavana, egoistisena ja väkivaltaisena kehänä. Hän kokee vieraantuneensa siitä kokonaan, ja haluaa irtatua toisen sukupuolen alistamisesta. Lukijan tehtäväksi jää pohtia, pääseekö Maximilian irti miessukupuolelle luontaisesta penetraation väkivallasta. Yhteiskunnallisesti Maximilianin ei ole kuitenkaan mahdollista irtautua myös toisten ihmisten seksuaalisuudesta (väkivallasta).

Tätä pakottavaa kehämäisyyttä jäljittelee teoksen rakennekin. Se alkaa penetraatiosta ja päättyy siihen. Yksilön rooli tässä kehässä saattaa muuttua, mutta yhtä kaikki hän on osa seksuaalisuuden suurta ympyrää. Penetraatio myös esittää seksuaalisuuden jonakin yksilöä suurempana, kokonaista yhteiskuntaa koskevana ominaisuutena. Ei ole yksinkertaista väittää, että sukupuoli(elin) määrittäisi seksuaalisuutta, vaan määrittämiseen osallistuu myös ympäröivä yhteiskunta.

Drouggen kirjaa voi myös tulkita vieraantumisena seksuaalisuuden esittämisestä. Yliseksuaalinen, pornografinen arkielämä alkaa tuntua vieraalta, eivätkä kirjan päähenkilöt enää osaa nähdä itseään osana pornografian virtaa. He kaipaavat erilaisia seksuaalisuuden esityksiä, mutta eivät löydä niitä helpolla. Kaikille vaihtoehtoja ei edes ole olemassa.

Maximiliania ei voi tulkita yksioikoisesti feministisenä miehenä, vaikka hän kokeekin penetraation vastenmieliseksi. Maximilianin naisihanne on yhtä kieroutunut kuin hänen inhonsa uhreja kohtaan. Minäkerronta ja aukot jättävät lukijalle kuitenkin mahdollisuuden erilaiseen tulkintaan, ja Maxin tarinaa voi lukea vastakarvaankin.

Aikaisemmin olen lukenut Drouggelta pari muuta romaania, mutta en kokenut niitä yhtä voimakkaiksi kuin Penetraatio. Penetraatio on tyylillisesti yhtenäinen, virheetön teos, joka jättää sopivasti aukkoja eikä selitä kaikkea auki. Se myös tarjoaa jossakin määrin poikkeuksellista mieskuvaa, mutta toisaalta taas hyödyntää stereotypioita. Teoksen arvoa myös lisää se, että se pohtii raiskausta miehen näkökulmasta, ja esittää sen myös miestä koskevana ja mieheen vaikuttavana.

Harmi vain, että näinkin tasokas ja aatteellinen romaani on saanut upean mainoslauseen kanteensa:

"Kiihkeä romaani, joka saa kätesi hikoamaan."

Oma tulkintani olisi:

"Kiihkeä romaani, joka saa sinut oksentamaan."

---
Ruotsinkielinen alkuteos Penetrering.
Suomeksi Outi Menna.
2007, Bazar.
278 sivua.
Kannen suunnittelu Lotta Kühlhorn.
Kustantajan sivut.

sunnuntai 21. lokakuuta 2012

Tunnottomien valtakunta & synttärit




Jos et halua lukea arviota Ackerin kirjasta, vaan päivittää synttärikuulumiset, skrollaa alas. :)

---

Kathy Ackerin Tunnottomien valtakunta saa jo hieman paremmat pisteet, kuin Pussy, merirosvokuningatar. Oikeastaan kirjoja erottaa jo triljoona valovuotta. Tunnottomien valtakunta ei ole niin vastakarvaista luettavaa, ja siitä löytyy ihan perinteistäkin kertomusta. Tietenkin sopivasti sotkettuna Ackerin omiin aineksiin.

