Tea with Anna Karenina

Tea with Anna Karenina

tiistai 25. syyskuuta 2012

Majakanvartija



Hopea kuulee äitinsä kirkaisevan. Samalla jokin vetää häntä äkisti alaspäin, kohti jyrkkää ja tappavaa pudotusta. Hän tarraa pensaaseen, ja juuri, kun hän ymmärtää putoavansa lopullisesti, paino löystyy. Hänen äitinsä on irroittanut valjaansa, syöksynyt tyhjyyteen pelastaakseen Hopean. Hopea puolestaan putoaa maailman yksinäisyyteen, tietämättä, kuinka se ottaa hänet vastaan.

Babel Dark on riivattu. Hän ei saa mielestään naista, jolla on punaiset hiukset, jonka koko olemus ja himo heijastaa Babelin alastomaksi. Hän pukee päälleen saarnaajan asun, etsii luonnon karuudesta unohdusta. Silti elämä, sen kipeys ja kauneus, löytää tiensä hänen luokseen. Silloin, kun Babel sitä vähiten odottaa.

Jos voin välttyä kirjoittamasta nättiä kritiikkiä, teen sen ilomielin. Suosin rumuutta ja tunnen suurta vetoa suoraan puheeseen. Joskus vain käy niin, että eteen sattuu niin henkeäsalpaavan kaunis ja taidokas teos, ettei siitä olekaan mitään terävää sanottavaa. Juuri niin kävi minun kohdallani Jeanette Wintersonin Majakanvartijan kanssa. Luin sen miltei yhdeltä istumalta syvästi nauttien. Kun käänsin viimeisen sivun, höristin korviani, sillä uskoin vieläkin kuulevani meren armottoman loiskeen vasten karuja kallioita, ja räpytin silmiäni, sillä etsin katseellani majakan valoa, joka läikkyy yli mustuneen horisontin.

Eikä teos ole vain ulkokultaisen kaunis, se tarjoaa myös pohdittavaa ja ikuisia kysymyksiä. Hopean minäkerronnan sisään uppoavat monet sisäkkäiset kertomukset, ja aina toisinaan on mahdotonta sanoa, kenen näkökulmasta tarinaa kerrotaan. Samoin tarinan sisäinen todellisuus sekoittuu fantasiaan, kertomuksen sisäisen fiktion ja faktan rajat häilyvät. Myös ajalliset rakenteet osoittautuvat sisäkkäisissä kertomuksissa ongelmallisiksi: joihinkin kertomuksiin palataan aina eri henkilön näkökulmasta. Jos jonkinlaisen jatkumon kirjasta onnistuukin hahmottamaan, niin siitä tuskin saa rakennettua mitenkään eheää.

Fragmentaarisuus on kenties juuri se piirre, mikä tekee Majakanvartijasta niin hypnoottisen lukukokemuksen. Muistelmien ja kertomusten katkonaisuus jäljittelee ihmismieltä ja muistin pirstaloituneisuutta. Toisaalta fragmentaarisuus sotii ihmisen perusluonnetta vastaan. Kun lukija yrittää rakentaa kaikista paloista yhtenäisen pääkertomuksen, hän joutuu luopumaan yrityksestään. Palat eivät aina asetu yhteen, ja jotkut kohdat jäävät aukkoisiksi. Aivan, kuin romaani haluaisi sanoa lukijalleen, että ihminen kantaa mukanaan useita tarinoita ja niiden pirstaleita, ja viettää suurimman osan ajastaan yrittäen koota niistä jotakin eheää. Mutta rikkinäisyys toimii teoksessa myös kirkastavana elementtinä: Majakanvartijasta puuttuu täysin turha rönsyily sekä pakottava tarve kokoavaan selitykseen.

Wintersonin romaani on kenties täydellinen teos. Se yhdistää taitavasti nautittavan ja monisäikeisen tarinankerronnan moderneihin kerronnan keinoihin ja onnistuu luomaan jotain ainutlaatuisen kaunista. Sellaista kauneutta, joka mykistää ja saa niin äärettömän kiitolliseksi kaikista niistä tarinoista, jotka olen saanut sulkea sisääni, osaksi omaa suurta, pirstaleista kertomustani.

---
Englanninkielinen alkuteos Lighthousekeeping.
Suomeksi Mervi Sainio.
2005, Bazar.
208 sivua.
Kansi Sukker.
Kustantajan sivut. 

13 kommenttia:

  1. Ilahdun aina kun joku löytää tämän kirjan! Se teki minuunkin vaikutuksen, ja halun lukea Wintersonilta lisää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itse olen lukenut Wintersonin esikoisteoksen aiemmin, mutta hyllyssä odottelee vielä yksi Winterson. Tuskin kovin pitkään. ;)

      Aivan upea kirjailja, jota soisi kaikkien lukevan.

      Poista
  2. Minäkin pidin Majakanvartijasta. Wintersonin kirjoista muuten löytää paljon sopivia lainauksia arvioihin ja miksei muihinkin juttuihun/tilanteisiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Wintersonilla on sana hallussa. Kaunista kieltä. :)

      Poista
  3. Tyrkytän Wintersonin Intohimoa kaikille aina tilaisuuden tullen ja teen sen taas: lue sekin! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lupaan lukea! Sen verran olen jo ehtinyt ihastua. :)

      Poista
  4. Täytyy laittaa kirjailijan ja kirjan nimi muistiin :)

    VastaaPoista
  5. Oi, tämä vaikuttaa todella kiinnostavalta!!

    VastaaPoista
  6. Vau, täytyy varmaan itsekin lukea tämä. Pakko sanoa, että muuten kyllä entuudestaan itselleni täysin vieras kirjailija.

    VastaaPoista
  7. Luin Majakanvartijan jo muutamia vuosia sitten yliopistolla proosan analyysikurrsilla. Tykästyin valtavastti sen kauniiseen ja erikoiseen kerrontaa. Tosin minun rakkauteni laski hieman teoksen loppua kohden, alku oli mielestäni lupaavampi.

    Syyskuussa puolestaan tein toistamiseen tuttavuutta Wintersonin kanssa lukemalla hänen lasten/nuortenkirjansa Aikamyrsky. Voin suositella myös sitä, erikoisuudessaan myös kiehtova, vaikka aika erilainen kuin Majakanvartija. Mutta samaa löytyy myös: ihmettelin, kun siinä oli päähenkilön nimi Silver. Jäin miettimään, onkohan tällä Hopealla/Silverillä jotakin vertauskuvallista merkitystä Wintersonin teoksissa...?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hmmn, sitähän voisikin pohtia.

      Mie olen lukenut tätä ennen vain Wintersonin esikoisen, joka sekin ihastutti. Kaunista kerrontaa, todellakin. :)

      Poista