Tea with Anna Karenina

Tea with Anna Karenina

maanantai 27. elokuuta 2012

Anna, sisaresi...



SISAR
LÄHTIESSÄÄN CAMPANIAN TASANGOILTA
BATAAVIEN MAAHAN
PYSTYTTI TÄMÄN IKUISEN MUISTOMERKIN
IKUISELLE KÄRSIMYKSELLE
JA RAKKAUDELLE

Marguerite Yourcenarin Anna, sisaresi... on niitä harvoja teoksia, jotka ovat onnistuneet mykistämään minut. Luin kirjan miltei yhdeltä istumalta ja rakastuin siihen. Kuinka eheä taideteos, täynnä kärsimystä ja rakkautta, kohtaloa ja mystiikkaa. 

Anna, sisaresi... on alunperin novelli, tarkoitettu osaksi kolmen novellin kokoelmaa (tätä postausta ei ole siis kirjoitettu kokoelman kontekstista, vaan pelkästään Annan lukemisen pohjalta). Se kertoo Miguelista ja Annasta, sisaruksista, jotka rakastuvat toisiinsa. Novelli kulkee varsin nopeasti eteenpäin (vaikka novelliksi pituutta löytyykin paljon, 93 sivua), mikä tuo Annan ja Miguelin murheelliseen tarinaan kohtalokkuutta.  Jo alusta alkaen kertomuksen surullinen sävy tekee lukijalle selväksi, ettei onnellista loppua kannata odottaa. Jäljelle jää vain sanoja kiveen.

Erittäin ansiokkaan Yourcenarin teoksesta tekee mielestäni se, että se on eheä. Alusta loppuun. Tyyli korostaa hienosti kertomuksen väistämätöntä päämäärää, säteilee surullisen herkkää tunnelmaa. Kirjassa on jotakin ainutlaatuista ja lumoavaa, kuin lukisi satua. Omalla tavallaan se tuo mieleen Tristanin ja Isolden tarinan, joskin sävyt ovat vieläkin synkemmät, ja turha kiihko on karsiutunut pois. Kaikki tapahtuu vasten 1500-luvun Italiaa, jonka henkisen ahtauden ja uskonnollisuuden Yourcenar on hienosti tavoittanut. Aika tulee käsinkosketeltavaksi, etäisyys lukijan ja historian välillä sulaa pois. 

Teemallisesti on teos myös mielestäni onnistunut - tarinaa voi toki lukea vastenmielisenä insestikuvauksena, josta puuttuu kaikenlainen moraali (jos nyt innostuitte, niin varoittava sananen: tästä novellista ei löydy pornografiaa). Se on kuitenkin kovin suppea tapa katsoa tällaista teosta. Minulle teos ei ota kantaa insestiin saati puolusta sitä. Näen enemmänkin Annan edustavan suurempia linjoja - se kysyy lukijaltaan millä oikeudella ja tiedolla tuomitsemme ketään. Mikä tekee meistä parempia, asettaa meidät yläpuolelle ja antaa oikeuden tuomita? Varsinkin, kun on kyse rakkaudesta. Rakkaus, muodoistaan riippumatta, on aina rakkautta. Harvoin kun kenellekkään annetaan mahdollisuutta valita rakkautensa kohdetta. 

Anteeksi, jos tämä postaus jää tyngäksi. Rakastin tätä kirjaa vain niin paljon, että siitä kirjoittaminenkin tuntuu vaikealta. Jotenkin Anna ryömi jokaisesta ovesta sisään, raapi sisältä verille ja itketti. Haluaisin vain tarttua siihen uudestaan, kokea sisarten tuhoisan rakkauden ja kärsimyksen vielä kerran. 

PS. Kiitän ihanista tunnustuksista! Huomenna postaan ihan kunnon jutun niihin liittyen. 

---
Ranskankielinen alkuteos Anna, soror...
Suomeksi Jussi Lehtonen.
2002, Like.
118 sivua.
Kansi Tommi Hänninen.

2 kommenttia:

  1. Vaikka aihe sinänsä ehkä kuulostaa siltä, että ei ehkä ensimmäisenä houkuta, niin sinun tekstisi houkuttaa kyllä sitten sitäkin enemmän lukemaan tämän!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voisin kuvitella, että jopa pitäisit tästä. Teos tosiaan kirvoitti miusta vaikka millaisia ajatuksia. :)

      Poista