Tunnottomien valtakunnassa eri henkilöt etsivät identiteettiään kaaosmaisessa maailmassa. Hetkessä todellisuuden sekä itsen luonto saattaa muuttua. Eri kertojat vuorottelevat, ja vaikka Tunnottomien valtakunta tosiaankin tuntuu jo enemmän kertomukselta kuin Pussy (Acker itse kertoo Hannibal Lecter, My Fatherista löytyvässä haastattelussaan, että se on hänen "kerronnallisin" kirjansa), tarina fragementoituu ja määrittyy koko ajan uudelleen. Kaikkia ristiriitoja ei selvitetä, ja kokonaisen ja johdonmukaisen rakenteen löytäminen jää haaveiluksi.

Voisi ajatella, että Acker käy kirjallaan sotaa perinteistä romaanimuotoa vastaan. Mutta laajemmin ajateltuna teos näyttäytyy sotana koko länsimaista todellisuuskäsitystä vastaan. Henkilöt ovat jonkin pakottavan päämäärän ajamia, eikä tuo päämäärä koskaan selviä heille. Todellisuus esitetään unenomaisena, kontrolloimattomana. Ei ole mitään kaavaa, jolla sen saisi järjestykseen. Henkilöt, sen enempää kuin lukijakaan, eivät hahmota kokonaisuutta, eivät oikeastaan edes itseään. 

Eniten kiitosta minulta Tunnottomien valtakunta saa painajaismaisesta tunnelmastaan. Tässä romaanissa on maailmanlopun tuntua, mutta ihan kuin kaiken kokisi vielä jossakin huumepöllyssä. Sekavuudessa on tosin huonokin puoli: välillä teos tuntuu jopa tekotaiteelliselta. Syntyy vaikutelma, että poikkeavuutta on joko hakemalla haettu tai se on syntynyt humaltuneesta kynästä ilman editointia. Omaa lukukokemustani tämä täysin epäolennainen pohdinta häiritsi. Eihän aitoutta voi mitenkään mitata?

Olen kiitollinen siitä, että tulin lukeneeksi Ackeria. Varsinkin tämän kirjan kohdalla. Mutta olen myös kiitollinen itselleni, että tajusin jättää Acker-kuuni kesken. Tunnottomien valtakunta on synkkä piristys romaanikäsitykseeni, mutta samalla jo se ampuu yli mukavuusalueeni (muista Ackerin teoksista puhumattakaan). Huokaisen helpotuksesta, kun hyllyssä odottaa jokin tylsä ja perinteisen kaavan klassikko. 

---
Eglanninkielinen alkuteos Empire of the Senseless.
Suomentanut Silja Hiidenheimo.
1996, Like.
266 sivua.
Kansi Tommi Hänninen.

---

Kaikessa hiljaisuudessa on lipunut ohi lokakuun 19. päivä. Mitä se merkitsee? No sitä, että TwAK on sinnitellyt hengissä kokonaisen vuoden! Onneksi olkoon yksivuotias blogini, kunniaksesi juon ison kupillisen teetä ja hyväilen rapistunutta Anna Kareninaani.

Ihan ensiksi kiitos kaikille lukijoilleni. Ilman teitä ei olisi TwAKia olemassa. Kommentit ovat päivän pelastus! Rutistus ja halaus ja sylin täydeltä lämmintä syksyä! :)

Ja sitten: Mitä on mahtunut vuoteen? Ihan kamalan paljon! 

Olen päässyt opiskelemaan kirjallisuutta. Olen askeleen lähempänä sitä tulevaisuutta, josta olen aina haaveillut. Olen tutustunut sekä työn että opiskelun kautta ihaniin uusiin ihmisiin, saanut uusia ystäviä. Samalla olen joutunut hyvästelemään osan rakkaistani, kun olen muuttanut Imatralta Tampereelle. Parhain ystäväni jäi Imatralle, samoin vanhempani. Onneksi on junat. 

Kuluvaan syksyyn mahtunut sekä vastoinkäymisiä (sairastamista), että myös iloa. Uudet haasteet ovat pelottaneet. Kaikki päätökset, joita olen joutunut tekemään, eivät ole olleet helppoja. Mutta samalla, kun olen selvinnyt niistä, olen kasvanut ihmisenä. Kuulostaa kliseeltä, mutta joka päivä peilistä katsoo takaisin vähän vahvempi Noora. 

Ja bloggaus. Viime aikoina se on jäänyt vähemmälle, mutta kuitenkin näpyttelen aina silloin tällöin. Teemakuukausista olen joutunut luopumaan, koska muukin elämä vie aikaa. Ei ole aikaa lukea ja blogata massiivisesta määrästä kirjoja. Jatkossa saattaa käydä niin, etten enää bloggaa kaikista lukemistani kirjoista. Senkin ajan kun voi käyttää lukemiseen. Mutta älkää pelätkö, kyllä TwAK vielä toisenkin vuoden täyttää. ;)

Mitä olenkaan saanut blogiltani?

Uskoa itseeni. Uusia tuttavuuksia. Tilaisuuksia. Blogi on vuodessa avannut monia mahdollisuuksia, ja sen kautta olen tutustunut myös uusiin ihmisiin. Olen saanut kutsuja ihaniin tapahtumiin, joista on jäänyt upeita muistoja. Adjektiivejen tulvasta voi kenties huomata, että bloggaaminen kannattaa...

---

On ollut niitä hetkiä, jolloin olen vain halunnut vetää peiton päälle ja jäädä sänkyyn itkemään. 

Nyt en malta odottaa huomista. 





keskiviikko 17. lokakuuta 2012

Tabu




Tabu pitää sisällään kaksi kertomusta, pienoisromaanin muotoon kirjoitetun lankeamuskertomuksen ja novellin, joka sekin käsittelee nuoren seksuaalista heräämistä. Kokoelman nimi on siis osuva. Tabu, pienoiskertomus, kertoo teini-ikäisestä Milkasta, ja Sankarihymni nuoresta Thörstein Öiesenistä.

Minulle Tabu oli ongelmallinen etenkin siksi, etten löytänyt siihen mielekästä näkökulmaa. Milka on sinisilmäinen, ja lukija joutuu punnitsemaan Milkan asemaa läpi teoksen. Onko tyttö hyväksikäyttäjä vai hyväksikäytetty? Jännite voisikin olla mielenkiintoinen, ellei henkilöhahmoa olisi rakennettu ihan niin litteäksi. Itseään joka välissä auliisti tarjoava ja samaan aikaan jotenkin jälkeenjäänyt heitukka kun  ei tarjoa mitään samaistumisen mahdollisuutta. Nykypäivän lukija lähinnä ärsyyntyy ja etääntyy sankarittaresta. 

Myös muita henkilöitä vaivaa pieni yksiulotteisuus. Varsinkin naishahmoissa tuntuu kaikuvan jokin hyväuskoisuuden sinfonia. Minuun tämä ratkaisu vaikutti taas etäännyttävästi ja välillä katselin epätoivoisesti jäljellä olevaa sivumääräää.

Toki Milkaa voi tulkita eräänlaisena suomi-lolitana, joskin ilman Nabokovin huumoria. Toteutus on likainen, koska seksiaktit kuvataan banaalisti heinäladoissa, ja jokaiseen aktiin kytkeytyy vahvasti petos ja hyväksikäytön jännite. Lisäksi hetken huuma kantaa latteasti kohtalokasta hedelmää. Myytiltä viedään sen mystiikka, eikä lopputulos tarjoa huumoria. Traagista, voisi joku todeta. 

Mutta onhan näitä nähty. Ehkä juuri siksi Milkan tarina jäi minulle latteaksi, varsinkin, kun en onnistunut löytämään siitä sitä runollisuutta, joka on niin vahvasti läsnä Maa on syntinen laulussa. En löytänyt pienoisromaanista mitään uutta. Ainakaan mitään, mihin olisin voinut tarttua. 

Sen sijaan Sankarihymni vetosi minuun aivan eri lailla. Pidin sen sen seksuaalisesta jännitteestä, joka karttaa pornografian yleistä A-B -mallia esileikistä siemensyöksyyn. Erotiikka kun on paljon laajempi leikkikenttä kuin yhdyntä. Eroottiikkaan liittyy usein lupaus seksistä sekä jonkinlainen halu (A), mutta sen ei välttämättä tarvitse johtaa mihinkään aktiin (B). Ehkä juuri odotus, joka ei koskaan tule täyttyneeksi, osoittautuukin paljon mielenkiintoisemmaksi kuin mekaaninen eteneminen pisteestä pisteeseen. 

Mukan novelli saa myös pohtimaan erotiikan taustalla vaikuttavia voimia. Mikä on se voima, joka vetää kaksi toisistaan piittaamatonta ihmistä yhteen? Entä taas se mekanismi, joka tulee tuon voiman väliin? Mikä saa ihmisen pidättäytymään tai vie kyvyn täyttymisen hetkellä? Onko se juuri halua nauttia yhdistävästä voimasta, halua tehdä siitä voimasta ikuinen, täyttymätön?

Vaikka en Tabuun siis täysin ihastunutkaan, löysin sen toisesta puolikkaasta ainakin jotakin askarruttavaa. Ehkä Maa on syntinen laulu asettaa kaikelle Mukan tuotannolle niin korkeat odotukset, että niitä on miltei mahdotonta tavoittaa. Vaimeaksi jää Tabukin.

---
Tabu.
1965, Gummerus.
162 sivua.

tiistai 16. lokakuuta 2012

Kolmannessa luokassa


En ole ehtinyt bloggaamaan pitkään aikaan. Pahoittelen, olen ollut kipeänä ja opiskellut siinä samalla. Opiskelu on ihanaa, jos ei tarvitsisi miettiä muita asioita samalla. Vaikka en olekaan ollut mikään sänkypotilas, niin kyllä pienikin vaiva hankaloittaa keskittymistä. Tuntuu välillä, että töitä saa tehdä kahdenkin edestä. Nyt on lisäksi vielä takana reissu Imatralla ja edessä kaksi tenttiä (ensimmäinen takana jo, jee). No, kyllä tämä tästä. 

Asiaan. 

Luin jo jonkin aikaa sitten Natalja Kljutšarjovan romaanin Kolmannessa luokassa. Siitä huolimatta, että lukemisesta on tosiaan useampi viikko (öh, yli kuukausi), niin teos on kyllä edelleen kirkkaana mielessä. Niin monia ajatuksia ja tuntemuksia se herätti. Lisäksi kirja on samaan aikaan niin voimakas ja herkkä, että se pitää elää läpi. Pelkkä lukeminen ei riitä. 

Kljutsharjovan teosta voi lukea rakkaustarinana. On Nikita ja Jasja, jotka ovat toisaalta niin lähellä mutta toisaalta taas niin kaukana toisistaan. Tai matkakuvauksena, jonka päämäärä on sisäinen rauha. Rauha, joka on mahdollinen vain pakona. Joka tapauksessa uskon, että teos tarjoaa niin rikkaan elämyksen, ettei sitä kannata sivuuttaa. Itkin lukiessani tätä kirjaa. Enkä itke usein, en pidä itkemisestä. Päähenkilöitten etsintä ja syyllisyys vuorottelevat teoksessa niin koskettavasti selviytymisen ja auttamisen halun kanssa, ettei tätä vain voi lukea puolivillaisesti. Ainakaan minä en siihen kyennyt.

Parasta kirjassa on lukijan ajatus, joka hiipii kintereillä koko kirjan ajan: mitä jos. Mitä olisi käynyt, jos asiat olisivat menneet toisella tavalla? Mitä olisi tapahtunut, jos kahden ihmisen välissä ei sellaista tyhjää tilaa, jota ei voi ylittää? Osa teoksen ratkaisuista tuntui minusta niin rajuilta, julmiltakin, että ne herättivät pohjatonta surua ja tuskaa. En osaa selittää, miksi samaistuin henkilöihin niin voimakkaasti. Kenties heidän viattomuutensa ja hyväntahtoisuutensa sai minut toivomaan kaikkea hyvää, ja värähtämään aidosti heidän puolestaan. Fiktiiviset rinnakkaismaailmat asettuvat Kolmannessa luokassa ketjuksi, ja jokainen todellisuus painuu mieleen poissaolollaan. 

Rakenteeltaakin Kolmannessa luokassa on mielenkiintoinen. Se on koko ajan liikkeessä, kuin juna, sillä se tosiaan vaihtaa tyyliä junatarinoista henkilökohtaiseen rakkauskertomukseen, josta palataan taas isompiin, yhteiskunnallisiin teemoihin. Syrjäytymiseen ja eriarvoisuuteen. Ja ennen kaikkea siihen voimattomuuteen, jota yksilö kokee maailmassa. Maailma vyöryy eteenpäin meidän sitä hallitsematta, eikä yksi ihminen kykene ravistelemaan maailmasta pois sen kaikkea vääryyttä, vaan joutuu pettyneenä kääntämään sille selkänsä. 

Mutta on Kolmannessa luokassa toivoakin. Juna liikkuu todella eteenpäin, ja halutessaan millä tahansa pysäkillä voi jäädä pois. Samoin juna pysähtyy hetkeksi aina kotiasemallekin, ja voi hetkessä matkata kohti parempaa huomista. Jos jättää yrittämättä, ei voi koskaan tietää siitä todellisuudesta, joka saattaa odottaa jo seuraavalla pysäkillä.

---
Venäjänkielinen alkuteos: Rossija: obshtshi vagon.
Suomeksi Arto Konttinen.
2010, Like.
204 sivua.
Kustantajan sivut.

keskiviikko 3. lokakuuta 2012

Ihmettelyä ja arvonnan tulokset

Toisinaan ihmettelen, miksi...

---

Miksi on "hieno esikoiskirja" eikä vain hieno kirja, miksi "naiskirjailija" mutta ei  koskaan mieskirjailija?

Miksi Sofi Oksasen Kun kyyhkyset katosivat on hyvä vasta toisella lukukerralla, kun taas toiset kirjat saavat kriitikolta vain yhden lukukerran?

Miksi Anastasia Steele on hahmona epäuskottava, mutta Justinen tai Fanny Hillin kohdalla epäuskottavuutta ei edes mietitä?

Miksi osa bloggareista äänesti Sarah Watersin Vieras kartanossa -kirjaa Blogistanian vuoden 2011 käännöskirjaksi, vaikkei ollut edes lukenut teosta?  (kts. Katjan kommentti.) (Blogistanian Finlandiassa sai äänestää lukematonta teosta, sekoitin siis ihmetykseni siihen. Tätäkin on hyvä pohtia!)

Miksi puhutaan blogejen mutuhutusta, kun samaan aikaan lehdet julkaisevat arvioissaan blogeista laittomasti kopioituja kuvia, ja kustantajat plagioivat takakansitekstit kirjallisuusblogeista?

Miksi lukija itse ei voi määritellä lukemansa kritiikin tarpeellisuutta ja laatua, vaan siihen tarvitaan jokin auktoriteetti? Pidetäänkö tavallista lukijaa tyhmänä tai alempiarvoisena lukijana?

Miksi puhutaan blogejen vahingoittavan kirjallisuutta, kun samaan aikaan Parnasson päätoimittaja kontrolloi lehden arvioiden sävyä neutraalimmaksi? Puhumattakaan Hesarin arvioista, joita kaupitellaan viiden sivun seksisessioilla.

Miksi kirjablogejen tarpeellisuudesta mutistaan mediassa, vaan ei koskaan muotiblogejen tähdellisyydestä? Täytyykö kirjallisuuden automaattisesti olla jotenkin korkeakulttuurista/akateemista?

Miksi on olemassa "lukuromaani", mutta ei vaikealukuromaania?

Miksi on Finlandia Junior, mutta ei Finlandia Senioria? Onko siis olemassa oikeita ja junior-ehdokkaita?

---

Näitä pohdintoja en ole suunnannut loukkaamaan ketään. Ne vain sattuvat askarruttamaan mieltäni, ja mielestäni niitä on muidenkin hyvä pohtia. Erityisesti tarpeeton kahtiajako kritiikissä/kirjallisuudessa ärsyttää - saman asian äärellähän tässä kaikki ollaan. Kirjojen.


PS. Arvonnan voitti Sonja Sonjan lukuhetkistä! Otatko yhteyttä, niin saadaan palkinnot matkaan? :)